En ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitkä parisuhde on itseisarvo?

Kertokaas te, jotka huutelette täällä turhista eroista ja niin edelleen?

Mutta ehjä perhe lapsille, siinä on itseisarvoa ja tavoiteltavaa.

Toki on tilanteita, joissa ero on paikallaan, mutta yleensä lasten asema ei todellakaan parane eron ja uusperheen myötä. Tätä on tullut todellakin niin monessa tapauksessa seurattua, ja aina se tuntuu tosi pahalta.

Elinikäinen parisuhde kestää 50-80 vuotta. Lapsiperhevaihe kestää vain 16-25 vuotta. Tarvitsevatko aikuisetkin lapset ehjän perheen, vai mistä oikein on kysymys, kun mikään muu ei ole täysin hyväksyttyä?



Ei minunkaan mielestäni lapsiperheiden vanhempien pitäisi helposti erota. Mutta sen jälkeen, kun lapset ovat omillaan, ei minusta ole enää mitään syytä sinnitellä väkisin yhdessä, jos kipinä ja yhteinen tekeminen puuttuvat. Monet siirtyvät omiin makuuhuoneisiin, mutta yhtä hyvin voitaisiin asua erillään ja viettää vain lomia yhdessä tai sitten erota kokonaan.



Minusta uskollisuuden vaatimukselle ei myöskään ole enää mitään perusteita sen jälkeen kun lapset on kasvaatettu.

sul ei oikee meinaa suhteet kestää?

Pitkän parisuhteen etuja:

- yhteiset hankinnat esim. lainarahoin

- luottamus toiseen, kun tuntee toisen niin hyvin

- lapset saavat kasvaa molempien vanhempien kanssa

- turvallista esim. seksin suhteen eikä tarvitse vetää roolia tai olla joku muu vaan ihan vain reilusti oma itsensä

- kasvetaan yksiköksi ja perheeksi, elämän kriisit pystytään ottamaan yhdessä vastaan

- kyky sitoutua tuo tavoitteita eikä elämä ole ajelehtimista tai ihmissuhteiden kertakulutusta



En näe minään itseisarvona sitä, että pitää väkisin pysyä eroamattomana, vaikka mitään syitä ei ole enää sitä avioliittoa pelastaa. Mutta kun on kysymyksessä pieniä lapsia tai syyt eroon ovat vain vaihtelunhalu tai kyllästyminen, niin pitäisi kyllä miettiä asiaa tarkkaan. Ihan suoraan sanon, että henkilön, joka on alle 30-vuotiaana eronnut, olisi syytä pitkään ja hartaasti miettiä, miksi säntäilee ihmissuhteesta toiseen tai tekee harkitsemattomia ja nopeita liikkeitä ihmissuhteidensa suhteen. Jokaisen avioliiton pitäisi olla sen verran tarkkaan harkittu, että ihan tuosta vaan ei erottaisikaan.



Toki kukaan ei ole vastuussa toisen tekemisistä. Jos puoliso on alkoholisti, narkkari tai pahoinpitelijä tai sitten pettää, niin erohan on ainoa ratkaisu. Omaa osuuttaan voisi miettiä siltä kantilta, että miksi on mennyt naimisiin henkilön kanssa, jota ei lainkaan tuntenut.

kun ei se pitkä parisuhde tosiaan ainakaan enää nykypäivänä edes ole mikään itseisarvo.



Mä kuitenkin haluaisin oman parisuhteeni jatkuvan näillä näkymin siihen omaan loppuuni asti. Syynä (jos tästä vaikka sitten löydät vähän niitä itseisarvon piirteitä) esimerkiksi molemminpuoleinen rakkaus ja luottamus. Sovimme käsittämättömän hyvin yhteen, maut menee lähestulkoon yhteen oli kyseessä sitten ruoka, politiikka tai matkakohteet. Usein myös täydennetään toistemme ajatukset, ajatellaan siis silloin niin samalla tavalla että sama kuin olisi tilanteessa yksinään.



Mutta ei tuo pitkä parisuhde todellakaan mikään autuaaksi tekevä seikka välttämättä ole. Mun vanhemmat on kitkutelleet yhdessä 30 vuotta ja suunnilleen siitä asti kun kotoa lähdin olen ollut sitä mieltä että eroaisitte jo. Onnellisempia olisivat molemmat niin nykyisestä käytöksestä päätellen.

sul ei oikee meinaa suhteet kestää?

AP on suhteessa ikäänsä jo varsin pitkässä ja vakaassa liitossa:)

En tosin ole niin ylimielinen, että luulen parisuhteen olevan itseisarvo, vaikka omaani olenkin tyytyväinen.

Itsestäni on ollut mukavaa olla 20 vuotta saman hepun kaa; viihdymme yhdessä ja rakastamme toisiamme. En vain itse olis jaksanut ja viitsinyt elää toisenlaista vaihtoehtoa, eli siis että ei olisi ollut pitkää parisuhdetta. Silloinhan joko olisin ollut koko tän ajan yksin, tai harrastanut satoja yhden yön hoitoja, tai seurustellut aina vuoden kerrallaan jonkun kanssa ja sitten lusikat jakoon, tai vaikka 5 x 4 vuoden seukkaamiset. Ei jaksa.



Helpompaa olla putkeen vaan saman kanssa koko ajan, ei tartte koko aika olla lusikoita jakamassa ja uuden tavoille totuttelemassa. Eikä se kivaa olis yksinkään ihan koko elämäänsä elää, on se mukavampaa kun on juttuseuraa. Ja vähän muutakin...