Neuvoja vauvan nukuttamiseen

Kokeileppa laittaa vauva nukkumaan omaan sänkyyn ja hänen viereensä joku nalle tai rätti "unikaveriksi" tai sinulta itseltä tuoksuva vaatekappale. Meijän vauvalle ainakin toimi ja vielä lisäksi se, että vauvan silmillä piti olla jotain, joten meillä oli käytössä sellainen unilelu, jossa on helma, joka sitten laitettiin lapsen silmien päälle kun hänet laitettiin nukkumaan. Nykyäänkin yökylässä ollessa (lapsi on kohta jo vuoden) laitan lapsen mukaan aina oman yöpaitani ja se on yleensä lapsen vieressä kun hän laittaa nukkumaan.

on vasta hyvin pieni, miltei siis vastasyntynyt. Vauvoilla ei ole kunnollista unirytmiä ennen 3 kk ikää. Vasta 3 kk iässä alkaa melatoniinihormonia erittyä elimistöön, jolloin vauva alkaa tunnistaa päivän ja yön eron (valoitaa/pimeää). Vasta 1 kk ikäisellä vauvalla ei ole vielä selkeää tajua yön ja päivän välillä. Hän ei siis "ymmärrä", että yöllä ei nukuta pätkissä ns päiväunia, kuten päivällä.



Neuvoisin sinua edelleen nukuttamaan vauvaa vierelläsi, yöllä imetys on niin paljon helpompaa sinulle, kun vauva on valmiiksi vierelläsi, sinun ei tarvitse nousta sängystäsi ja nostaa vauvaa vierellesi ja laittaa hänetä takaisin.



Voisit mielestäni kokeilla antaa yötä vasten vauvalle joko pumpattua maitoa tai korviketta pullosta. Näin vauva saa maitoa suuremman satsin kerralla ja ehkä nukkuu useamman tunnin putkeen täydellä vatsalla. Näin minäkin tein, vaikka muuten imetinkin pelkästään. Tai voisit ehkä antaa pullosta kerran yöaikaan.



Seuraa myös vauvan nukkumisia päivällä. Itse en esikoisen kohdalla tajunnut tuota päivä/yö rytmiä ja ihmettelin joskus, miten se vauva nukkuu jopa 6 tunin päiväunia.. Mutta näin jälkikäteen tiedän, että vauva nukkui tavallaan yöuniaan päivisin, rytmi oli siis päälaellaan. Kannattaa siis varivasti herätellä vauvaa vaikkapa 3 tunnin päiväunien jälkeen ja seurustella hänen kanssaan aina valveilla. Kannattaa alkaa tehdä selvää eroa päivän ja yön välillä. Päivällä on valoisaa ja ääniä, seurustelua, sylittelyä jne. Yöllä on pimeää ja hiljaista, kaikki toiminnot (vaipan vaihto, imetys jne) tehdään rauhallisin ottein, hiljaisesti.



Kannattaa myös välttää jatkuvaa heijaamista, keinuttamista tai taputtelua. Vauva tottuu siihen yllättävän nopeasti ja ei osakkaan kohta olla ilman. Hän yhdistää heijauksen rauhoittumiseen. Voisit pitää kättä vauvan päällä hellästi, kun rauhoittelet häntä, puhu rauhallisella ja mukavalla äänellä. Meillä esikoinen nimenomaan tottui jatkuvaan heijaamiseen ja tärisyttelyyn ja tuo näkyy edelleen, vaikka hän on 2-v jo. Jos on rauhaton, häntä on kanniskeltava ja heijattava. Alle 1-vuotiaana ei nukahtanut ilman yli tunnin sylittelyä ja vatkaamista.. Ja aina kun heräsi yöllä, sama piti toistaa. Kunnes toteutimme lempeän tassuttelu-unikoulun, eli rauhoittelimme häntä pitämällä helläsi kättä hänen selällään. Nyt ei yöllä enää "vaadi" hyssyttelyä/heijaamista, jos herää.



Keinoja on monia, mutta sinun tapauksessasi vauvasi on vielä hyvin, hyvin pieni, hänellä ei ole mitään rytmiä vielä, ei kuulukaan olla. Päivällä ja yöllä ei ole tavallaan hänelle vielä eroa. Hänellä saattaa olla myös vatsavaivoja, jotka aiheuttavat levottomuutta. Oletko koittanut tuttia? Imetyksen jälkeen, laita tutti suuhun, jospa rauhoittuisi eikä tarvitsisi tissiäsi ikään kuin tuttina.



Tsemppiä vauva-arkeen. Kaikki vaiheet kestää vain oman aikansa, tulet huomaamaan, että lapsilla on aina joku "vaihe" menossa :)

Yölliset heräilyt ovat normaali osa vauvan terveellistä unirytmiä



Löysin aika hyvän jutun Bebesin asiakaslehdestä (2/2009), tässä muutama näkökohta tiivistettynä:





On tärkeää, että lapsi oppii kokemaan nukahtamisen miellyttävänä asiana ja unen turvallisena olotilana.



