Lue keskustelun säännöt.
Miten saan 8-vuotiaan pojan avautumaan?
11.11.2012 |
EI kerro oikein mistään mitään. Muutama pahanteko takana, joista jäänyt kiinni ja saanut rangaistuksen. Ei kuitenkaan ikinä itse valita mistään mitään. En tiedä miten koulussa menee kaverien kanssa. "Hyvin" on ainoa vastaus.
Ovatko muidenkin pojat tällaisia?
Kommentit (23)
Ja positiiviseen jutusteluun.
Jos nyt antaisit negatiivisien asioiden vaan olla ja teette kahden kaikkea kivaa ja kehität teidän välille luottamusta ja hyvää?
Kerro sille lapsellesi että sinua harmittaa jos hänellä on vaikeaa ja tulee ongelmia mutta tahdot auttaa. Hän varmaan pelkääkin kertoa sinulle asioistaan jos tietää että kilahdat.
Saat suuttua mutta kannattaako sinun miettiä miten hoidat kokonaisuuden? Miten rankaiset? Oletko itse kohtuuton niissä ja sovitteko riidat?
Kannattaa kasvaa ihmisenä itse ja muistaa että voi vaatia lapseltaan paljon. Saa mokata mutta ajattele mitä se on lapsestasi jos hän ei sinuun luota. Se ainakin ajaa itseäni äitinä eteenpäin, parempaan! Se on itsellenikin jatkuvaa opettelua.
Lapselle voi kertoa millaisia tunteita itsellään on ja olla kuitenkin reilu. Lapsesi on iso mutta silti pieni ja oppii vielä kauan ennenkö on valmis ihminen.
Sun kannattaa kysellä lapselta lisäkysymyksenä sen "hyvää" saatuasi esim. pelattiinko koulussa jotain? Mikä on parasta koulussa? Tykkääkö matikasta vai kuviksesta? Mikä liikunnassa on mukavinta ja mitä tykkää tehdä välitunneilla?
Kysele ihan suoria kysymyksiä joihin lapsi voi vastata helpostikin kyllä tai ei. Niin kohta sitä juttua alkaa tulemaan.
Lapsesi on saattanut jo oppia ettei häntä kotona edes kuunnella.
Kannattaa olla kiinnostuneempi. Joskus voi ehkä heittää autolla kouluun tai sovitte että haet koulusta ja lähdette kaksin vaikka uimahalliin tai vaikka Megazoneen, eläinpuistoon tms.
Pyytäkää lapsen kavereita kylään ja seuraa miten leikit sujuu. Kylälläkin voi käydä ohimennen asioilla ja näkee miten lapsi käyttäytyy muualla.
Ja kavereitten vanhempien kanssa voi myös verkostoutua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enne avoin ja innostunut poika on muuttunut niin, ettei kerro enää asioita samanlailla. Tuntuu oudolta, mutta tilanne taitaa vaivata minua enemmän kuin häntä :)
Minulla on 9v poika, joka ei ole koskaan ollut mikään lörpöttelijä. KAIKKI asiat ja kuulumiset täytyy "nyhtää". Harvoin kertoo yhtään mitään omatoimisesti tai oma-aloitteisesti. Joskus sitten tulee jotain, mitä on tapahtunut monta päivää aiemmin.
Ja kyllä; meillä on aina puhuttu, on halattu, on ollut aikaa, on ollut sitä ja tätä mitä täälläkin on huudettu, mutta en voi muuttaa lapsen luonnetta puheliaammaksi tai avoimemmaksi. Ja kyllä: hän luottaa minuun. Meillä on hyvät välit. Mutta ei hän mikään lörpöttelijä ole.
Päiväkoti-ikäseinä, kun kysyi päivän kuulumisia, miten päivä meni: hyvin. Mitä ruokaa oli: en muista. Kenen kanssa leikit: en muista.
