Mökillä lintu on tehnyt pesän terassille
Nyt kierrän aina sen, kun menen ulkovessaan. Varon häiritsemästä heitä
Kommentit (11)
Oikein toimittu! Mikäs lintu kyseessä?
Meillä oli kerran ampiaispesä ihan mökin oven yläpuolella. Ajateltiin ensin, että annetaan olla mutta häiriö oli niin suuri, että luovutettiin ja poistettiin pesä. Se oli ihan valtavan suuri, piti poistaa monta kattolautaa että koko pesä saatiin pois.
Vierailija kirjoitti:
Oikein toimittu! Mikäs lintu kyseessä?
En osaa sano. Joku pikkulintu. Oikeasti olen aina vähän pelännyt lintuja. ap
Isän toisessa traktorissa oli kerran västäräkin pesä. Onneksi oli kaksi traktoria, ajoi sitten pesintäajan vaan toisella.
Meillä oli myös useamman viikon. Nyt on asukkaat lähteneet ja pääsemme itsekin terassille.
Aiemmin kiersimme aina mökin takaa pihalle.
Minä löysin viime viikolla linnunpesän varastossa. Otin pullon RAID ja lintu ei sit näkynyt. Tänään otin pesän pois ja poltin pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kerran ampiaispesä ihan mökin oven yläpuolella. Ajateltiin ensin, että annetaan olla mutta häiriö oli niin suuri, että luovutettiin ja poistettiin pesä. Se oli ihan valtavan suuri, piti poistaa monta kattolautaa että koko pesä saatiin pois.
Ne todellakin kasvattavat pesänsä valtavaksi. Onneksi on niitä firmoja jotka siirtävät koko asumuksen parempaan paikkaan.
Kirjosiepot pesivät usein tuollaisiin paikkoihin.
Aikanaan "omani" etsin lintukirjasta, kun en noita tippoja harrasta.
Vierailija kirjoitti:
Isän toisessa traktorissa oli kerran västäräkin pesä. Onneksi oli kaksi traktoria, ajoi sitten pesintäajan vaan toisella.
Sulla on mahtava isä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kerran ampiaispesä ihan mökin oven yläpuolella. Ajateltiin ensin, että annetaan olla mutta häiriö oli niin suuri, että luovutettiin ja poistettiin pesä. Se oli ihan valtavan suuri, piti poistaa monta kattolautaa että koko pesä saatiin pois.
Ne todellakin kasvattavat pesänsä valtavaksi. Onneksi on niitä firmoja jotka siirtävät koko asumuksen parempaan paikkaan.
Onneksi on pikkuveli, joka osaa ihan mitä vaan ja auttaa aina
Olet ihana!