Useimmat lapset käyvät läpi eri vaiheita nukkumisen kanssa. Yritä löytää nukkumisjärjestely, joka sopii juuri teidän perheellenne. Varaudu siihen, että keinot vaihtuvat ja pidä mieli avoimena uusille ratkaisuille. Kun vauva on vielä pieni, yöheräämiset ovat luonnollinen osa arkea ja heräilyä helpottaa niihin asennoituminen rennosti ja positiivisesti.



Yölliset heräilyt ovat normaali osa vauvan terveellistä unirytmiä



Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James McKenna on tutkinut vauvojen nukkumista jo vuosia ja hänen mukaansa pitkät unijaksot eivät ole luonnollisia ihmisvauvoille. Pienet vauvat havahtuvat hereille unestaan useita kertoja yössä ja sillä näyttää olevan selkeä merkitys vauvan selviytymisen kannalta. Tuore tutkimus antaa osviittaa, että vauvat, jotka nukkuvat liian syvästi ja liian pitkään saattavat olla suuremmassa riskissä kätkytkuolemalle. Vauvan unijakson pidentäminen pidempien unijaksojen toivossa ei siis välttämättä ole vauvan edun mukaista.



On normaalia, että 6 kk vauva herää vielä useita kertoja yössä ja kahteen ikävuoteen asti useimmat lapset heräilevät öisin. Vauvan katsotaan nukkuvan läpi yön, kun hän nukkuu yhtäjaksoisesti 5 tuntia yöllä. Ensimmäiset 6 kuukautta vauvan tulisi aina nukkua vanhempiensa huoneessa. Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James Mc Kenna muistuttaa, että vieressä nukkuminen vaikuttaa suotuisasti vauvan hengitysrytmiin, keskushermostoon ja verenkiertoon, joten alle 1-vuotiaan nukkuminen vanhempien vieressä suojelee vauvaa kätkytkuoleman riskiltä.



Monet äidit kokevat luonnollisimmaksi tavaksi nukuttaa vauvan rinnalle. Useimmat alle 2-vuotiaat lapset tarvitsevat vielä vanhempien apua nukahtaakseen, monet lapset vielä pidempäänkin.



Enemmän unta perhepedissä



Unilaboratoriossa tehtyjen tutkimusten mukaan perhepedissä nukkuvat äidit imettivät vauvojaan useammin yön aikana, mutta eivät aamulla muistaneet paljonkaan yöllisistä heräilyistä. He myös raportoivat saaneensa enemmän unta nukkuessaan yhdessä vauvan kanssa, kuin silloin, jos vauva nukkui eri huoneessa.



Kun vauva on lähellä äiti havahtuu jo vauvan varhaisiin nälän merkkihin maiskutukseen, ähinään ja levottomuuteen. Näin vauva ei ehdi hätääntymään, ja vauvan rauhoittaminen on nopeampaa. Huomatessaan olevansa äidin turvallisessa kainalossa vauva saattaa rauhoittua uudestaan nukkumaan.



Äidin ja vauvan unirytmit mukautuvat



Erityisesti imettävän äidin ja vauvan unirytmit lähentyvät toisiaan ja silloin äiti ja vauva nauttivat usein syvästä unesta samaan aikaan. Vauvan ollessa kevyen unen vaiheessa (REM) äidin kevyen unen pituus vähitellen vastaa vauvan kevyen unen pituutta. vastaavasti äidin syvän unen(ALFA) pituus alkaa vastata vauvan syvän unen pituutta. Näin vauvan herätessä kevyestä unesta äitikin herää kevyestä unen vaiheesta ja on valmis vastaamaan vauvan viesteihin riittävän pian vauvan tarpeiden mukaan.



Nukkuessaan perhepedissä vauvat heräilevät useammin, kuin yksin nukkuessaan, mutta sekä vauva, että äiti saavat silti enemmän unta. Vauvat myös itkevät huomattavasti vähemmän, minkä johdosta enemmän energiaa säästyy kasvuun ja elintoimintojen ylläpitoon.



Kun vauva herää yöllä nälkäänsä, hän herää kevyen unen vaiheesta. Jos äiti ja vauva nukkuvat yhdessä ja heidän unirytminsä ovat mukautuneet samanlaisiksi myös äiti herää kevyen unen vaiheesta. Tällöin yöimetys onnistuu helposti ja myös takaisin nukahtaminen helpottuu. Jos äiti ja vauva nukkuvat erossa toisistaan, äiti joutuu joskus heräämään syvän unen vaiheesta, jolloin herääminen on paljon hankalampaa. Hän ei reagoi vauvan varhaisiin nälän merkkeihin ajoissa ja vauva ehtii alkaa itkeä. Tällöin takaisin nukahtaminenkin vaikeutuu.



