Miehen kanssa asiat ihan solmussa, sanokaa te mielipidettä?

Ota itse vähän renommin ja joustavammin, älä kerro näkemyksistäsi mäkättämällä vaan keskustele. Miehesi voisi ottaa sen verran vauhtia tekemisiinsä, että pysyisi tietyn raamin sisällä edes tunnilleen.



Muista kiittää häntä siitä mikä on ihanasti, jätä marmattaminen vähemmälle. Huomaisit vasta totaaliyh:na miten paljon mies kuitenkin tekee.

Mä olen erittäin rauhallisesti ja kannustavaan sävyyn puhunut. Mies ei omaa käytöstään muuta, sanoi että hän "oon tällainen ja iän myötä aina vaan hitaammaksi tulen". Kyse kun siitä, ettei mies välitä ottaa kasvatuksesta en enempiä asenteita, ei kiinnosta pohtia tai pyrkiä siinä suhteessa kummempaan. Kun ehdotin perheneuvolaa, tokaisi että "v-tu mene yksinäs jos sulla on ongelmia".

Hoidat lapset yksin omalla ja oikealla tavallasi ja annat miehen hidastella oman elämänsä kanssa kuten haluaa. Voit ilman muuta mennä perheneuvolaan tai jonnekin muualle purkamaan mieltäsi ilman miestä. Toista et voi muuttaa kuitenkaan. Voit muuttaa vain omaa asennotumistasi ja omaa itseäsi, näinhän se menee.

Että teen vaan asiat lasten kanssa ja annan miehen velttoilla? Syötän, vien ulos, huolehdin ja kasvatan. Toinen luikertelee omiaan. Mä en vaan voi hyväksyä sitä. Yhdessä lapset tehty ja yhdessä tulisi hoitaa ja kasvattaa. Olisihan mustakin kiva vain velttoilla eikä puuttua riitoihin tai pukea kiljuvia lapsukaisia.. mutta olen vanhempi ja kannan vastuun.

Sen nalkutuksen ja marmatuksen, siitä ei tule kuin paha mieli kaikille. Nalkuttaminen saa aikaan vain sen että mies menee vastahankaan.



Toista et voi muuttaa, mutta itseä voit.



Mä en saanut oikein kiinni mikä tuossa nyt niin kamalaa on ollut. Harva käy marraskuussa päiväkoti-ikäisten lasten kanssa enää ulkona illalla. Jos ei ole erikseen sovittu treffejä, niin on varmaan aika sama mihin aikaan menee. Kunhan on ajoissa nukkumaan.



Mä kyllä antaisin miehen hoitaa pukemiset ja riisumiset ihan itse. Jokaisella on oma tapansa. Eikä se nyt kai mikään päivän tärkein kasvatushetkikään ole.



Entä jos solistien isot asiat, ruoka-ajat ja nukkumaanmenot. Niiden sisällä sitten kumpikin voi hoitaa leikit, ulkoilut jne. kuinka parhaaksi näkee.

niin mitä vaihtoehtoja sinulla on? Aivan, hoitaa lapset itse tai tyytyä siihen mitä saat. Heitä ukko pihalle, jos on kelvoton.

Teistä mies siis kuulostaa ihan ok:lta? Jos lapsi karkaa sängystä kun mies nukuttaa, isä harvoin jaksaa lähteä hakemaan takaisin. Antaa lapsen säätää omiaan jossakin ja makoilee sängyssä itse. Musta pieniä lapsia pitää neuvoa ja asettaa rajoja, pitää niistä myös kiinni! Mies saattaa sitten äksyä ja alkaa puhumaan rumasti, kun lapset riekkuvat, mutta itse toiminnallaan on päästänyt sellaisen levottoman hullunmyllyn pystyyn. Pöydässä keskittyy vaan omaan syömiseensä, ei välitä mitä lapset juoksentelevat jne. Mua niin helvetisti väsyttää kasvattaa yksin. Kuitenkin sitten ukko kiroile ja äksyilee jos kotona sotkuista ja lapset kiljuvat ja tappelevat.

