Hoidatko sinä yhteydenpidon anoppiisi vai miehesi äitiinsä?

Minä hoidan omien vanhempieni kanssa. Jos esimerkiksi jokin asia pitää saattaa anopille tiedoksi tms. niin sanon miehelle että kerrotko äidillesi jne. Ja toki puhuvat keskenään omia juttujaan.

Aikaisemmassa avioliitossa minä hoidin, miestä ei juuri kiinnostanut. Olen vieläkin enemmän yhteydessä ex-anoppiin kuin ex-mieheni. Kaipa tuo riippuu anopista ja miehestä.

En ole pitänyt yhteyttä lähes 20 vuoteen.

yhteydenpidon äitiinsä. Onko miehillänne läheiset välit äitiinsä kun hoitavat itse yhteydenpidon, onko jollakin niin, että mies tosi etäinen äitinsä kanssa mutta hoitaa silti yhteydenpidon ikään kuin velvollisuudesta?

Meidän välit ovat todella hyvät ja jos yhteydenottojen määrää lasketaan, luultavasti minä ja anoppi ollaan enemmän yhteydessä kuin mies anopin kans. Pitää olla aika spesiaalijuttu, että anoppi soittaa miehelle, heidän ehkä sukulaiseen tai muuten perheeseen liittyvää tai ei saa mua kiinni niin sitten soittaa. Mun mielestä hyvä näin, ei siis mitään pakkopullaa vaan luontevaa meidän oleminen.

Mies ja anoppi ovat tosi läheisiä keskenään ja soittelevat aika usein. Mies on sen luontoinen, että ottaa luontevaati yhteyttä myös minun vanhempiini, jos tarvetta. Useimmiten minä kyllä hoidan sen, mutta jos sattuu kädet olemaan varattuja tms.

Itse en ole oikeastaan ikinä ottanut yhteyttä anoppiini.

Molemmilta mennyt välit anoppiin..

mulla on niin hullut vanhemmat jotka soittelee uhkailupuheluita, itkumartyyriraivaripuheluita, manipulointi ja vaatimuspuheluita, että olen ihan loppu niiden hullujen kanssa. Alkuun anoppi soitteli minulle, mutta en enää jaksanut SITÄKIN omien vanhempieni häiriköinnin päälle. Teimme sopimuksen että kumpikin hoitaa omat vanhempansa.



Miehen suhde äitiinsä on etäinen, koska poika muutti lukion jälkeen pois kotoa opiskelemaan. Anoppi jäi tyttärensä kanssa (naapureita) asumaan ja heistä on tullut kuin paita ja peppu, viettävät kaikki päivät yhdessä kaksin, molemmat kotirouvia eli päiviin pitää keksiä sisältöä. Hoitavat siis yhdessä tyttären lapsia ja molempien huusholleja.



Anopilla on niin paljon elämän sisältöä että jos mies ei soita äidilleen noin kerran kahdessa kuukaudessa, menisi varmaan viisi vuotta että anoppi soittaisi. Hän ei ole kiinnostunut pojastaan eikä oikein meidän lapsistakaan. Olen syytellyt asiasta itseäni (=olisi pitänyt alunpitäen suostua anopin kanssa kommunikointiin) mutta en tiedä olisiko se muuttanut asiaa.



Mun omista vanhemmista on vain haittaa, mielipahaa ja riesaa, heitä ei voi tavata (väkivaltaisia, arvaamattomia) mutta jatkuvasti tulee soittoa, viestiä, kirjettä, täynnä uhkailuita ja syyttelyitä ja kaikkea ihan hullua. Eivät ole normaaleita siis.

Mihen kuuluu hoitaa itse omat sukulaisuussuhteensa.

vaikka heidän suvussaan selväsi on "tapana", että naisväki hoitaa yhteydenpidon.. musta se tuntuu kuitenkin jotenkin luonnottomalta kun ovat kuitenkin miehen kanssa paljon läheisempiä.



Anoppi soittaa kyllä joskus mulle, mutta yleensä mies soittaa äidilleen jos meiltä päin ollaan yhteyksissä. Silloin tällöin saatan soittaa jos mies ei ole paikalla ja on jotain erityistä asiaa (esim. lapsi menossa heille hoitoon tms).



