Lue keskustelun säännöt.
Ilkeä anoppi kohtelee lapsiensa puolisoita epätasa-arvoisesti!
12.11.2012 |
Pahalta tuntuu. Ja tätä on siis jatkunut jo vuosikausia! :(
Sanomattakin kai on selvää, että minä olen se sorsittu miniä. Kaikkeni olen kyllä yrittänyt. Ollut kohtelias, huomioonottava, varmaan sitten liikaakin. Hoitanut aina asiani ja kotini, pitänyt miehestä huolta varmaan sitten vähän liiankin hyvin.
Anoppi tuntuu tekevän asioita ihan minua loukatakseen, ns. "piruuttaan". Eikä tämä ole pääni sisäistä liioittelua tai kuvittelua, se vain kuuluu anoppini perusluonteeseen: tehdä ja jättää tekemättä asioita piruuttaan, että toisella osapuolella olisi mahdollisimman huono olla.
Onko muilla kokemuksia asiasta? Pitäisikö tällainen ihmnen vain systemaattisesti sulkea oman elämän ulkopuolelle täydellisesti? Suorastaan tuntuu, että anoppi nauttii nähdessään sen mielipahan, jota minussa saa aikaiseksi.
Kommentit (32)
Anna olla, jos ei osaa olla kohtelias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haluiselta. Ehkä siksi ärsytät anoppiasi. "Pidät miestäsi hyvänä". Jestas nainen, ota itseäsi niskasta kiinni ja unohda paskamainen anoppisi ja kynnysmattona oleminen.
seuraavan minuutin aikana saat nimittäin viestejä siitä miten olet v-mäinen miniä, syy on sinun, katso peiliin, saat mitä ansaitset.
mutta asiaan, mulla on sama tilanne anopin kanssa, kaikkeni olen tehnyt, ollut ystävällinen, tarjonnut apua ja auttanutkin, neulonut sukkia, ostanut lahjoja. SIlti anoppi vain ei tykkää minusta eikä halua pitää yhteyttä. Tätä myöten myöskään ei halua olla mummo meidän lapsille, vain toisen poikansa lapsille.
Kävin ihan terapiassakin tämän tiimoilta jonkin aikaa, ja terapeutti avasi silmiäni. Anoppini on kouluttamaton kotirouva, päivääkään ei ole elämässään töitä tehnyt, ja siksi hänelle terapeutin mukaan täysin päinvastainen miniä on eräänlainen "peili" joka näyttää sen kuvan mitä anoppikin olisi voinut olla.
Eli itse asiassa kun anoppi nälvii yliopistotutkintojani, uraani, asemaani, taloani, autoani - siis ihan kaikkea - hänen ivansa ei itse asiassa johdu minusta eikä ole minun syytäni. Anoppi on vain itse katkera hukkaanheitetystä elämästä eikä ole onnellinen. Olisi halunnut opiskella mutta meni nuorena naimisiin, tuli heti raskaaksi, jäi sitten kotiin jne.
Eli tarinan opetus on se että anopilla voi itsellään olla jotain omia ongelmia tai tunne-elämän häiriöitä joita hän purkaa sinänsä viattomaan miniään. Näille ei voi tehdä mitään, voi vaan yrittää ymmärtää, hyväksyä ja antaa anteeksi.
Itse (kun tiedän tarkemmin mistä tämä saattaa johtua) osaan jo ajatella kun valituslaulu alkaa, että tuossa pettynyt ja katkera ihminen purkaa tuntojaan eikä ole onnellinen. Tällä ajatustavalla loukkaukset eivät tunnu henkilökohtaisilta.
No niin, nyt sitten odottelemaan niitä "ap on paska miniä" -viestejä :-)
pahaa oloaan kaltaisiisi ihmisiin, jotka tekevät kaikkensa miellyttääkseen. He ottavat kiltisti ilkeyden vastaan ja ilahtuvat kuin pahoinpidelty koira pienistä ystävällisyyden eleistä. Uskollisina he kuitenkin aina yrittävät miellyttää "isäntäänsä".
SÄÄLITTÄVÄÄ.
jättää omiin oloihinsa. Mitä te naiset siinä anopissa niin kaipaatte. eikö teillä ole omia äitejä, tätejä yms. Mua ei haittaa pätkääkään, ettei tulla anopin kanssa toimeen. Onpahan omaa aikaa, kun mies siellä kyläilee kakaroiden kanssa.