Kun vauva ja äiti heräävät samasta kevyestä unen vaiheesta on äidin myös myöhemmin helpompi nukahtaa kuin erivaiheessa vauvan kanssa nukkuesaan. Vauvalla on unesaan oma rytminsä, mutta äidin on mahdollisuutta sovittaa kevyen ja syvän unenvaihetta, unirytmiään vauvan rytmin kaltaiseksi.



Unikoulu ei ole hyväksi lapselle



Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin. Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.



Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.



Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.



KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ

Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.



Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.



MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?



On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.



Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.



Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.



Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.



Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.



Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.



Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.



Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.



Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.





YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?



Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.

Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.



Käytä suurta sänkyä

Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.



Laajenna sänkyäsi

Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.



Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä

Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä



Nukkukaa yhdessä osa yöstä

Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.

Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.



Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan

Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.



Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.



(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

on vasta hyvin pieni, miltei siis vastasyntynyt. Vauvoilla ei ole kunnollista unirytmiä ennen 3 kk ikää. Vasta 3 kk iässä alkaa melatoniinihormonia erittyä elimistöön, jolloin vauva alkaa tunnistaa päivän ja yön eron (valoitaa/pimeää). Vasta 1 kk ikäisellä vauvalla ei ole vielä selkeää tajua yön ja päivän välillä. Hän ei siis "ymmärrä", että yöllä ei nukuta pätkissä ns päiväunia, kuten päivällä.

Neuvoisin sinua edelleen nukuttamaan vauvaa vierelläsi, yöllä imetys on niin paljon helpompaa sinulle, kun vauva on valmiiksi vierelläsi, sinun ei tarvitse nousta sängystäsi ja nostaa vauvaa vierellesi ja laittaa hänetä takaisin.

Voisit mielestäni kokeilla antaa yötä vasten vauvalle joko pumpattua maitoa tai korviketta pullosta. Näin vauva saa maitoa suuremman satsin kerralla ja ehkä nukkuu useamman tunnin putkeen täydellä vatsalla. Näin minäkin tein, vaikka muuten imetinkin pelkästään. Tai voisit ehkä antaa pullosta kerran yöaikaan.

Seuraa myös vauvan nukkumisia päivällä. Itse en esikoisen kohdalla tajunnut tuota päivä/yö rytmiä ja ihmettelin joskus, miten se vauva nukkuu jopa 6 tunin päiväunia.. Mutta näin jälkikäteen tiedän, että vauva nukkui tavallaan yöuniaan päivisin, rytmi oli siis päälaellaan. Kannattaa siis varivasti herätellä vauvaa vaikkapa 3 tunnin päiväunien jälkeen ja seurustella hänen kanssaan aina valveilla. Kannattaa alkaa tehdä selvää eroa päivän ja yön välillä. Päivällä on valoisaa ja ääniä, seurustelua, sylittelyä jne. Yöllä on pimeää ja hiljaista, kaikki toiminnot (vaipan vaihto, imetys jne) tehdään rauhallisin ottein, hiljaisesti.

Kannattaa myös välttää jatkuvaa heijaamista, keinuttamista tai taputtelua. Vauva tottuu siihen yllättävän nopeasti ja ei osakkaan kohta olla ilman. Hän yhdistää heijauksen rauhoittumiseen. Voisit pitää kättä vauvan päällä hellästi, kun rauhoittelet häntä, puhu rauhallisella ja mukavalla äänellä. Meillä esikoinen nimenomaan tottui jatkuvaan heijaamiseen ja tärisyttelyyn ja tuo näkyy edelleen, vaikka hän on 2-v jo. Jos on rauhaton, häntä on kanniskeltava ja heijattava. Alle 1-vuotiaana ei nukahtanut ilman yli tunnin sylittelyä ja vatkaamista.. Ja aina kun heräsi yöllä, sama piti toistaa. Kunnes toteutimme lempeän tassuttelu-unikoulun, eli rauhoittelimme häntä pitämällä helläsi kättä hänen selällään. Nyt ei yöllä enää "vaadi" hyssyttelyä/heijaamista, jos herää.

Keinoja on monia, mutta sinun tapauksessasi vauvasi on vielä hyvin, hyvin pieni, hänellä ei ole mitään rytmiä vielä, ei kuulukaan olla. Päivällä ja yöllä ei ole tavallaan hänelle vielä eroa. Hänellä saattaa olla myös vatsavaivoja, jotka aiheuttavat levottomuutta. Oletko koittanut tuttia? Imetyksen jälkeen, laita tutti suuhun, jospa rauhoittuisi eikä tarvitsisi tissiäsi ikään kuin tuttina.