Lopeta nyt ainakin se. Puhukaa kasvatustavoistanne kahden kesken.

Kumpi kärsii miehen "rentoudesta" enemmän, sinä vai lapset? Jos lapset, niin miten heidän pahoinvointinsa ilmenee?

Ensimmäinen, ja ehkä ainoa, johon mä puuttuisin on myöhäinen ulkoilu tähän aikaan vuodesta. Silloin on jo pimeä ja kaverit kodeissaan.

Kyllä te löydätte hyvän kompromissin, olettehan aikuisia ja haluatte lapsillenne parasta. Nyt tuntuu, että sinä komentelet kuin joku vääpeli ja mies kapinoi hidastelemalla.

että tilanne on hyvinkin vielä korjattavissa, kun mies noinkin osallistuva on. Eri asia on, että miten teidän suhde muuten voi. Sehän tuosta ei oikein selvinnyt.

Että kun mies hoitaa jonkun asian, niin sinä otat kuitenkin siitä lopulta vastuun. Palautat lasta sänkyyn, vaikka mies vastuussa.



Noin opetat lapsille, että isän sanomisista ei tarvitse välittää ja tietenkin kerrot myös miehellesi, että äiti handlaa paremmin.



Lähde lenkille kun mies nukuttaa. Et puutu siihen mitenkään. Tietty etukäteen sovitte, että nukuttaja on yksin vastuussa.



Miehen haukkuminen lasten aikana on tosi huono juttu.

No mies sanoi suoraan että vihaa mua. On sanonut ennenkin. Samaa tunnetta mä koen häntä kohtaan kun tuntuu että vetää minulta mattoa alta. Ei välttämättä hoidakaan sairasta lasta yöllä vaikka sovittu tms. enkä siis voi luottaa ja turvata.



Toisaalta, jos olemme joskus harvoin kahdestaan, meillä on ihana mukavaa, leppoisaa ja huumorintajuista. Silloin mies saa keskittyä täysin rauhassa itseensä ja omiin juttuihinsa eikä mua ota päähän, että hän ei huolehdi mun kanssa lapsista. Tämä lapsiperhe-elämä tuo vaan koko ajan riitaa.

ei jämäkkä, ei ota vastuuta. Se tekee lapsille varsin turvattoman olon. Isi käskee nukkumaan - lapsi karkaa sängystä - isi ei välitä = isin sanomisilla ei ole väliä eikä lapsi kiinnosta. Sitten isä suuttuu kun lapsi riekkuu ja hakee isän huomiota. Turvatonta on.



Tyypilliseen av-tapaan täällä viesteissä on tuomittu ap. Mutta kyllähän mies puhuu lasten kuullen vaikka mitä - esim. että lähtee pois, kiroilee ja syyttelee äitiä.



Onneksi ap on vastuullinen vanhempi. Mies tekee lapsille kyllä hallaa tuolla. Jos keskustelu rauhallisessa tilanteessa ei auta, vaikea neuvoa. Mitä jos kuitenkin menisit sinne perheneuvolaan, vaikka sitten yksin. Jotain tukea tarvitsette selvästi.

Ryhdy yksinhuoltajaksi perheen sisällä eli ulkoista mies elämästäsi, vaikka yhdessä asutte. Huolehdi yksin lapsista, älä oleta miehen tekevän mitään. Toisaalta älä anna miehen olettaa, että sinä tasoittaisit hänen elämäänsä mitenkään eli et pese pyykkejään, et aihda lakanoitaan, et siivoa sotkujaan, et laita miehelle ruokaa (syötte lasten kanssa siten, että isä ei ole kotona tai sitten unohdat kattaa miehelle ja ruokaa annostellessasi otat ensin itsellesi ja lapsille ja mies saa sen, mitä jää, jos nyt jotain enää jää).



Ole ystävällinen kuin vieraalle ihmiselle eli ei yhtäkään poikkipuolista sanaa. Toisaalta ei myöskään mitään apua miehelle, vaikka tämä pyytäisi.

Ap on ihan oikeassa siinä, että koska mies on aikuinen, täytyy hänen kantaa vastuuta kasvatuksessa ja muissakin kotiasioissa.



