Nainen 31v, ei koskaan seurustellut
Nyt kun vastaavaa kysytään miehistä kokoajan, niin minäkin tiedustelen mitä ajatuksia tällainen minun kohdallani herättää.
Kommentit (11)
Itse nuorena olin sellainen, että ihastuin ja rakastuin aina renttuihin. (Sellaisiin, joihin en tällä elämänkokemusella enää ikinä koskisi). Ja huonosta miesmausta johtuen, sain monta kertaa kynsilleni. Uskoin, että en kelpaa kellekään, enkä saa ketään.
Olin toki seukannut 15-vuotiaana, mutta en aikuisella iällä. Olin 28-v, kun tapasin elämäni miehen. Erilaisen, kun nämä nuoruusvuosien ihastukset. Hän oli hyvä mies ja teki minut eheäksi. Erosimme myöhemmin ja olin kuusi vuotta yh:na. Silloin oli tunne, ettei ole ketään hyvää vain tarjolla. Kunnes tapasin nykyisen mieheni ollessani 39-v.
Ei ihmisessä ole mitään vikaa, vaikka ei olisi seurustellut. Elämässä on voinut saada niin nenilleen, että ei uskalla ottaa enää riskiä. Tai sitten on liian ujo tai sulkeutunut, että uskaltaa päästää ketään elämäänsä.
Nirso, saamaton tai ujo tai ei vaan kiinnosta seurustella
Joko sellainen hyvin vauhdikas ja menevä nainen jota ei ole vielä vakiintuminen kiinnostanut, tai sitten ujo kotihiiri joka ei ole tavannut ketään koska on aina itsekseen kotona.
tarjontaa enää tosi vähän ja alkaa olla jo myöhäistä.
Minulla on uskovainen kaveri, jolle ei kelvannut mikään. Tarjonta oli jo tarpeeksi kapea uskonnollisten kysymysten takia, mutta tarjontaa ja kysyntää olisi ollut vielä 10 vuotta sitten vaikka miten paljon.
Nirsoili silloin ihan naurettavan paljon ja muut pariutuivat keskenään. Kaveri hylkäsi miehiä pituuden, ulkonäön, murteen, asuinpaikkakunnan ja tulevaisuudensuunnitelmien takia. Oli todella lapsellinen.
Ja nyt sitten ei löydä enää ketään, vaikka pikku hiljaa laventaakin etsintöjään eri murrealueille ;)
Kyllä jossain on vikaa, jos ei ole vakavassa parisuhteessa ollut 30 ikävuoteen mennessä.
no mä olin ihan samanlainen ennen kuin viime vuonna vihdoin aloin seurustella.
omalla kohdallani ainakin meni niin että nuorempana olin kiinnostunut ihan vääristä tyypeistä (varatuista/rentuista/saamattomista) joten säädöistä ei tullut mitään, vaikka niitä oli enemmän kuin tarpeeksi. vähän vanhempana kynnys aloittaa seurustelu on isompi kun on tottunut olemaan yksin eikä tarjontaakaan tietty ole samaan malliin.
eli omalla kohdallani ei herätä sen kummempia ajatuksia, mutta varmaan on tietty niitäkin jotka on sitä mieltä että jos ei ole koskaan seurustellut se on jotenkin omituista. onhan se varmaan poikkeavaa, muttei välttämättä huonolla tavalla.
kertaa seurustella.
Ja olin ylipainoinoinen ja ruma, vaikka pidin tarkasti huolta, että hiukset ja meikki ovat kauniit.
Minun kohdallani oli niin, että en kelvannut miehille, ylipainon ja ulkonäön takia. Aina olen saanut palautetta, että olen fiksu, sivistynyt ja erittäin mukava nainen. Luonteeltani olen reilu ja toiset huomioon ottava, iloinen, rehellinen ja luotettava, itseni kanssa tasapainossa, mutkaton. Lapsi- ja eläinrakas, ja kiinnostunut monista asioista. Seksikin maistuu, en ole pihtari tai häveliäs.
Mutta 99 % miehille ylipaino on todellinen Turn Off.
Ja olen pyrkinyt laihduttamaan koko ikäni, ja koko ikäni olen ollut pullukka.
Nyt olen kuitenkin naimissa, miehenikin on ylipainoinen, joten samalla viivalla mennään. Onnellinen avioliitto.
30+ ikisinkkua. Äkkiseltään tulee mieleen viisi naista.
