Koira ei syö
Nyt on maailmankirjat sekaisin. Meidän ahmatti söi eilen iltaruuan huonosti, tytär luuli ensin ettei ollut antanut lupaa syödä.
Tänä aamuna sama juttu, nyt ei syönyt ollenkaan.
Tosi huolestuttavaa.
Kommentit (10)
Ei mitään tarvetta rynnätä eläinlääkäriin jos koira ei yhtenä tai parina tai muutamana päivänä juuri syö, jos se muuten ei vaikuta kipeältä. Eikä sittenkään jos vähän vaikuttaa, esim. närästys ja muut vatsavaivat voivat saada koiran aika kipeänkin oloiseksi, ja koira ei silloin syö ja saatta oksentaakin ja ahmia pihalla ruohoa, mutta ei ole mitään tarvetta lähteä eläinlääkäriin, menee ohi kyllä. Toki jos vaivaa on jatkuvasti niin sitten eläinlääkäriin, mutta aika usein noita on joillain koirilla silloin tällöin. Myös koirilla kuten ihmisilläkin on välillä ihan harmittomia ja itsestään ohi meneviä pikkutauteja jotka vaikuttavat myös ruokahaluun. t. kasvattaja
Viimeksi oli keväällä viikon ripulilla. Häpeili sottaantuneita perskarvoja niin että mun läsnäollessa ei meinannut ulostaa lainkaan, nurkan taakse meni. Toivottavasti ei nyt ihan vesiripulille mene.
Muuten oli kävelyllä ihan reipas, ei kuitenkaan niin vaihdikas kuin normaalisti. Joten ei mitään hätää, juo hyvin.
ap
sitä koiralle keitetyn riisin ja seassa keitetyn maustamattoman kanansuikaleen kanssa. Ihan pientä annosta alkuun. Kyllä se siitä helpottaa.
Juoksut? Lähistöllä jollain juoksut? Onko suuhun katsottu jos esim. haava tai hammas lohjennut? Kipuja? Millaista ulostetta?
Millaista ruokaa syö? Onko koitettu sekoittaa ruuan sekaan jotain hyvää, esim. lihapullan?
En nyt ihan heti tohtorille veisi, mutta seuratkaa ja parhaiten te omanne tunnette.
Aristaako vatsan seutua (tai jostaun muualta) kun kopeloit ja painelet?
Juoksut? Lähistöllä jollain juoksut? Onko suuhun katsottu jos esim. haava tai hammas lohjennut? Kipuja? Millaista ulostetta? Millaista ruokaa syö? Onko koitettu sekoittaa ruuan sekaan jotain hyvää, esim. lihapullan? En nyt ihan heti tohtorille veisi, mutta seuratkaa ja parhaiten te omanne tunnette.
Syö liotettua kuivamuonaa aina suurella ruokahalulla. Eilen illalla myöhään ulosti, en tarkastanut tuotosta. Aattelin vilkaista nyt aamulla kun menen siitä ohi.
Suuhun täytyykin katsoa.
En ole sekoittanut ruokaan mitään hyvää, ei koira vielä nälkään kuole. Luulen että sillä on syy olla syömättä enkä siis ainakaan vielä houkuttele.
Syö liotettua kuivamuonaa aina suurella ruokahalulla. Eilen illalla myöhään ulosti, en tarkastanut tuotosta. Aattelin vilkaista nyt aamulla kun menen siitä ohi.Suuhun täytyykin katsoa.
En ole sekoittanut ruokaan mitään hyvää, ei koira vielä nälkään kuole. Luulen että sillä on syy olla syömättä enkä siis ainakaan vielä houkuttele.
Jos koira on muuten "oma itsensä", tekee tarpeensa eikö ole täysin apaattinen ja masentunut, en huolestuisi. Meillä koiralla (leikattu narttu) on välillä päiviä, jolloin ei ruoka maistu. Yleensä jää joko aamuruoka Tai iltaruoka välistä, mutta seuraava jo sitten maistuukin kahta suuremmalla ruokahalulla.
Onko uroksenne leikattu? Kaverin leikkaamaton uros voi olla päiviäkin syömättä, jos se haistaa naapurustossa juoksuisen nartun. :P miehet
koiralla on paha olo, eikä syö. Yleensä sitten seuraavana päivänä oksentaa tai ripuloi.
Ei mitään tarvetta rynnätä eläinlääkäriin jos koira ei yhtenä tai parina tai muutamana päivänä juuri syö, jos se muuten ei vaikuta kipeältä. Eikä sittenkään jos vähän vaikuttaa, esim. närästys ja muut vatsavaivat voivat saada koiran aika kipeänkin oloiseksi, ja koira ei silloin syö ja saatta oksentaakin ja ahmia pihalla ruohoa, mutta ei ole mitään tarvetta lähteä eläinlääkäriin, menee ohi kyllä. Toki jos vaivaa on jatkuvasti niin sitten eläinlääkäriin, mutta aika usein noita on joillain koirilla silloin tällöin.
Myös koirilla kuten ihmisilläkin on välillä ihan harmittomia ja itsestään ohi meneviä pikkutauteja jotka vaikuttavat myös ruokahaluun.
t. kasvattaja
syöminen saattaa loppua hiukkasta ennen kuin vatsataudin muut oireet alkavat.
keväisen megaripulin jäljiltä.
Kyllä tää tästä=) Onneksi ei sairastunut viime viikonloppuna, oltiin kokeissa.