Tsemppiä vauva-arkeen. Kaikki vaiheet kestää vain oman aikansa, tulet huomaamaan, että lapsilla on aina joku "vaihe" menossa :)

Kiitos paljon tästä!

Niin, käsitän kyllä sen, ettei rytmiä ole vielä kehittynyt. Mutta turhauttaakin eniten tuo "vahtiminen". Voi siis olla täysin nukuksissa, mutta kun havahtuu liikehdintääni silmät tärähtävät täysin auki, ja sama rumba alkaa, vaikka vatsa on täysi (minulta tulee paljon maitoa, ja vauva syö paljon). Tutti on inhokki, joissain tapauksissa hyväksyy se suuhunsa ja imee hetken, mutta melko harvinaista herkkua on jos saa sillä tyynnytettyä.

Kuinka tulisi totuttaa tuohon omaan sänkyynsä? Ei selkeästi siitä tykkää. Juuri kannoin toisen kerran tänään sinne nukkumaan (ekalla kerralla ei onnistunut vaan alkoi huutamaan, imetin uudestaan), ja marisee tälläkin hetkellä siellä.

Pitkiä päiväunia nukkuisi siis, jos ottaisin vierelleni sänkyymme, silloin menisi kevyesti 3-4 h. Pidempiä aikoja ei ole kertaakaan missään välissä nukkunut...

Vauva nukkukoon yksin ja mieluummin omassa huoneessaan?



Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön. Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.



Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta.



Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.



Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.



Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.



"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."



Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.



"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"



"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.



Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.



Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.



Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.



Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.



Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.



Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?



Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.



Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.



(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.



Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".



Lue loput: http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?



Sääli, että esimerkiksi lastenlääkärit ja neuvoloiden terveydenhoitajat eivät useinkaan kerro muista kuin totutuista yöjärjestelyistä lapsiperheissä. Yksipuolinen informaatio tyrmää ne perheet, joissa toimitaan tai haluttaisiin toimia hieman eri tavalla. Kaikki eivät jaksa ja uskalla toimia vastoin "virallisia ohjeita". Aina löytyy naapurin täti, anoppi tai työkaveri joka nakertaa luottamusta omiin ratkaisuihin vetoamalla siihen että "kun lastenlääkärikin niin suositteli".



Samassa huoneessa tai isossa koko-perheen-pedissä nukkuminen ei ole epänormaalia, ei edes epämukavaa, jos tilaa on riittävästi. Monissa perheissä lapsilla on omat sängyt, jopa omat huoneet, silmänlumeeksi, koska "niin kuuluu olla", ja tosiasiassa lapset nukutetaan vieressä. Vanhemmat kantavat syyllisyyttä ja tuntevat häpeää, jos salaisuus paljastuu. Aikuiset ihmiset voivat olla hyvin julmia puheissaan, myös puhuessaan lapsille: "Et kai sinä nyt enää äidin vieressä nuku, iso poika/tyttö!". Päälle "hyväntahtoista" naurua.



Meredith F. Smallin kirjassa Our babies, ourselves. How Biology and Culture Shape the Way We Parent kerrotaan mielenkiintoisella tavalla ja runsain esimerkein miten eri tavalla eri kulttuureissa suhtaudutaan vauva-aikaan.



Vauvojen nukuttaminen yksin omassa huoneessa on tapana vain länsimaisissa teollistuneissa yhteiskunnissa pohjois-Amerikassa ja osassa Eurooppaa.Kaikissa muissa kulttuureissa kautta maailman, myös ei-kehitysmaissa kuten Japanissa, lapset nukkuvat joko vanhempiensa tai sisarustensa kanssa.



Maahanmuuttajilla, jotka tulevat kulttuureista, joissa lapset nukutetaan viereen, tapa säilyy uudessakin kotimaassa. Se on viimeisimpiä säilyneitä tapoja ennen mukautumista valtakulttuuriin. Amerikan afrikkalais-amerikkalaisesta väestönosasta noin 70 % nukuttaa lapsiaan vieressä, valkoisilla luku on 55 %. Englannin aasialaiset vanhemmat nukkuvat lasten kanssa, vaikka virallinen terveydenhuoltojärjestelmä ei käytäntöä tue eikä hyväksy.



Siinä missä amerikkalainen tai suomalainen äiti pelkää, että lapsen nukuttaminen vieressä on jotenkin lapsen psyykettä vahingoittavaa ja tekee hänestä epäitsenäisen, guatemalalainen maya-äiti tai itä-Kentuckylainen isoäiti (Appalakeilla ja Kentuckyn itäosissa on säilynyt tapa nukuttaa lapset vieressä) paheksuvat miten kukaan voi antaa vauvansa nukkua yksin ja ihmettelevät kuinka on mahdollista ylläpitää kiinteitä perhesuhteita samalla kun loitontaa lapsia itsestään.



Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus. Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.



Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. McKenna on tarkkaillut vähintäänkin satoja äiti-lapsipareja unilaboratoriossaan ja on havainnut saman kaavan yhä uudelleen ja uudelleen.



McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".

Edellä on pitkiä lainauksia kirjoista.



Tässä kirjaviisauden vastapainoksi äitiviisautta. Sekä omalla että anoppini ja äitini kokemuksella, yhteensä 14 vauvaa ynnä jälkimmäisillä vähintään saman verran lapsenlapsia, joita ovat joskus hoitaneet.



Muista tämä: jokainen lapsi on erilainen.

Äidin hyvinvointi on tärkeä vauvan hyvinvoinnillekin, eikä äidin kustannuksella saa mennä liian pitkälle.



Sinä olet nyt ihan oman kokemuksesi perusteella havainnut, että vauva häiriintyy vieressä nukkumisesta.

Ihan omalla maalaisjärjelläsi voi sivuuttaa kirjaviisaudet vieressänukkumisesta ja ottaa sen sijaan käyttöön äitiviisauden: anna lapsellesi nukkumarauha!



Minä, äitini ja anoppini olemme antaneet lasten nukkua rauhassa, eli vauvan vuode on ollut perinteiseen tapaan siinä äisin vieressä, melkein siinä kiinni tai ainakin käden ulottuvilla. Vauva aistii siinä äitinsä läheisyyden, mutta ei häiriinny.

Kenelläkään meistä ei ole ollut näillä keskustelupalstoilla niin suosittuja nukuttamisvaikeuksia.



Toki nukutat vauvaa itsepäisesti vieressäsi kouluikään, jos haluat ehdottomasti av-palstamammojen kunniamerkin.

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”.



Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista.



On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.



Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle.



Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.



Yhdessä nukkuminen tahdistaa vauvaa



Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.



Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.



Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.



Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.



Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa. Äidit eivät pidä lukua yöimetyksistä, koska eivät häiriinny niistä.



Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.



Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.



Lapsenhoitoapua luolasta



Kiintymyssuhteen luominen vaatii aikaa ja aitoa vuorovaikutusta. Kiintymyssuhdetta ei luoda ns. laatuajalla, eikä siihen ole olemassa valmiita ohjeita.



Varhaisten kiintymyssuhteiden laatu määrittelee ihmissuhteita myös aikuisena. Välttelevästi tai ristiriitaisesti kiinnittyneestä lapsesta voi tulla tunnekylmä ja itseriittoinen tai pelokas ja aggressiivinen aikuinen. Turvallisesti kiinnittynyt lapsi tarkkailee ja tutkii ympäristöään ja kasvattaa itse etäisyyttä hoitajiinsa.



Imetys, kantaminen ja yhdessä nukkuminen auttavat luomaan vahvan kiintymyssuhteen lapseen. Kiintymyssuhde vaikuttaa koko perheeseen: kun suhde lapsiin on tiivis ja tasapainoinen, vanhemmat nauttivat syvemmin vanhemmuudestaan ja toisistaan. Vahvan kiintymyssuhteen perheitä yhdistää myös erityinen herkkyys, joka näkyy kaikilla elämäaloilla. Turvallisesti ja vahvasti kiinnittyneistä lapsista tulee usein lapsia, jotka uskaltavat puuttua epäkohtiin, ovat oikeudenmukaisia ja välittävät enemmän toisista ihmisistä kuin tavaroista.



Vanhemmat voisivat ottaa oppia vauvoistaan ja yrittää unohtaa elävänsä 2000-luvulla. Luolamiesvanhempien tietämys - tai tietämättömyys – saattaisi riittää nykyvanhemmillekin. Vastasyntyneen vaistot ja tarpeet ovat nyt samanlaiset kuin kivikaudella, - niin myös parhaat tavat vastata niihin.

Itselläni on viisikuukautinen tyttö, jonka kanssa kyllästyin yyövalvomisiin pari viikkoa sitten. No, siirryimme pulloruokintaan ja ah, prinsessa nukkuu niin hyvin yöt,, herää 2 kertaa syömään ja ainoastaan syömåään. Mutta meillä oli aivan samanlaista kuin teillä kunnes lopetin imetyksen ja siirryimme omaan sänkyyn. Semmoisen neuvon voisin kyllä tuon ikäiselle antaa että nukuttakaa mielummin vaunuihin, ainakin meillä ne antoi edes yhdet kunnon unipätkät:) tsemppiä!!

Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty.



Yleensä kätkytkuoleman´ kokevat vauvat ovat 0-6 kuukauden ikäisiä, eniten niitä sattuu noin 3 kuukauden ikäisille.



Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.



Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Unen aikana happi-hiilidioksidi-tasapainosta huolehtivat pienet kemoreseptorit suurten verisuonten seinämissä. Jos veren happipitoisuus laskee tai hiilidioksidipitoisuus nousee liiaksi, lähettävät nämä reseptorit aivoille käskyn kiihdyttää hengitystä.



Ensimmäisinä kuukausina nämä automaattiset hengityksensäätelyjärjestelmät ovat kehittymättömiä kaikilla vauvoilla. Vauvojen hengityksessä ei ole vielä säännöllistä kaavaa, vaan siinä esiintyy silloin tällöin jopa 10-15 sekunnin katkoksia, jonka jälkeen hengitys taas jatkuu. Näitä katkoksia kutsutaan apneaksi. Joskus katkokset ovat jopa 20 sekunnin mittaisia ja niiden aikana sydämen syke laskee noin 20 prosentilla. Silloin joko automaattinen säätelyjärjestelmä kytkeytyy päälle taikka vauva herää, ja hengitys jatkuu taas. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.



Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.



Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää.



Lähde:



http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view…

Japanissa on "sääntö", että vauva nukkuu ainakin ensimmäisen vuoden äidin kanssa samassa vuoteessa. Mielenkiintoista on se, että Japanissa kätkytkuolema on liki tuntematon käsite. Siellä niitä ei vain tapahdu.



On olemassa lukuisia tutkimuksia, joissa on todistettu, että vieressä nukkuva vauva ei kuole läheskään niin usein kätkytkuolemaan kuin yksin pinnasängyssään nukkuva vauva. Tämä lukee ihan myös Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin sivuilla, unikoulun kohdalla. Tutkijat ovat arvelleet, että kun vauva saa nukkua äitinsä vieressä samalla patjalla, äidin liikkeet ja hengitys stimuloivat vauvaakin hengittämään, eikä vauva lakkaa hengittämästä. Ja äiti on niin herkkä, että kun vauva lakkaa hengittämästä, äiti liikahtaa vaistomaisesti unessaan tai herää, joka aktivoi vauvaa taas hengittämään. Ja onhan se biologisestikin niin tarkoitettu, että vauva kuuluisi äidin viereen nukkumaan, ei erilleen.



Mielestäni se on paras kätkytkuolemien ehkäisy, se vieressänukkuminen. Japani on siinä jo hyvä todiste. Vauvan aivothan ovat kehittymättömät ja vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään. Siksi kaikkien vauvojen tulisi saada nukkua edes samassa huoneessa kuin vanhempansa. Liika lämpö mimimoidaan unipussilla. Vauva unipussiin.

Hei,



Kiitos kaikille, tässä onkin paljon informaatiota.



Ei, tarkoitukseni ei ole sulkea vauvaa toiseen huoneeseen, ja olen samaa mieltä siitä että vauvan nukkuminen yksin tuntuu... surulliselta? Juuri sen vuoksi, että nukunhan minäkin mieheni kanssa, ja nautin siitä.



Kyse on nyt siitä, etten pysty edes yöllä menemään "lypsylle" (nyt päällä rintatulehdus) ilman että vauva herää ja alkaa huutamaan. Mutta toissayönä herätin mieheni, joka rauhoitti vauvan poissaollessani, ja kun palasin oli sängyssä ihanan rauhallisesti nukkuva vauva.



Nautin siitä, kun vauvani tulee kiehnäämään kylkeeni yöllä, ja silloin kyllä unohtuu kaikki väsymys. Mutta se kiukku, mikä toisina kertoina tulee... Se on kamalaa. En todellakaan usko, että hemmottelen lapsen pilalle antamalla hänen nukkua vierelläni.



Ja kyllä, olen tuore ja kokematon äiti, ja mieltäni raastetaan joka suuntaan. Neuvolassa neuvottiin, että nukuta ihmeessä mahdollisimman pian omaan sänkyynsä niin molempien uni paranee. Ja JOKAINEN vastaantuleva on kauhistellut "kuinka uskallat nukkua vauvan kanssa, etkö pelkää että liiskaat sen?". No, en uskalla enää kertoa perhepedistä.



Tässä siis hyvät ja huonot puolensa; on aivan ihania hetkiä yöllä vauvan kanssa vierekkäin, eikä omatunto soimaa yksin jättämisestä, mutta toisaalta öisin itken ja toivon, että olisin miettinyt vielä sen toiset 1000 kertaa ennenkuin aloin yrittämään raskautta.

Siellähän ap jo yllä sanoi, että on yrittänyt nukuttaa vauvaa omaan sänkyyn. Vaan ei saa vauvaa siellä nukkumaan, vaan paremmin vieressä.



Joissain suvuissa kulkee tuo herkkäunisuus geeneissä. Meillä on kaikki lapset olleet todella herkkiä heräämään ja hyssyttelyä, sylissä heijaamista on tarvittu paljon. Ja samanlainen oli kuulemma isäkin aikanaan, että koko suvun naiset paikalla ollessaan vuorotellen häntä heijasivat, eikä kukaan saanut häntä nukkumaan hyvin.