T. Jouluvapaata odotellessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saavat katsoa peiliin. Ovat he sitten miniöitä tai työkavereita tms.
Pelkästään toisia syyttelemällä ei yleensä löydy hedelmällistä ratkaisua asioihin. Syitä on syissä ja sepissä yleensä. Riitaan tarvitaan kaksi.
Minä nimittäin olen ihminen, joka tulee toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Mutta serkkuni taas riitelee anoppinsa, siskonsa, työkavereiden ja kaikkien kanssa. Ja aina vinkuu, että se on muiden syy, vaikka hän on niin mukava ja ihana ihminen.
Miksihän minusta tykätään ja hänestä ei...hmmm....
seuraavan minuutin aikana saat nimittäin viestejä siitä miten olet v-mäinen miniä, syy on sinun, katso peiliin, saat mitä ansaitset.
mutta asiaan, mulla on sama tilanne anopin kanssa, kaikkeni olen tehnyt, ollut ystävällinen, tarjonnut apua ja auttanutkin, neulonut sukkia, ostanut lahjoja. SIlti anoppi vain ei tykkää minusta eikä halua pitää yhteyttä. Tätä myöten myöskään ei halua olla mummo meidän lapsille, vain toisen poikansa lapsille.
Kävin ihan terapiassakin tämän tiimoilta jonkin aikaa, ja terapeutti avasi silmiäni. Anoppini on kouluttamaton kotirouva, päivääkään ei ole elämässään töitä tehnyt, ja siksi hänelle terapeutin mukaan täysin päinvastainen miniä on eräänlainen "peili" joka näyttää sen kuvan mitä anoppikin olisi voinut olla.
Eli itse asiassa kun anoppi nälvii yliopistotutkintojani, uraani, asemaani, taloani, autoani - siis ihan kaikkea - hänen ivansa ei itse asiassa johdu minusta eikä ole minun syytäni. Anoppi on vain itse katkera hukkaanheitetystä elämästä eikä ole onnellinen. Olisi halunnut opiskella mutta meni nuorena naimisiin, tuli heti raskaaksi, jäi sitten kotiin jne.
Eli tarinan opetus on se että anopilla voi itsellään olla jotain omia ongelmia tai tunne-elämän häiriöitä joita hän purkaa sinänsä viattomaan miniään. Näille ei voi tehdä mitään, voi vaan yrittää ymmärtää, hyväksyä ja antaa anteeksi.
Itse (kun tiedän tarkemmin mistä tämä saattaa johtua) osaan jo ajatella kun valituslaulu alkaa, että tuossa pettynyt ja katkera ihminen purkaa tuntojaan eikä ole onnellinen. Tällä ajatustavalla loukkaukset eivät tunnu henkilökohtaisilta.
No niin, nyt sitten odottelemaan niitä "ap on paska miniä" -viestejä :-)
hänen kanssaan? Itse en ole omani, vaikkei syynä ole kummempaa kuin anoppi on tyhmä, enkä jaksa hänen juttujaan.
Käsittääkseni mikään laki ei määrää olemaan tekemisissä miehen sukulaisten kanssa. Mies pitäköön yhteyksiä niin paljon kuin huvittaa ja lapset tietysti myös.
Tekemisissä olen viimevuosina ollutkin lähinnä kohteliaisuussyistä. Olen varmaan ollut ihan liian nössö enkä tahdo tieten tahtoen aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään (joka sinänsä tässä anopin tapauksessa on lähes turhaa, koska anoppi tekee kyllä kaikkensa pahoittaakseen minun mieleni).
Kun mies menee esim. perheensä sukujuhliin (isänpäivä, äitienpäivä, syntymäpäivät jne), koen jonkinlaiseksi "velvollisuudeksi" mennä mukaan itsekin. Hulluahan se on, tiedän.
Tulen loistavasti toimeen mieheni muiden sukulaisten kanssa, sisarukset ja isovanhemmat ovat sympaattisia ja sisarusten puolisotkin mukavia, appi-parka on eräänlainen alistunut uhri itsekin. Ainoastaan anoppi perheen narsistisena matriarkkana ei minua tunnu hyväksyvän tai minusta välittävän, ja tämän hän näyttää selvästi pienissä asioissa ja teoissa.
