BB-Tean kaltainen ihminen ei tule koskaan pärjäämään työyhteisössä
tai missään muussakaan ryhmässä. Jos 19 vuotias on noin perusnegatiivinen ja kokee olevansa aina se syrjitty ja sorsittu niin elämässään ei tule koskaan saaamaan menestystä.
Kommentit (6)
talo tarvitsee yhden draamaqueenin...joten toivottavasti näyttelee ja paljon.
Jos ei näyttele, niin saa raukka vielä törmätä moneen "epämiellyttävään" asiaan elämässään.
pärjäämisestä työyhteisöissä.
ja aika hyvin se noissa oloissa tulee kultakin esille.
tai missään muussakaan ryhmässä. Jos 19 vuotias on noin perusnegatiivinen ja kokee olevansa aina se syrjitty ja sorsittu niin elämässään ei tule koskaan saaamaan menestystä.
Siitä, millainen ihminen on 19-vuotiaana ei voi tehdä loppuelämää koskevia päätelmiä.
Kyseistä tapausta en tiedä, mutta hyvin harva ihminen on teininä samanlainen kuin aikuisena. Negatiivisuus tai syrjityksi itsensä tunteminen eivät välttämättä kerro temperamentista mitään. Eikä temperamenttikaan määrää _käytöstä_ loppuelämän ajaksi vaikka muuttumaton ominaisuus onkin.
Myös ympäristö saa ihmisestä esiin erilaisia piirteitä. Ikävien ihmisten keskellä postiiviisestakin tyypistä voi tulla ikävä ja toisin päin. Ja tähän vielä päälle, se miten tulkinnanvaraisia ihmisten luonteet ja käytökset ovat...jos ihan omia työ-, harrastus- ja ystäväpiirejä miettii, niin osassa niistä ajatellaan minun olevan hiljainen ja vetäytyvä, osassa aina äänessä oleva organisaattori, toisissa vakava ja toisissa hulvaton.
ja kyynisyys kun tuppaa lisääntymään iän myötä.
Tuo koiratehtävä ei ole edes pahimmista päästä tehtävistä, joita BB:n historiassa on ollut.
Ja hyvinpä nuo muutkin koirat näyttää siellä pärjäävän. Tea valittaa aina, oli tehtävä mikä hyvänsä. Miksi on edes taloon mennyt??