Rasittavaahan se on, se on selvä. Nukkumattomuushan on yksi kidutuskeinokin, joten ei ihme, että se heräily ja pakkovalvominen tuntuu kuin kidutukselta. Mutta kun sille ei aina voi minkään niin, kannattaa vain miettiä keinoja, joilla selviää parhaiten.



Päiväunet äidin vieressä eivät ole ihan hullu vaihtoehto sekään. Äiti ottaa siinä samalla unet, ja niiden unien voimalla jaksaa sitten taas yölläkin valvoa, kun tarve vaatii. Toki kotityöt jäävät rempalleen ja omia tekemisiä ei pääse toteuttamaan. Mutta sellaista se on pienen vauvan kanssa, että se vauva menee muun edelle. Ja onneksi isä on olemassa. Hän sitten paikkaa niitä kotitöitä ja muuta tärkeää.



Unen herkkyyttä voi aiheuttaa myös esim. allergiat. Jos vatsaa vaivaa, niin ihmekös se on, että uni on herkkää.



Tsemppiä ap:lle ja rohkeita ratkaisuja tilanteen auttamiseksi!

Älä, ap, kuuntele liikaa noita "vauvan parhaaksi -tyyppejä". Tai muista ainakin, että se, että sinä olet täysin puhki (ja sen seurauksena ehkä vieläpä itkuinen, väsynyt ja kärsimätön) EI ole vauvan parhaaksi.



Ymmärrän kyllä näiden luonnollinen lapsuus -juttujen pointin ja näen, että niissä on paljon ihan oikeaa asiaa. Se, mikä niissä kuitenkin unohtuu täysin, on se, että me emme elä Japanissa, emmekä agraariyhteiskunnassa tai luola-aikana, vaan modernissa suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisiin ja parisuhteisiin kohdistuu tiettyjä ihanteita ja vaatimuksia, ja joissa ihmisen onnellisuuden edellytykset ovat erilaiset kuin em. yhteiskuntamuodoissa. On lisäksi hyvin kyseenalaistaa väittää, että kaikki tuo hyperluonnonmukaisuus todella on yksiselitteisesti lapsen parhaaksi TÄSSÄ YHTEISKUNNASSA. Oman näkemäni perusteella voi olla jopa päinvastoin. En yleistä, enkä sano että näin aina kävisi, mutta omissa tuttavaperheissäni, jossa on lähdetty noihin kiintymysvanhemmuus ym. juttuihin, lopputulos on ollut se, että koko perheen elämä on pyörinyt tasan lapsen tahdissa vielä lähes kouluikään asti, jossa vaiheessa vanhemmat ovat jo olleet aivan uupuneita ja onnettomia, liitto hajalla jne. Sitten kun ovat havahtuneet siihen, että vanhemmillakin pitää olla jotain omaa aikaa, lapsen nukkumaan saaminen ei voi viedä aina koko iltaa jne., on muutoksen opettaminen lapselle ollut varsin raastavaa kaikille osapuolille.



Tottakai lapsen etu on aina tärkein, sitä en kyseenalaista. Karsastan kuitenkin tätä puhetapaa, jossa lähtökohtana tuntuu olevan se,että äidin hyvinvoinnilla ei ole mitään väliä. Ap on uupunut, ja edellä esitetyt neuvot eivät sano oikeastaan mitään muuta, kuin "älä välitä uupumuksestasi, tsemppaa vielä lisää".



Oma neuvoni ap:lle on, että kuuntele itseäsi ja tässäkin ketjussa parissa viestissä annettuja hyviä neuvoja ja pyri siihen, että saisit lapsesi nukkumaan mahdollisimman hyvin. On täysin huuhaata väittää, että lapsi kärsisi siitä, että hän (lempeillä ja hellillä keinoilla kannustettuna) oppii nukkumaan hyvin! Puhumattakaan siitä että koko perheen arki on helpompaa jos yöt nukutaan.



Nukkumapaikan rauhoittaminen, selkeä ero yölle ja päivälle (eli ei niin että päivällä vauvan unien aikaan on täysin hiljaista), iltapullo ym. ovat kokemukseni perusteella hyviä neuvoja, samoin se, että itkevää lasta ei jätetä yksin, mutta häntä ei myöskään välittömästi nosteta ylös sängystä (annetaan lapselle mahdollisuus nukahtaa uudestaan, jos kyse on nälän sijaan vain hetkellisestä hereille säpsähtämisestä). Ja isä mukaan yöheräilyihin, jotta lapsi ei opi assosioimaan (yöllistä) turvaa ja lohtua vain sinuun. Voimahali!

