Lue keskustelun säännöt.
Te joilla todella huono lapsuudenkoti?
11.11.2012 |
omassa lapsuudessa järkyttävää henkistä ja fyysistä väkivaltaa koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. En ala sen tarkemmin selittämään, vaan varsinainen kysymys on tässä:
Millaisia vanhempanne ovat NYT?
Kysyn tätä nimittäin siksi, että useimmissa tapauksissa vanhemmat jotka ovat olleet lapsuudessa huonoja, petraavat myöhemmin ja voivat olla esim hyviä isovanhempia. Omassa tapauksessani ei ole näin käynyt, vaan hullut/häiriöiset vanhemmat ovat yhä edelleen niin vaikeita (ja jopa konkreettisesti vaarallisia) että yhdessäolosta ei vain tule mitään.
Onko tämä tavatonta? Aina täälläkin paljon puhutaan että hakkaavat juoppovanhemmat ovatkin sitten muuttuneet ihaniksi isovanhemmiksi ja katuvat tekosiaan.
Omat vanhempani eivät kadu tekosiaan koska eivät edes myönnä niitä. Kaikki remmillä, pekillä, sähköjohdolla ym hakkaamiset ovat asioita joita ei heidän mielestään "koskaan ole tapahtunut" ja muutaman kerran kun asian olen yrittänyt ottaa puheeksi niin isä on raivonnut naama punaisena ja käynyt päälle. Yhteydenpito ei onnistu edes vähäisissä määrin sillä isän kanssa ei uskalla edes hengittää. Hyökkää kimppuun ihan jo siitäkin jos sanoo jotain "väärällä äänensävyllä" tai "näyttää pahaa naamaa".
Terapiassa olen käynyt vain lyhyen neuvolapsykologiterapian. En ole oikein varma psykologin ammattitaidosta koska hän kehotti "puhumaan asioita selviksi". Kokeiltu on, melkein sain turpaani. En todellakaan kokeile enää.
Miten muilla, onko surkea lapsuus unohdettu ja nyt eletään hyvissä väleissä, vai kaihertavatko vanhat asiat vielä tänäkin päivänä? Onko niistä koskaan puhuttu?
Kommentit (10)
puolialkoholisteja. Ei ne siitä miksikään muutu, edes lastenlapsien vuoksi.
Emme ole missään yhteydessä eivätkä lapsemme käy siellä, eikä kyllä ole koskaan pyydettykään. En halua heiltä mitään, saavat elää elämänsä loppuun kuten elivät silloin kuin minä ja sisarukseni olimme lapsia: omassa rauhassaan ja muista välittämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kamalaa ollut. Vanhempien välistä väkivaltaa, ryyppäämistä ja olin myös liian yksin. Neuvolapsykon ohje oli kyllä todella huono, järkevämpää käsitellä nuo asiat itse. Itse olen käynyt läpi pitkän terapian, josta paljon apua. Voin myös sitä suositella jos tuntuu että tarvit. Vanhempani eivät ole muuttuneet miksikään, eikä kannata yrittää. Kun saa itse käsiteltyä ja hyväksyttyä asiat, ei ole tarvetta muuttaa vanhempiaan enää, mutta surutyötä vaatii. Hienoa että kuulostat noin reippaalta ja selvinneeltä kaikesta huolimatta! Ja jos tarviit apua myöhemmin tai nyt, hae sitä! Tsemppiä!
kiitos vastauksesta, ei siis näyttäisi olevan tavatonta.
Minunkaan vanhepani eivät ole lainkaan kiinnostuneet lapsistani, ovat nähneet ne kuuden vuoden aikana ehkä kaksi kertaa jossain hautajaisissa tms (eivät tulleet edes puhumaan silloinkaan).
Psykologi oli sitä mieltä että vanheneminen yleensä saa vaikeat ihmiset pehmenemään. Itse alan olla vähän siihen päin uskovainen että ne _pahenee_ vanhetessaan. Esim. isäni raivoherkkyys on entistäkin alempi, esim äitini kanssa jos äiti sanoo vastaan jostain, saattaa ihan ilman varoitusta yhtäkkiä vain läimäyttää päähän. Aikaisemmin sentään "varoitti" tai uhkaili ennakkoon, vanhemmiteen siirtynyt suoraan ns toteutusasteelle :(
Ansaitset parempaa, etkä mitenkään voi heitä muuttaa, milloinkaan.
olen kiinnostunut terapiasta ja uskon että siitä olisi hyötyä (varsinkin paremman terapeutin kanssa, neuvolapsyko ei vakuuttanut). Mutta maksaako se siis jotain 5000 vai 50000e (eli käydäänkö siellä miten monta vuotta?)
