Olenko inhottava, kiittämätön wt-äiti?
Opiskelemme yliopistossa ja esikoistyttömme on 6kk. Raha on tiukalla mutta pärjäämme.
Kaverini, jolla on 2 vuotias poika, halusi lahjoittaa meille vaatteita ja pyysi meidät tänään vierailulle katsomaan olisiko hänellä varastossa jotain meidän tytölle sopivaa. Matkasimme tyttö ja minä metrolla ja bussilla kaverin luokse, joka oli kerännyt kasaan kaksi jätesäkillistä vaatteita, jotka eivät olleet menneet kaupaksi kirppareilla tai huuto.netissä. Vaatteet olivat pääosin taaperoikäisen pojan vaatteita ja aivan liian isoja. Kaikki vaatteet olivat joko venyneet muodottomiksi, rikki, täynnä tahroja tai haalistuneet ja kuluneet pesussa. Säkeissä ei ollut koon puolesta mitään sopivaa tytöllemme ja taaperovaatteet olivat niin huonokuntoisia että olisin pelännyt ls-ilmoitusta jos olisin pukenut lapsemme niihin. Yritin hienovaraisesti sanoa, että olipa harmi, mutta vaikuttaisi siltä, että sopivia vaatteita ei juurikaan löydy. Kaverini meni täysin hiljaiseksi ja alkoi kerätä vaatteita takaisin jätesäkkeihin. Kun olimme laittaneet pois viimeisetkin vaatteet ja olimme tekemässä lähtöä, kaverini ei jaksanut pidätellä kiukkuaan enää, vaan huusi minulle ja vauvalle naama punaisena haukkuen meitä kiittämättömiksi, kermaperseiksi, loiseläimiksi jne. Hän vaati, että otamme mukaamme molemmat jätesäkit ja kiitämme häntä kaikesta avusta (vaatteista) mitä hän oli tarjonnut meille. Järkytyksestä ja pelosta itkien raahauduimme kotiin kaatosateessa - vauva, minä, lastenvaunut, kaksi laukkua ja kaksi jätesäkkiä.
Nyt meillä on muutenkin liian pienessä asunnossamme kaksi jätesäkillistä täysin käyttökelvottomia (ja ilmeisesti muillekin kelpaamattomia) vaatteita. Mitä ihmettä teen? Miten pelastan kaverisuhteen? Mitä teen vaatteille? Onko minun säilytettävä ne ja palautettava ne kaverille vuoden kuluttua mukamas käytettyinä? Olenko kiittämätön kermaperse?
Anteeksi vuodatus, olen yhä järkyttynyt.
Kommentit (4)
Miksi ihmeessä otit säkit mukaasi?? Minä olisin jättänyt vaikka ovelle jos väkisin niitä mukaan työntää.
Nyt voit heittää säkit roskikseen.
tsekannut ne himassa ja ne mikka ei kelpaa- keraykseen.
Nyt muutit tarinaa jo vähän enemmän mut sut tunnistaa silti.
Tsiisus, mitä showta....olisit vain ottanut kiltisti vaatteet, kiittänyt, ja kotona katsonut mitä löytyy jne.