Tilanne on äärimmäisen omituinen. Olen aina yrittänyt tulla kaikkien ihmisten kanssa edes joten kuten toimeen ja olen tullutkin. Ainoastaan anoppi on tässä maailmassa ainoa ihminen, joka osoittaa inhonsa minua kohtaan ja antaa sen vaikuttaa kaikkeen. Kai sitä jokainen kaipaa jonkinlaista hyväksyntää, pahalta tuntuu nähdä vieressään ihmisiä, jotka sitä saavat ja itse jää ilman.
Mieheni (anopin poika) on todennut, että henkisistä ongelmista kärsivä ja mielialalääkitystä säännöllisesti käyttävä anoppi tuntee alemmuutta seurassani (minä edustan mieheni mukaan anopille sellaista naismallia, jollainen hän ei koskaan pysty olemaan eikä tulemaan) ja tahtoo siksi alistaa ja lannistaa minut pirullisuudellaan keinolla millä hyvänsä. Tuntee itsensä paremmaksi kun keventää pirullisuuden lastiaan minuun.
Kyyniseksihän tässä tulee. Hyvät ihmiset saavat ilmeisesti aina suhteessa vähemmän kuin sellaiset, jotka eivät ansaitsisi yhtään mitään.
Mutta nyt loppuu tämä turhanpäiväinen säälin kerjääminen. Mytiköön anoppi omissa negatiivisissa mehuissaan ja hyysätköön muiden lapsiensa puolisoita. Hän on päättänyt olla minusta pitämättä enkä mitään asialle ilmeisesti voi. Olen oma itseni ja jos se aiheuttaa hänessä tuollaisen reaktion, en asialle voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten siksi sitä on pakko sietää ja pakko hampaat irvessä olla sille ystävällinen :)
mulla on omaan isääni välit poikki. Syy on ilmeisesti sitten minun? Ja minun pitää katsoa peiliin? Voi kun elämä olisikin noin yksinkertaista.
sivuhuomautus: isäni on narsisti, ja hänellä on välit poikki työkavereihin, naapureihin, sukulaisiin, omiin lapsiinsa, kaikkiin paitsi puolisoonsa joka ei alistettuna uskalla laittaa hanttiin.
Mutta niin, MINUN pitää siis katsoa peiliin.
ymmärsit varmaan tästä esimerkistä että hyvät ihmissuhteet eivät aina ole asia joka on omissa käsissä ja johon voi itse vaikuttaa?
jos saisin olla diktaattori ja määrätä av palstalla yhden asian niin se olisi tuon v***umaisen kliseen "katso peiliin" poistaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kenelläkään on mitään velvollisuuksia miehen sukulaisia kohtaan. Ja erityisesti ei ole velvollisuutta, jos kutsujen järjestäjä on vittumainen sinua kohtaan. Mene vaikka sitten muiden sukulaisten juttuihin, jos haluat, äläkä kiinnitä mitään huomiota anoppiin. Kun olet skipannut muutamat anopin bileet ja et noteeraa häntä mitenkään, tajuaa ainakin, ettet ole kynnysmatto.
Henk.koht. ihmetyttää muuten tuollaiset miehet, jotka antavat äitiensä kohdella vaimoaan miten sattuu. Olisi itse asiassa hänen asiansa tehdä asialle jotain. Miksei ole pistänyt äitiään kuriin.
ja monet muutkin. Oli hieno kuulla asiantuntijan kommentteja, joita olit saanut. Minulla on aivan vastaava tilanne, jossa olen kärvvistellyt jo jonkin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä edelleen...
Kirjoittaja nro 5 toi esiin juuri sen saman, jota miehenikin on minulle yrittänyt selittää ja jonka minä tietyssä mielessä itsekin ymmärrän. Noinhan asia varmaan juuri on.