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta terapiastani on jo aikaa, eli en voi sanoa mitä nykyään maksaan. Eli sain Kelalta terapiaan tukea. Omavastuu oli jokaisesta käynnistä jonkin verran, mutta oli siis kaiken rahan arvoista. Silloin käytäntö oli että psykiatri suositteli terapiaa ja sitä anottiin kelalta. Pitää olla hyvä syy (mulla oli opintojen loppuunsaattaminen), ja kirjoittaa mahdollisimman surkea stoori. Sitten tapasin terapeuttia 2 krt viikossa. Tällä tavalla siis pitkä terapia. Eli ensin jonnekin jutteleen ja kysyä miten prosessi menee. Tietysti voi myös yksityisesti, tekisin senkin nykyään jos olisi tarvista. Veikkaisin että kerran hinta on n. 60-80 kerta terapeutista riippuen. Traumaterapia ja EMDR-terapaia on kanssa tehokasta, varsinkin jos jäänyt traumoja esim.riitelystä ja väkivallasta. Toivottavasti löydät sopivan avun!
Eli terapian kesto riippuu siitä, miten saat asiat selvitettyä. Jos tiedät ja muistat asiat valmiiksi, niin pääset niitä heti käsittelemään. Itse kävin terapiaa 3 vuotta, mutta mulla meni jo pari vuotta että edes muistin väkivallan...olin kaiken niin painanut unholaan. Eli voit päästä vähemmälläkin, traumaterapia oli mielestäni nopeampaa kuin tavallinen. Ja muista pysyä tiukkana, että haluat terapiaa ja tosiaan etsi hyvä ja kokenut terapeutti, ei kannata huonoon tuhlata aikaa ja rahojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 23-vuotias nainen vaikeasta lapsuudenkodista. Isäni on ollut sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltainen, ja suurin loukkaus oli se, että itsenäistyin. Hän yritti systemaattisesti sabotoida minua, varastamalla, valehtelemalla ja pahoinpitelemällä. Jotenkin itse kieltää kaiken tekemänsä pahan, eikä suostu myöntämään mitään. Äitini on pyytänyt minulta anteeksi, mutta isäni ei. Aina, kun otan jonkin hänen tekemänsä vääryyden puheeksi, hän suuttuu ja rupeaa huutamaan jostain muusta asiasta.
Olen käynyt terapiassa nyt kolmatta vuotta, ja olen jo käsittänyt, että isäni on narsistinen persoonallisuushäiriö. Terapeuttini on neuvonut minua olemaan mahdollisimman vähän yhteydessä isääni, koska hän ei tule ikinä myöntämään itselleen/minulle mitään. Olen jo hyväksynyt sen, että anteeksipyyntöä en saa. Välttelen yhteydenpitoa häneen, mutta asiaa vaikeuttaa se, että hän yrittää hallita minua äitini ja alaikäisten pikkusiskojeni (jotka asuvat vielä kotona) kautta. Haluan nähdä heitä, mutten pysty.
myös tuollaista ratkaisukeskeistä suuntautumista voisi harkita, niissä siellä käydään n. 10 kertaa ja heti terapian alussa määritellään tarkasti ne tavoitteet, mitä sillä on tarkoitus saada aikaan. Sopii varsinkin jos ei ole varsinaisesti taustalla mitään pitkäkestoista mt-ongelmaa kuten masennusta, vaan juuri tuo yksi asia, josta on jäänyt traumoja tai joka vaivaa.
Kela kun ei nykyään hirveän helposti korvaa terapiaa, ellei ole todella pahoja ongelmia, niin ratkaisukeskeinen on niin lyhytkestoista, että sen kykenee maksamaan vaikkei saakaan korvausta.
mulla myös oman terveyteni takia oli pakko laittaa välit isään poikki, isän uhkailut ja kiinnikäymiset olivat arvaamattomia ja koko ajan sai elää pelossa.
No isäpä narsistina kosti oikein kunnolla, eli vei minulta äidin. Kielsi äidiltäni kaiken yhteydenpidon minuun ja lapsiini, äiti ei laittanut yhtään hanttiin vaan vapaaehtoisesti luopui lapsestaan. Emme ole ollet nyt 10 vuoteen tekemisissä, äitini on menettänyt mahdollisuutensa mummouteen. Ilmeisesti narsistinen kusipäämies (joka hakkaa äitiäni) on paljon omia lapsia tai lapsenlapsia arvokkaampi.
Joten alkuperäiseen kysymykseen: vanhemmiten luonnevikaiset, tunnevammaiset tai häiriöiset ihmiset eivät muutu. Ainoa mikä ehkä muuttaa joskus on esim. kuoleman lähellä käynti (jolloin selviytyessään siitä saattaa mennä elämänarvot uusiksi). Ikävä kyllä tätäkään ei taida kovin usein tapahtua.