Kysymysten on oltava täsmäkysymyksiä. Niihin vastaa. Mutta jos en tiedä kavereiden nimiä (en muista niitä, iso luokka) tai en tiedä koulun tapahtumia, niin on vaikea tehdä täsmäkysymyksiä.
Mutta siihenkin harjaantuu ja pikkuhiljaa olen oppinut miten kysyn ja millaisin kysymyksin saan kuulla asioista, ja kysyn siksi, ettei panttaa liikaa itsensä sisään - sitten tulee ryöppynä valtava määrä murheita päälle.
Vien lapsen autolla kouluun vaikka voisi hyvin kävelläkkin ja sorry naapurit, mutta tämä on tosiaan minun ja pojan "laatuaikaa" joskus käydään matkalla yhdessä aamupalallakin. Uimahallissa käytiin ennen kaksisteen, mutta nyt ei tietenkään voi tulla naistenpuolelle joten nuo on sitten "miestenreissuja" ja minä vietän silloin kahdenkeskistä aikaa siskon kanssa" Viime viikolla oltiin pojan kanssa yhdessä leffassa ja shoppailemassa urheiluvarusteita. Ja ensi viikolla sitten on siskon vuoro. Toki liikutaan ja touhutaan paljon perheenäkin yhdessä, mutta nuo kahdenkeskiset hetket ovat meille kaikille rakkaita ja niitä vaalitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee lapsen kanssa kivoja asioita, halaa, kerro, että välität ja arvostat ja rakastat. Puhu tunteista. Kysy, kenen kanssa leikit tänään yms. kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain "hyvin".
Ole luotettava, hyväksyvä ja turvallinen aikuinen. Sellainen jonka kanssa voi puhua asioista ilman, että joutuu kuuntelemaan joka keskustelulla pitkiä luentoja elämänohjeisiin liittyen.
Lapsen on helpompi avautua jos olet hänelle läsnä, annat hänelle tilaa, etkä kysele liikaa.
Jos lapsella on hyvä fiilis, kertoo hän asioita ihan oma-aloitteisesti. Silloin kannattaa aina kuunnella vaikka olisi kuinka kiireinen hetki.
Kyseleminen ei useimmilla auta. Suoriin kysymyksiin monet tuon ikäiset vastaavat 'emmätiä'.
Minulla on 9v poika, joka ei ole koskaan ollut mikään lörpöttelijä. KAIKKI asiat ja kuulumiset täytyy "nyhtää". Harvoin kertoo yhtään mitään omatoimisesti tai oma-aloitteisesti. Joskus sitten tulee jotain, mitä on tapahtunut monta päivää aiemmin. Ja kyllä; meillä on aina puhuttu, on halattu, on ollut aikaa, on ollut sitä ja tätä mitä täälläkin on huudettu, mutta en voi muuttaa lapsen luonnetta puheliaammaksi tai avoimemmaksi. Ja kyllä: hän luottaa minuun. Meillä on hyvät välit. Mutta ei hän mikään lörpöttelijä ole. Päiväkoti-ikäseinä, kun kysyi päivän kuulumisia, miten päivä meni: hyvin. Mitä ruokaa oli: en muista. Kenen kanssa leikit: en muista. Kysymysten on oltava täsmäkysymyksiä. Niihin vastaa. Mutta jos en tiedä kavereiden nimiä (en muista niitä, iso luokka) tai en tiedä koulun tapahtumia, niin on vaikea tehdä täsmäkysymyksiä. Mutta siihenkin harjaantuu ja pikkuhiljaa olen oppinut miten kysyn ja millaisin kysymyksin saan kuulla asioista, ja kysyn siksi, ettei panttaa liikaa itsensä sisään - sitten tulee ryöppynä valtava määrä murheita päälle.
Kuulostat aivan minun äidiltäni.
Minulla on aina ollut hyvin etäinen suhde äitiini, vaikka äitini tietysti väittää ihan muuta. Hänen mielestään meillä on aina ollut hyvä ja läheinen suhde.