Tutulta kuulostaa kertomuksesi. Samantyyppistä olen itsekin kokenut: tarjonnut apua, ollut ystävällinen, leiponut ja kiikuttanut leipomuksia, ostanut lahjoja, auttanut miehen kanssa remonteissa jne... Anoppi itse tekee kaiken tämän saman kyllä kaikille muille lapsilleen ja näiden perheille: vain meidän perhettämme kohtelee kuin spitaalisia. Mies on joskus ottanut asian suoraan äitinsä kanssa puheeksi ja näkisittepä sen marttyyrin roolin jota anoppi tuolloin vetää: ei omasta mielestään tee mitään väärää, on muka ollut koko ajan ihan tasapuolinen kaikille. Hohhoi.
Siis tässä on nainen, joka ei 20 vuoden aikana ole esimerkiksi vaivautunut ottamaan yhtään ainutta valokuvaa meidän perheestämme, mutta muita lapsiaan (ja heidän perheitään) haluaa valokuvata ja heidän kuviaan kehystää kotinsa paraatipaikoille. Eikö tämä ole kenestäkään muusta omituista? Anoppi siis kuvaa muita lapsiaan ja näiden perheitä, mutta yhden lapsen perhettä ei ollenkaan? Ja vaikka siis ollaan oltu tismalleen samoissa tilaisuuksissa?
Olen varmaan jotenkin rajoittunut, mutta mun on vain hirveän vaikea ymmärtää, miten joku voi inhota toista ihmistä ihan periaaatteen vuoksi ja siksi, että tämä ihminen tekee asioita eri tavalla kuin hän itse on tehnyt. Ei mene jakeluun ollenkaan.
Anopilla tosiaan on henkisiä ongelmia, ihan diagnosoitunakin. Käyttää jatkuvasti mielialalääkkeitä jne. Mutta eipä nuo lääkkeet ole anopin arvomaailmaa onnistuneet muuttamaan. Nokkimisjärjestys on ja pysyy. Minä alimmaisena ja sitten hieman ylempänä mieheni. Aina korkeammalla anopin muut lapset ja näiden puolisot.
Mutta nyt loppuu. Ei enää velvollisuuksia. Ei meitä enää huonomminkaan voida kohdella: parempi siis kuin ei ole missään tekemisissä anopin kanssa. Surullista sinänsä, mutta ilmeisesti se ainoa vaihtoehto.
Siis tässä on nainen, joka ei 20 vuoden aikana ole esimerkiksi vaivautunut ottamaan yhtään ainutta valokuvaa meidän perheestämme, mutta muita lapsiaan (ja heidän perheitään) haluaa valokuvata ja heidän kuviaan kehystää kotinsa paraatipaikoille. Eikö tämä ole kenestäkään muusta omituista? Anoppi siis kuvaa muita lapsiaan ja näiden perheitä, mutta yhden lapsen perhettä ei ollenkaan? Ja vaikka siis ollaan oltu tismalleen samoissa tilaisuuksissa?
V-mäiseltä ämmältä kuulostaa. Tosi törkeää touhua sinua, miestäsi ja koko perhettänne kohtaan.
Viittaa kintaalla koko muijalle ja lakkaa olemasta tekemisissä. Suurimman tyydytyksenhän tuollainen p*skiainen saa nähdessään sun mielipahasi.
Eläkää täyttää elämää, iloitkaa, nauttikaa, matkustelkaa ja olkaa aktiivisemmin muiden sukulaisten kanssa tekemisissä.
Eiköhän jossakin vaiheessa ala tuollainen ihmisjätekin ymmärtää tekojensa valitettavat seuraukset. Enitenhän hän menettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap on huippurohkea tyyppi. Ja samoin myös te muut tässä ketjussa kokemuksistanne kertoneet. On olemassa pahoja anoppeja ja pahoja miniöitä, harvemmin kuitenkaan samassa perheessä.
Naiivit heitot peiliin katsomisesta ja tyyliin riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta jne. kertovat monestikin enemmän lausahduksen heittäjästä. On toki tapauksia, joissa peiliin katsominen on sopivaa. Mutta on myös sellaisia tapauksia, joissa toinen osapuoli on tehnyt kaikkensa ja silti saa osakseen ala-arvoista kohtelua.
ap:n kannattaa nyt unohtaa anoppinsa ja jättää tämän teot ihan omaan arvoonsa. Sano sopimuksenne kokonaan irti, älä ole enää tekemisissä, älä edes velvollisuudesta. Mitä siimä menetät?