Lähtökohtaisesti olen surullinen heidän puolestaan. Osalle tämä ei ole niin iso asia, mutta varsinkin yksi tuosta porukasta on käynyt aika rankkaakin suruprosessia viime vuosina läpi. Hän kun on aina ollut todella lapsirakas ja halunnut ison perheen.
Näille naisille on yhteistä se että niitä miehiä ei ole kyllä ollut tyrkyllä nuorempanakaan. Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa miksi. Yksi näistä naisista on hyvinkin kaunis ja loput normaalin nättejä. Suurin osa on vähän ujomman puoleisia, mutta eivät kaikki. Yksikään (edes se jolle perhe on kaikkein tärkein) ei ole ns epätoivoisesti miestä metsästänyt ja siten heidät karkoittanut.
Vaikka olenkin heidän puolestaan surullinen en heitä kuitenkaan millään tavalla sääli. Kaikki elävät hyvää ja täyttä elämää, mutta vain ilman miestä tai lapsia.
ja mitä nuorempana on aloittanut, sen parempi. Ei voi olla hyväksyttävää, että joku ei mahdu normiin. Se naapurin Marjattakin oli sellanen, ei seurustellut. Kuoli sitten, varmasti ihan syystä.
Ihan ajatuksia herää. Ja niitä sitten tänne kirjoitellaan sun luettavaksi ja mielesi pahaksi. Ja sitten ryvet hieman itsesäälissä, pyyhit kyyneleen ja päätät ryhdistäytyä. Siihen et kuitenkaan kykene, vaan palaat lukemaan näitä vastauksia yhä uudestaan ja uudestaan. Se, mikä oli tarkoitettu haparoivaksi yritykseksi selittää itseään, jopa nostaa itsensä muiden yläpuolelle, pisti yllättävällä tavalla. Tätäkö ihmiset minusta ajattelee? Onko joku näistä vastauksista sittenkin Totuus? Kun annoin itsestäni kaksi aivan triviaalia ja toisiinsa liittymätöntä tiedonripettä, olisiko joku voinut nähdä sisälläni asuvan herkän, haavoittuneen linnun, joka etsii kämmentä jolla nukkua?
Tä?
Naisesta tuo kertoo sen, että hän ei ole huolinut ketään. Yrittäjiä on varmasti ollut, sillä kaikkia nuoria naisia yritetään. Eli on joko liian nirso tai sitten oikeasti osaa arvostaa itseään niin paljon, ettei ole kuka tahansa kelvannut. Minä olisin lähtökohtaisesti tällaisesta naisesta kiinnostunut, kuulostaa nimittäin vahvalta persoonalta.
Miehestä tuo kolmekymppisenä seurustelemattomuus kertoisi, että taitaa olla aika onneton tapaus, kukaan ei ole huolinut. Todennäköisesti illat kuluvat nettipornoa selatessa. Raukkaparka, tarjoaisin varmaan kaljan että tuntuisi edes vähän paremmalta.
Niin se maailma makaa, naisille seuran löytäminen ja suhteeseen pääseminen on noin tuhat kertaa helpompaa kuin miehille.
M28
Olen 30 v. enkä ole ikinä ollut ns. vakavassa seurustelusuhteessa. Kuten yhdellä yllä kirjoittaneella minullakin oli nuorempana paljon ns. säätöjä joista ei ikinä tullut mitään, ei vain koskaan napannut molemmille osapuolille niin että olisi "suhdetta" syntynyt. Minun kohdallani ei siis ole kyse ainakaan epäsosiaalisuudesta. Sitten 26-27-vuotiaana alkoi tuntua etteivät säädöt ja yhdenillanjutut enää kiinnostaneet ja sen jälkeen on kyllä ollut hiljaista. Minulla on kyllä aika huono itsetunto ja -luottamus, mikä varmaan vaikuttaa asiaan. En mielestäni ole yhtään nirso, mutta en ala suhteeseen ellen ole oikeasti rakastunut, sehän olisi ihan absurdia. Ja koen ettei rakastuminen ole mikään rationaalinen tai laskelmoitavissa oleva asia, että sen voisi selittää jollain tietyillä ominaisuuksilla tai piirteillä mitä rakkauden kohteessa on. Se vain tapahtuu, ja olen ollut kiinnostunut hyvin erilaisista miehistä/pojista.
Vanhemmiten olen myös laiskistunut pahasti, en jaksa "jahdata" ketään tai suhdetta yleensä, tuntuu hukatulta ajalta ja energialta.
Mielestäni on idioottimasta olettaa että kaikki joilla ei ole ollut suhdetta ovat jotenkin nirsoja tai epäsosiaalisia. Rakkautta ei välttämättä ole kauhean helppo löytää.