Opin hyvin nuorena, että äidille ei kannata kertoa omia asioita ellei halua että niistä puhutaan todella pitkään ja syvällisesti.
Ja kaikista, ihan pienistä ja harmittomista asioistakin seurasi aina pitkä luento siitä kuinka asia oikeasti pitäisi tehdä tai miten pitäisi oikeasti suhtautua tai tuntea tai ajatella. Ei semmoista jaksa pieni lapsikaan.
Kun lakkasin kertomasta asioista, alkoi äitini esittämään täsmäkysymyksiä. Lapsena niihin oli vielä pakko vastata, mutta teini-iässä opin väistämään ne. Yleensä vain poistuin paikalta.
Nyt aikuisena osaan vaihtaa puheenaihetta. Se ei tietenkään estä niitä täsmäkyselyitä, tekee vain ilmapiiristä ankean.
En nyt väitä, että edellinen käyttäytyisi samalla tavalla lastaan kohtaan, mutta jotakin siellä taustalla todennäköisesti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä ei olla suorassa kontaktissa ja ole muuta tekemistä. Poika taas muutenkin todella avoin ja kertoo kaiken elämästään. Voit ekana kertoa jotain omasta päivästäsi vaikka jos joku harmitti. Kun itse avaudut voi lapsikin "kehdata".
Siis tarkoitan että onko tämä sulkeutuminen tullut nyt yhtäkkiä vai onko teillä aina ollut puhumatonta?
Jos et ole saavuttanut lapsesi luottamusta tähän mennessä niin oikeasti se alkaa olla aika vaikeaa. Sanoi asiantuntijat mitä tahansa. Tuon ikäinen poika on jo aika "iso" ja jos puhuminen ei ole ollut luontevaa tähän saakka, sen saaminen luontevaksi nyt on hankalaa. Ei mahdotonta missään nimessä mutta vaatii pitkäjänteistä työtä.
Meillä on 9-vuotias poika ja ajoittain hakee pesäeroa ja yksityisyyttä olemalla puhumatta. Annan olla aina ajoittain mutta kun näen että joku oikeasti painaa, en annan olla.
Paras keino meillä on illalla kun poika menee nukkumaan. Menen hänen sänkynsä laidalle istumaan ja laitan oven kiinni. Jutustellaan siinä ja silittelen ja muistutan että olen aina hänen puolellaan, että kukaan maailmassa ei koskaan tule olemaan niin hänen puolellaan kuin oma äiti. Tähän saakka tuo kahden kesken jutustelu on auttanut ja asiat on saatu selvitettyä.
Joskus olen joutunut soittamaan kaverien äideille ja kyselemään heidän poikiensa kertomuksia (jos jotain on tapahtunut eikä oma poika puhu). Sitten otan esille että kaverinsa "Pekka kertoi että blablabla". Näihin monesti tulee reaktioita että "Ei pidä paikkaansa, se meni näin!" tai jotain muuta vastaavaa.
Kuuntele. Kuuntele ja kuuntele sitä mitä ei kuulu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta kyllä tuonikäinen pitäisi saada jotain vielä juttelemaan. Ongelmia on tosissaan tiedossa murkkuiän kynnyksellä muuten.
Osa nyt vaan on sellaisia ettei halua vanhemmille tai aikuisille avautua vaan hoitavat itse asiansa, ja kestävät itse vaikeutensa. Olin itsekin lapsena sellainen, en mm. kertonut vanhemmlile enkä opettajille ikinä mitään koko peruskoulun jatkuneesta kiusaamisesta. Päinvastoin saatoin näytellä ja teeskennellä että mulla menee hyvin ja on kavereita, koska en halunnut toisia puuttumaan asioihini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee lapsen kanssa kivoja asioita, halaa, kerro, että välität ja arvostat ja rakastat. Puhu tunteista. Kysy, kenen kanssa leikit tänään yms. kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain "hyvin".
