Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa enää 9-vuotiastani :(
10.12.2012 |
Meillä on 3 lasta, joista vanhimman kasvattaminen on aina ollut todella haastavaa ja vienyt kaiken energian.
Poika ei ollenkaan hyväksy, että säännöt koskevat häntäkin ja että jokaisella perheenjäsenellä on velvollisuuksia. Tottelee, kun riittävän monta kertaa sanoo samasta asiasta, mutta vain jos joku valvoo ja vahtii koko ajan - muuten tekee juuri niin kuin itseä huvittaa. Lapsi on kaikessa itsekäs, asettaa aina oman etunsa ja mielihalunsa muiden edelle eikä ikinä, koskaan tee mitään esim. pikkusiskojensa iloksi, siskot kyllä veljensä iloksi.
Pojan vaikeudet noudattaa sääntöjä tarkoittavat, että häntä ei voi oikein päästää yksin mihinkään eikä antaa viettää sellaista normaalia elämää, mitä samanikäiset viettävät. Aina pitäisi olla valvottuna, tai sitten aiheuttaa vaaraa itselleen ja muille. Tilannetta vaikeuttaa se, että pojan kavereilla on ihan erilaiset säännöt, tai ei siis rajoja juuri lainkaan. Niinpä poika kokee meidät vanhempansa tosi epäoikeudenmukaisiksi ja liian tiukoiksi, koska ei saa tehdä samoja asioita kuin kaverinsa.
En nyt enää tiedä mitä tehdä lapseni kanssa :( Tuntuu, että koko elämä pyörii hänen ympärillään, koko ajan tulee sanomista asiasta tai toisesta, pikkusiskot jäävät kokonaan ilman aikaa ja huomiota kun täytyy jatkuvasti vääntää jostakin isoveljen kanssa.
Eilen meni hermot lopullisesti, heitin jo hanskat tiskiin ja totesin lapselleni, että en pysty kasvattamaan häntä ja kun sana ei mene perille kotona niin pistän hänet jonnekin, missä laitetaan vaikeammat tapaukset ruotuun :( Tänään sitten poika mieli maassa, surullinen ja peloissaan ja minä tunnontuskissa. Saa kivittää ja antaa hyviä neuvoja, kun kasvatus ei itseltäni onnistu :(
Kommentit (5)
että ne omat vanhemmat on ne pahimmat :D, ei vaan, minäkin hölläisin joistain jutuista, mistä voisi.
Mun samanlainen on jo 11v, viimeinen vuosi ollut pääsääntöisesti mukavaa, kun liiallinen tiukkuus karsittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta olen huomannut että jatkuva nalkuttaminen ei toimi. Mutta kun tekee jotain hyvää, sanoo että teitpä hyvin, olen ylpeä sinusta. Täällä ainakin toimii jatkuvan valittelun sijaan.
"Love me the most when I deserve it the least, that's when I need it the most".
Meillä ainakin ns. vaikean tyttären kohdalla on paljon auttanut kun on höllännyt otetta ja vaatimuksia. Heti jos homma menee tahtojen taisteluksi, elämästä tulee kaikille osapuolille helvettiä, mutta jos antaa tytön vaan olla, niin menee hyvin. Tai siis meni alkukapinan jälkeen. Minä siis en enää valvo ja vahdi ja yritä pitää tiukkoja sääntöjä, olen vaan tehnyt selväksi että hän sitten itse kantaa tekojensa seuraukset myös, esim. koulussa istuu jälkkärinsä jos möhlii tai kärsii kipunsa kropassaan jos tekee jotain vaarallista ja loukkaa.
Nyt meillä tuo tytär on jo 13 ja ihan kunnon ihmisenalku jo on, vaikka murrosikäisen tunnevaihteluita toki onkin. Mutta nuorempana oli niin vaikea ja teki koulussa esim. pahojaan että harkittiin jopa että ei voisi tavallisella luokalla pitää.
Varmaan olet oikeassa, pitäisi ottaa rennommin. Samaan aikaan kauhistuttaa ajatuskin vaatimusten höllentämisestä - siksi, että lapsi ei tunnu jotenkin yhtään sisäistävän sitä, että maailma ei pyöri hänen tahdissaan eikä tarvitsekaan. Haluaisin jotenkin saada hänet oivaltamaan, että pitää ajatella muitakin kuin itseään. Jotenkin se ahaa-elämys tuntuu häneltä puuttuvan. Toivon niin kovasti, että aika tekee tehtävänsä ja että tästä lapsesta kasvaa vielä ihminen...
Olette kaikki oikeassa. Voi kun osaisin ja jaksaisin :( Itse olen kasvanut ihan rajatta ja vapaasti, kun vanhempani eivät jaksaneet kasvattaa. Siksi kai olen halunnut lapselleni toisenlaista, mutta enpä ole osannut luonnostaan varmaan oikealla tavalla laittaa niitä rajoja.
Alue: Aihe vapaa
Meillä ainakin ns. vaikean tyttären kohdalla on paljon auttanut kun on höllännyt otetta ja vaatimuksia. Heti jos homma menee tahtojen taisteluksi, elämästä tulee kaikille osapuolille helvettiä, mutta jos antaa tytön vaan olla, niin menee hyvin. Tai siis meni alkukapinan jälkeen. Minä siis en enää valvo ja vahdi ja yritä pitää tiukkoja sääntöjä, olen vaan tehnyt selväksi että hän sitten itse kantaa tekojensa seuraukset myös, esim. koulussa istuu jälkkärinsä jos möhlii tai kärsii kipunsa kropassaan jos tekee jotain vaarallista ja loukkaa.
Nyt meillä tuo tytär on jo 13 ja ihan kunnon ihmisenalku jo on, vaikka murrosikäisen tunnevaihteluita toki onkin. Mutta nuorempana oli niin vaikea ja teki koulussa esim. pahojaan että harkittiin jopa että ei voisi tavallisella luokalla pitää.