Huh huh! Yön pimeinä tunteina etsin tästä ketjusta suuria viisauksia, jolla saisin ratkottua minua ja ap:ta yhdistävän ongelman. Sen sijaan luin viestitolkulla potaskaa ja lainauksia jostain muka hyvän vanhemmuuden oppaista, jotka eivät edes vastaa ap:tä ja minua askarruttavaan kysymykseen.

Nyt yöllä, kun lapsi ON OLLUT vieressä kuusi tuntia tissi suussa ei kauhesti lämmitä tietää, että tää on juuri tärkeää kehityksen kannalta ja että vauva saa tästä niin paljon. Kun vauva "nukahtaa" ja minä liikahdan sentin sulkemaan liivit ja parantamaan omaa asentoani nukkumista varten, alkaa tolkuton väninä ja lopulta silmät rävähtävät auki. Tämä kaikki päätyy huutoon. Eikä tässä muuten mitään, mutta kun meillä ei nukuta edes päiväunia 15min pidempään. Ottaa suoraansanottuna päähän jokainen tämän ketjun moralisoija, joka suoltaa tuota kehityspsykascheissea vastaukseksi. Kai meillä äideillä on oikeus ajatella myös omaa hyvinvointia? Koska ja miten minäkin saisin nukkua? Luulisi äidin jaksamisellakin olevan jotain tekemistä vauvan hyvinvoinnin kannalta.

Jos jollakulla on vielä jotain oikeita vinkkejä, kuten liina silmille tai yö-korvike, tuohon ap:n ongelmaan, niin olisin kiitollinen. Besserwisserit älkööt vaivautuko!

Mitä romaania te täällä kirjotatte..?

Aaaargh, noita kilometrin pituisia lainauksia! Laittakaa linkki!!!

Ja sitten, ap. Minäkin komppaan tätä "jokainen vauva on erilainen" -kommenttia. Mutta myös hienovaraista rytmittämistä voi alkaa jo tehdä. Päiväunille suosittelisin siirtymään kokonaan ulos, mutta ei aina niin, että menet sen tunnin lenkin ja kotiin; silloin vauva herää. Meillä tehtiin niin, että päivän ensimmäiset unet olivat kotipihassa, niistä tulikin nopeasti pisimmät unet. Toiset unet olivat samalla äidin tai isän lenkki. Kolmannet tirsat vauva otti sylissä kesken iltatankkauksen, joka meillä oli se vaihe päivässä, joka sai kaipaamaan omaa äitiä... ;)

Yöunille kävimme ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa samaan aikaan. Kun vauva oli pari kuukautta, pahin väsymys alkoi olla minulla ohi. Nukutin vauvan viereen ja siirsin pinnikseen, joka oli sivuvaununa. Vauva heräsi parin tunnin päästä syömään ja menin itse silloin nukkumaan.

Yön ja päivän ero tehtiin heti mahdollisimman selväksi (yöllä pimennysverhot).

Meillä vauva ei koskaan halunnut syödä kun minä makasin. Jouduin siis imettämään öisinkin istualtaan. Toisaalta tämä tarkoitti sitä, että vauva aina siirrettiin syömisen jälkeen ja hän tottui siihen nopeasti.

Omaan sänkyyn totuttaminen alkoi meillä siis siten, että pinnis oli sivuvaununa. Siitä luovuttiin kun lapsi oppi nousemaan kontilleen 5kk-iässä ja tuli meidän sänkymme puolelle niin, että heilahti! :) Silloin tuli vaihe, että vauva nukkui taas pari viikkoa meidän välissämme.

Jaksamisia ap:lle ja muille asian kanssa kamppaileville! Meillä on nyt 2,5kk tyttö, jonka kanssa oli samaa, ehkäpä hieman lievemmin kuitenkin. Yksi asia, mikä meillä auttoi, oli se, että nukahtamisen jälkeen odotin vieressä vielä tovin, ennen kuin yritin edes itse liikahtaa. Saattoi silti herätä välillä. Alkuun olinkin ihan rikki ja melko väsynyt. Mutta lopulta meillä alkoi helpottaa. Tuntui, että lapsi tankkasi läheisyyttä ja kun sai sitä, ei tarvinnut enää ihan niin paljoa. Tämäkään tuskin hirveästi lohduttaa tässä vaiheessa... Sitten lisäksi siirtelyihin helpotti vähän aikaa sitten käyttöön otettu fleeceviltti. Se lapsen alle ja siirretään viltteineen päivineen, kun on vaipunut syvään uneen. Joskus myös siirsin vierestä lähtiessä tyynyn lapsen viereen, kun kaipasi läheisyyttä. Muutenkin sellaisen lämpimän, turvallisen pesän tekeminen auttoi, ei ollut niin paljon tilaa ympärillä.