Meidän 8v poika avautuu parhaiten kun saa olla rauhassa vanhemman kanssa kaksitaan. Usein kertoo asioistaan esim. saunassa.
Käy pojan kanssa kaksistaa esim. kävelyllä jos tuo sitten innostuisi puhumaan paremmin kun on rauhallinen hetki eikä mahdollisuutta karata kesken kaiken omiin juttuihinsa.
Ja kun poika kertoo asioistaan älä mitätöi ym. vaan kysele ja suhtaudu poikaan kuin järkevään ihmiseen. Kuuntele tarkkaan ja yritä ymmärtää. Kannattaa myös kysyä onko pojalla ehdotuksia miten ongelmallisia asioita voitaisiin ratkaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen näitä yrittänytkin, mutta melko laihoin tuloksin. On siis jotain tietenkin kertonut, tiedän lähimmät kaverit ja suunnilleen mitä tekevät. TUnteista ei osaa puhua ja empatiakykyä ei ihan hirveästi vielä ole. TOivottavasti se kehittyy kuitenkin. Ärsyyntyy kysymyksistä.
Ehkä täytyy lukea vaikka SInkkosen poikakirja jos se avaisi jotain.
ap
Pikkusisar ottanut varmaan liian ison tilan.
ap
Meillä auttaa hiukan isommalle pojalle, kun kääntää pojalle selän. Tyypillisesti, kun poika syö välipalaa niin touhuilen jotain keittiössä ja kappas juttua alkaa tulemaan. Koskaan ei tiedä mistä aiheesta, mutta ilmeisesti siitä mikä sinä päivänä tuntuu ajankohtaiselta.
Jos taas istun alas ja alan jututtamalla jututtaa niin poika menee ihan "lukkoon". Siis kysyn mitä teitte koulussa. vastaa: kato lukkarista. Kysyn kenen kanssa olit: nyökkää luokkakuvaa kohti. eli mitään ei saa irti, vaikka kuinka nyhtäisi.
t.äitipuoli
Olen näitä yrittänytkin, mutta melko laihoin tuloksin. On siis jotain tietenkin kertonut, tiedän lähimmät kaverit ja suunnilleen mitä tekevät. TUnteista ei osaa puhua ja empatiakykyä ei ihan hirveästi vielä ole. TOivottavasti se kehittyy kuitenkin. Ärsyyntyy kysymyksistä.
Ehkä täytyy lukea vaikka SInkkosen poikakirja jos se avaisi jotain.
ap
Tunteista puhuminen voi olla vaikeaa aivojen kehitysvaiheen ja sukupuolen vuoksi. Sitä voi kuitenkin harjoitella.
Äidillä on kasvun paikka. 8, kirja on nyt tilattu :), hinta pokkarilla vain 7.95
ap
on samantapainen 9-vuotias poika. Olen ollut aina kotiäitinä ja olen viettänyt lasten kanssa paljon aikaa, myös tämän pojan kanssa kahden kesken. Kyselemällä suoraan hänestä ei saa irti juuri mitään, mutta kun olemme nauraneet jollekin TV-ohjelmalle tai potkineet palloa ulkona, alkaa juttua helposti tulla. Ei kaikki vaan tykkää "utelemisesta", vaikka se olisikin se tehokkain tapa saada tietoa. Eikä kaikki ihmiset olekaan mitään "tunnevatkaajia" eli ei lapsi välttämättä ajattele, että koko ajan täytyy olla kaveri, mitähän se Pertti ajatteli, kun sanoi jotain, alkaakohan Ripa nyt olla Taunon kanssa ja minä jään ulkopuolelle jne. Oman käsitykseni mukaan nuo pojat pelaa välitunnit ja vapaa-ajalla jalkapalloa ihan tyytyväisinä ilman sen kummempaa analysointia. Tietysti sitten täytyisi osata sanoa, jos tulee kiusatuksi tms. mutta jotkut ahdistuu tuollaisesta "miltä susta nyt tuntuu?" -jankkauksesta. Ja läheinen voi olla silti.