Ap on ehdottanut perheneuvolaa, mutta mies on lapsellisessa asennevammassaan sen torjunut.



Ymmärrän, että olet ap väsynyt tuohon touhuun.

En jaksaisi tuollaista itsekään.



Miehen pitäisi olla sen verran aikuinen, että pystyisi keskustelemaan asioista, sitähän ap on yrittänyt.

No mies sanoi suoraan että vihaa mua. On sanonut ennenkin. Samaa tunnetta mä koen häntä kohtaan kun tuntuu että vetää minulta mattoa alta. Ei välttämättä hoidakaan sairasta lasta yöllä vaikka sovittu tms. enkä siis voi luottaa ja turvata. Toisaalta, jos olemme joskus harvoin kahdestaan, meillä on ihana mukavaa, leppoisaa ja huumorintajuista. Silloin mies saa keskittyä täysin rauhassa itseensä ja omiin juttuihinsa eikä mua ota päähän, että hän ei huolehdi mun kanssa lapsista. Tämä lapsiperhe-elämä tuo vaan koko ajan riitaa.

Ei nuo ongelmat kuulosta ollenkaan siltä kaliiperilta, että eroa kannatttaisi harkita ainakaan, jos sieltä löytyy vielä rakkauttakin suhteen pohjalta. Sanoisin , että puhukaa puhukaa ja puhukaa, mutta rakentavasti eikä toisia syytellen. Miehellä on ehkä vähän petraamista joissain asioissa, mutta sun on hyväksyttävä, että sun haaveilemaa täydellistä tehoisukkia hänestä ei ehkä koskaan tulee. Tule siis miestäsi myös asiassa vastaan.

Mies ottaa lasten suhteen ren-nos-ti. Pienet saavat vedättää isiä, vaikkapa jos jonnekin lähdössä, riehuvat ja melskaavat ja isukki menee vaikka leikkaamaan kynsiään kun huomaa että lähtö venyy. Vaikka minun silmissäni isän pitäisi nimen omaan ottaa jämäkkä ote, että nyt laitetaan vaatteet päälle ja lähdetään. 4v meillä joutuu itse etsimään vaatteensa, mies ei vaivaudu. Sanoo kyllä jo väärät vaatteet on ottamassa, että ei tommosia! Kun pyydän auttamaan lasta, mies sanoo että "pitäähän sitä olla omatoiminen". No kyllä lapsi onkin. Ja mies laiska.

Mies leikkii lasten kanssa, tekee asioita, mutta jämäkkä kasvatustyyli puuttuu todellakin. Mä marmatan asiasta jatkuvasti. Mies sanoi tänä aamuna, että voi hän ottaa ja lähteä, hän vihaa mua kun valitan. Lapset olivat siinä vierellä. Kun yritän puhua asioita, mies sanoo ettei jaksa kuunnella eikä puhua mitään turhia. Hän tekee tavallansa ja that's it. Jos mulle ei kelpaa, hän voi lähteä.

Miten mun pitäisi suhtautua? Mun näkökulmasta mies on hirveän laiska ja hälläväliä lasten suhteen ja minä joudun olemaan jämäkkä kasvattaja ja asioitten huolehtija. Toisaalta mies käy kaupassa, vie lapsen lääkäriin jos käsken viemään, vie ulos mutta tunnin myöhemmin kuin siellä kaverit olisi ja nukkuminen venyy.. tekee mutta laiskasti eikä silleen että ajattelisi lasten tarpeita (vaikka ettei ulos juuri ennen ruoka-aikaa). Jos suuttuu, saattaa kiroilla ja puhua rumasti. Sitten taas myös sanoo rakastavansa ja halailee paljon lapsia. Nukuttaa iltaisin aina toisen lapsen.

Miten mun pitäisi ajatella, miltä teistä mies kuulostaa?

4 vuotias osaa jo itse etsiä vaattensa ja pukea ne.

Liika auttaminen on huonoa

No mies sanoi suoraan että vihaa mua. On sanonut ennenkin. Samaa tunnetta mä koen häntä kohtaan kun tuntuu että vetää minulta mattoa alta. Ei välttämättä hoidakaan sairasta lasta yöllä vaikka sovittu tms. enkä siis voi luottaa ja turvata.