Häntä arkajalkana joka on vuosikausia madellut kusipää-anoppinsa edessä sen sijaan, että olisi rohkeasti laittanut välit poikki. Samanlainen luuseri on ap:n mies kun ei pistä äitiään kuriin.
Ihmekäsityksiä rohkeudesta.
Minun anopillani on myös maanisdepressio ja skitsofreniaakin. Lääkitys on kova.
Suhtaudun häneen niin kuin pitääkin. Anoppi on sairas ja hänellä on välillä pahoja pelkotiloja ja harhoja. Olen joskus kuullut vieväni perinnöt ja muut kun hänellä on ollut huonokausi meneillään. Mitä sitten, so?
Hän on anoppi ja hänellä on mielenterveysongelmia. Miksi siitä pahoittaa mielensä ja alkaa kynnysrätiksi.
Suhtaudut anoppiisi niin kuin pitää. Ihminen, kenellä on ongelmia ja sillä selvä.
Et sinäkään aina käyttäytyisi fiksusti jos mielesi olisi sairas. Omaa äitiäsi varmaan ymmärtäisit, jos hänellä olisi pahoja mielenterveysongelmia ja lääkitys päällä.
Häntä arkajalkana joka on vuosikausia madellut kusipää-anoppinsa edessä sen sijaan, että olisi rohkeasti laittanut välit poikki. Samanlainen luuseri on ap:n mies kun ei pistä äitiään kuriin.
Ihmekäsityksiä rohkeudesta.
Häntä arkajalkana joka on vuosikausia madellut kusipää-anoppinsa edessä sen sijaan, että olisi rohkeasti laittanut välit poikki. Samanlainen luuseri on ap:n mies kun ei pistä äitiään kuriin.
Ihmekäsityksiä rohkeudesta.
Mitä se rohkeus sinulle sitten tarkoittaa?
Että olisi vaatinut oikeuksiaan, pitänyt puoliaan ja nostanut kissan poöydälle? Mitä se lopulta hyödyttää? Eihän tällainen ap:n kuvailema narsistinen paha ihminen myönnä koskaan virheitään tai kykene muuttumaan. Saatikka yht'äkkiä välittämään syvästi inhoamastaan ihmisestä, jota on alunperinkin inhonnut täysin absurdien syiden vuoksi.
Omasta puolestani voin kertoa, ettei omien oikeuksien vaatiminen muuta asioita välttämättä ollenkaan. Meillä mies nimittäin on puuttunut asioihin. Asiat oikeastaan vain pahenivat: nyt anoppi mustamaalaa ja selittelee kaikille lähisukulaisille miten vaativa, inhottava ja itsekäs lapsi ja erityisesti miniä hänellä on, kun kehtaa häntä sättiä asioista joihin hän ei luonnollisestikaan ole omasta mielestään edes sortunut. Ihan tismalleen yhtä paska hän on edelleen, välit ovat jopa kylmemmät kuin aiemmin. Ja tekeehän hän ehkä nykyisin tietyt asiat salaillen selän takana eikä niin näkyvästi neniemme edessä, mutta yhä ne samat suosikit lastenlapsista ja lasten puolisoista kuorivat kermat päältä kaikissa mahdollisissa asioissa. Esimerkiksi meidän perheemme syntymäpäivät "mummo" sujuvasti joka vuosi "unohtaa", mutta toisten juhlia on kyllä itse aktiivisesti ja oma-aloitteisesti järjestämässä.
Väinpitämättömyys on tässä asiassa se paras vaihtoehto. Ei ainakaan kannata mitenkään osoittaa että anopin ilkeys on tuonut mielipahaa: tällainen ihminen vain nauttii nähdessään toisten ihmisten pahoinvointia ja surua.
aiheuttavan ihmisen kanssa ja jatkaa elämäänsä. Epärohkeuden huipentuma yrittää miellyttää ap:n anopin kaltaista tyyppiä.
pistää välit poikki mielenterveyspotilaaseen.
Wauuuwauuuu, miten rohkea ap on.
hänen kanssaan? Itse en ole omani, vaikkei syynä ole kummempaa kuin anoppi on tyhmä, enkä jaksa hänen juttujaan.
Käsittääkseni mikään laki ei määrää olemaan tekemisissä miehen sukulaisten kanssa. Mies pitäköön yhteyksiä niin paljon kuin huvittaa ja lapset tietysti myös.