Mun vanhemmat soittaa miehelleni jos eivät saa minua kiinni ja asia on tärkeä, muutoin ensisijaisesti mulle. En muista onko mies ikinä soitellut mun vanhemmille.



Lähes viikottain nähdään molempien vanhempia eli paljon ollaan tekemisissä.

Eli yhteyksiä on aika vähän. Joskus anoppi soittelee minulle, mikä on vähän rasittavaa, koska hän juoruaa sitten puhelimessa tunninkin enkä jaksaisi millään kuulla niin pitkään juttuja koirista/lapsenlapsistaan/naapurien tai työkavereiden haukkumista.



Yleensä pyydän miestä soittamaan äidilleen, jos jotain asiaa on. Minäkin kyllä saatan soittaa. Joskus käyn anopin luona kylässäkin itsekseni.



Miehen siskon kanssa sen sijaan soitellaan ja kyläillään ahkeraan.



Koska mies pitää äitiinsä aika vähän yhteyttä, olemme hänen kanssaan vähemmän tekemisissä kuin minun vanhempieni kanssa. Johtunee siitä, että tutustuessamme anopilla oli mielenterveysongelmia ja tykkäsi kalja/lääkepäissään soittaa miehelle keskellä yötä, vollottaa ja haukkua miestään (miehen isää). Sen jälkeen miehen ja äitinsä suhde ei ole oikein palannut entiselleen, mies aina vähän varuillaan, tuleeko taas p*kaa niskaan. Miehen äiti myös aikoinaan hylkäsi miehen, tavallaan, vaikka mies oli silloin jo aikuinen, mutta jäi tyhjänpäälle, kun äiti vuokrasi pienemmän asunnon ja ilmoitti, että vain miehen sisaruksille on siellä tilaa, mies vanhimpana muutakoon muualle.



Oma äitini oli tuosta ihmeissään. Sanoi, ettei ikinä voisi siten hylätä edes aikuisia lapsiaan, varsinkaan, jos näillä taloudellisesti tiukka tilanne.



Vanhempien kannattaisi vähän miettiä, kannattaako aikuisiakaan lapsia käyttää terapeutin korvikkeena tai likasankona, ei välttämättä paranna suhdetta.

Mieheni on aikuinen ihminen ja vastuussa omista sukulaissuhteistaan. Muistutan äitienpäivälahjan ja joululahjan hankinnasta ja voin auttaa niissä, mutta muuten en sekaannu. En ole erityisen läheinen anopin kanssa. En valitettavasti kauheasti pidä hänestä, kunnioitan mieheni äitinä mutta mitään yhteistä meillä ei ole.

Molemmat hoitaa omat sukulaissuhteensa. Mä en ole koskaan ottanut yhteyttä anoppiin, vaan sanon asiani aina miehelle joka sitten välittää tiedon anopille. Se verran paljon sain alkuaikoina korvilleni anopin taholta, ettei paljon kiinnosta meidät välit. Mies on äitinsä kanssa kai ihan läheinen vaikka en ymmärrä miksi, sen verran monta kertaa on jäänyt esim. valehtelustakin kiinni miehelle.

Not my pain in the ass... Eivät ole läheisiä, harvakseltaan soittelevat. En ikinä ole lähtenyt päsmäröimään, miten paljon pitäisi olla tekemisissä. Kaksi aikuista ihmistä osaa hoitaa välinsä ilman mua.

Meidän välit ovat todella hyvät ja jos yhteydenottojen määrää lasketaan, luultavasti minä ja anoppi ollaan enemmän yhteydessä kuin mies anopin kans. Pitää olla aika spesiaalijuttu, että anoppi soittaa miehelle, heidän ehkä sukulaiseen tai muuten perheeseen liittyvää tai ei saa mua kiinni niin sitten soittaa. Mun mielestä hyvä näin, ei siis mitään pakkopullaa vaan luontevaa meidän oleminen.

Miehellä on kyllä hyvät välit äitiinsä.

soittelee itse omille sukulaisilleen. Anoppi kyllä joskus soittaa minulle, mutta minä hänelle äärimmäisen harvoin.

Itse en välitä anopin kanssa jutella ja hän soittaa pojalleenkin vain tarvitessaan jotain, joko rahaa tai neuvoa. Lapsellani on osallistuva äidinäiti, joten olkoon isänäiti omissa oloissaan.