Toisaalta, jos olemme joskus harvoin kahdestaan, meillä on ihana mukavaa, leppoisaa ja huumorintajuista. Silloin mies saa keskittyä täysin rauhassa itseensä ja omiin juttuihinsa eikä mua ota päähän, että hän ei huolehdi mun kanssa lapsista. Tämä lapsiperhe-elämä tuo vaan koko ajan riitaa.

Jos lapsi on niin sairas se viedään sairaalaan. Jos ei niin siinä ei ole mitään hoitamista. Ei mitään flunssasta lasta pidä hoitaa.

Teistä mies siis kuulostaa ihan ok:lta? Jos lapsi karkaa sängystä kun mies nukuttaa, isä harvoin jaksaa lähteä hakemaan takaisin. Antaa lapsen säätää omiaan jossakin ja makoilee sängyssä itse. Musta pieniä lapsia pitää neuvoa ja asettaa rajoja, pitää niistä myös kiinni! Mies saattaa sitten äksyä ja alkaa puhumaan rumasti, kun lapset riekkuvat, mutta itse toiminnallaan on päästänyt sellaisen levottoman hullunmyllyn pystyyn. Pöydässä keskittyy vaan omaan syömiseensä, ei välitä mitä lapset juoksentelevat jne. Mua niin helvetisti väsyttää kasvattaa yksin. Kuitenkin sitten ukko kiroile ja äksyilee jos kotona sotkuista ja lapset kiljuvat ja tappelevat.

Lasten riehumista ei pidä huomioida. Mutta pitää olla armoton. Jos lapsi riehuu niin hän ei syö, hän ei käytä leluja eikä saa mitään huomiota.

Jos sinä menet komentelemaan lasta niin lapsi on jo voittanut. Sitä lapsi haluaakin. He haluavat että aikuiset joutuvat juosta heidän perässä ja yrittävävt komentaa. Jos heidän tekemisiinsä ei puutu niin he eivät jaksa innostua.

Mutta muista että heille ei pidä antaa mitään muutakaan. Jos rieuhuvat tai eivät tottele välittömästi niin sinä päivänä he eivät saa mitään. Eivät ruokaa, eivät pääse ulos eikä ole mitään asiaa tulla aikuisten syliin tai muuten saada huomiota. Olkoot sitten yksin

katsella tuollaista lapatossua!

Että teen vaan asiat lasten kanssa ja annan miehen velttoilla? Syötän, vien ulos, huolehdin ja kasvatan. Toinen luikertelee omiaan. Mä en vaan voi hyväksyä sitä. Yhdessä lapset tehty ja yhdessä tulisi hoitaa ja kasvattaa. Olisihan mustakin kiva vain velttoilla eikä puuttua riitoihin tai pukea kiljuvia lapsukaisia.. mutta olen vanhempi ja kannan vastuun.

Sinä ET pue 4 vuotista lasta. Jos ei osaa itse pukea niin siinähän kärsikööt.

Juuri sinunlaistesi takia tässä maassa on nin moni asia päin persettä. Kaupassa kakarat juoksevat ja riehuvat. Ulkona riehuvat. Missään ei enää voi olla kun siellä on pentuja tekemässä pahojaan.

Jos lapsi ei käyttäydy hyvin niin hän EI pääsee KOSKAAN mihinkään. JOKAINEN asia pitää ANSAITA.

Jos lapsi haluaa ruokaa niin hänen pitää se ansaita. Jos haluaa ulos niin hänen se pitää ansaita. Jos haluaa leikkkiä niin hänen pitää se ansaita. Mutta aikuinen EI rupea pukemaan tai juoksemaan lapsen perässä. Kerran komentaa ja jos ei mene perille niin kaikki mistä se välittää otetaan pois.

Jos lapsi riehuu vaikka elokuvateatterissa niin se ei enään koskaan sinne pääse. Jos se riehuu huvipuistossa niin se ei sinne koskaan enää pääse.