Lähihoitajan koulutus EI ole vaativuuden huippu
Maalaisjärjenkäytöllä läpäisee koulutuksen heittämällä
Kommentit (19)
maalaisjärjellä. Samoin hoitaa vaikeita märkivä säärihaavoja. Ihan totta.
Itselläni on ollut yliopisto-opinnot paljon helpompia kuin lähihoitajakoulutus. Lähihoitajana kun joutuu myös tekemään niitä konkreettisia asioita ja näissä olen aina ollut hitaamman puoleinen.
voi oppia. En usko, että ap:sta olisi kyseiseen työhön...
En ole lähihoitajakoulutustä käynyt vaan vanhanajan mielisairaanhoitajakoulutuksen 1.5 vuotta. Maanläheistä opetusta. Ei etätöitä vaan tiivis paketti alalle. hYVÄ KOulutus ja töitä olen tehnyt jo 30 vuotta alalla.
Mihin järkeen sen pitäisi perustua, ellei maalaisjärkeen.
Vaatii todella paljon, että viitsii ja jaksaa vuodesta toiseen tehdä työtä esim. vanhusten hoitajana
Oletko itse käynyt lähihoitajakoulun?
Jooh ja lihakseen pistämisenkin osaa tehdä maalaisjärjellä osumatta issiashermoon tai verinäytteen oton. Jah lääkehoito se vasta helppoa onkin maalaisjärjellä. Painehaavanhoitokin on lastenleikkiä samoin kuin katetrin laittaminen ja avannepotilaan hoitaminen, puhumattakaan vainajan laitosta tai sydänkohtauksen saaneen elvytyksestä ennen ensihoidon saapumista...
LÄÄKELASKUT! Ne vasta vaativia ovatkin.
LÄÄKELASKUT! Ne vasta vaativia ovatkin.
Jep, eiköhän tuo ap osaa maalaisjärjelläkin laittaa oikean tiputusnopeuden tippaletkuun jotta lääkeannos ei ole kuolemaksi, hen.
mutta kun kokeilin sisareni opiskeluun liittyviä lääkelaskutehtäviä, en todellakaan saanut niitä kaikkia oikein.. Ja minulla on kuitenkin ollut lukiossa lyhyt matematiikka 9, eli ihan "pälli" matematiikassa en ole (+ yliopiston logiikan kurssitkin menivät läpi ilman ongelmia). Ei lähihoitajan koulutus nyt tietenkään rakettitieteeltä vaikuta, mutta tällä palstalla esiintyvää tolkutonta mollausta en tajua. Eivät yliopisto-opinnotkaan usein vaadi suunnatonta älykkyyttä, vaan lähinnä ahkeruutta ja istumalihaksia.
että lähihoitajankoulutus on jotain rakettitiedettä, jossa pitäisi keksiä uusi energialähde koko maailmaa uhkaavaa energiapulaa korvaamaan. Minulle tärkein oppi lähihoitajakoulutuksessa oli kysymys, miksi teen näin? Noita temppuja, joita toiset kilvan ovat luetelleet oppii vähän fiksumpi apinakin ohjauksessa tekemään.
Mutta lähihoitajan työ, jos sen tekee hyvin ja joka kerta tehdessään itselleen kysymyksen miksi asettaen, on paljon muutakin kuin mummon tai kakaran perseen pyyhkimistä.
Mikä mahtoi olla aloituksen tarkoitus? Lähihoitajan, putkimiehen, opettajan, insinöörin, sairaanhoitajan tai eläinlääkärin koulutus ei ole vaativuuden huippu. Joku voi olla toista vaativampaa jollekin, toiselle se sama homma on lastenleikkiä. Monestakin koulutuksesta iso osa meistä selviäisi leikiten, mutta se on sitten eri asia osaako tehdä työnsä hyvin. Aika harvassa on oikeasti ne ammatit, joissa selviää kunnialla pelkällä maalaisjärjellä ilman mitään koulutusta.
LH:tko ne diagnosoivat ja suunnittelevat sydän- ja verisuonitautia sairastavien hoidot? Minulle uutta tietoa.
ja niiden oireet ja hoidot kyllä tajuaa jokainen ihan maalaisjärjellä.
Vaikkapa nyt flimmeri. Kyllähän sen nyt kaikki tietää mitä se tarkoittaa ja mitä sille tehdään.
LH:tko ne diagnosoivat ja suunnittelevat sydän- ja verisuonitautia sairastavien hoidot? Minulle uutta tietoa.
ja niiden oireet ja hoidot kyllä tajuaa jokainen ihan maalaisjärjellä.
Vaikkapa nyt flimmeri. Kyllähän sen nyt kaikki tietää mitä se tarkoittaa ja mitä sille tehdään.
Ei dignosoi tai päätä hoidosta, sen tekee lääkäri. Lähihoitajan tehtävään kuten sairaanhoitajankin kuuluu tarkkailla asukkaan/potilaan tilaa ja tarvittaessa konsultoida esim. hoivakodissa lääkäriä puhelimitse. Tärkeä ja päivittäinen osa työtä. Lähihoitajakoulutus on laajentunut todella paljon siitä 90 luvun alun. Paljon sairaanhoidollisia, mutta myös sosiaalipuolen asioita on tullut opetukseen. Niin ja paljon riippuu jokaisen lähihoitajan osaaminen siitäkin mikä on suuntautuminen/osaamisala.
tekniikan tai matematiikan yliopisto-opinnoista, mutta lähihoitajan koulutus? Hyi saatana.
tekniikan tai matematiikan yliopisto-opinnoista, mutta lähihoitajan koulutus?
Kumpa tietäisit kuinka simpeliä matematiikkaa joku yliopistomatikka on. Lähinnä pätevöittää peruskoulun matikanopeksi
ja niiden oireet ja hoidot kyllä tajuaa jokainen ihan maalaisjärjellä.
Vaikkapa nyt flimmeri. Kyllähän sen nyt kaikki tietää mitä se tarkoittaa ja mitä sille tehdään.
muistatko ku sulle sanottiin että irrota se piuha siitä koneesta?
Vai haluatko sä jutella tuosta sun angstista lähihoitajia kohtaan?