Esiaviollisen seksin vastustajat ja avioliittoon odottavat: tänään dokumentti aiheesta
Katsokaapas esiaviollisen seksin vastustajat (varsinkin uskovaiset) tänään dokumentti Puhtauden paluu klo 21.30. Olisi kiva kuulla sen jälkeen mielipiteitänne siitä. Sehän on amerikkalainen dokumentti eikä tuota ilmiötä ole Suomessa tuollaisenaan, mutta kuitenkin. Mitä mieltä olette?
Tai siis tottakai muutkin voivat kommentoida aihetta.
Kommentit (7)
En nyt puutu homo-vastaisuuteen, evoluution kieltämiseen yms. seikkoihin dokumentissa, joita en hyväsy. Mutta..
Lähinnä mietin, että jos minun isäni olisi pitänyt neitsyyttäni tärkeänä ja puhunut minusta arvokkaana ja arvostaen, se olisi varmasti vaikuttanut myönteisesti minä-kuvaani teini-iässä.
siis eikö ole vähän omituista ja jopa sairasta, että tyttöä arvostetaan nimenomaan NEITSYYDESTÄ? Ne vanhemmathan eivät kannustaneet ja arvostaneet tyttöä omana persoonanaan, vaan lähinnä kannustivat häntä odottamaan tulevaa aviomiestä - tytöt olivat pelkkiä tulevia vaimoja, ja koko neitsyys nousi ihan omituisiin mittasuhteisiin. En muutenkaan tajua, miksi isän (tai äidinkään) pitäisi olla osallisena tyttären seksuaalisessa heräämisessä ja kehityksessä, ja MIKSI IHMEESSÄ tytön ISÄ otti asiakseen valvoa tyttärensä neitsyyttä?
Aika sairas viritys minusta. Ihan kammottava perhe!
sen oman puolison odottaminen on ihan ok. Seksuaalisuus on kuitenkin niin herkkä alue, että minusta on järkevämpää harrastaa seksiä vain vakavissa suhteissa ihmisen kanssa johon luottaa ja joka välittää.
sen oman puolison odottaminen on ihan ok. Seksuaalisuus on kuitenkin niin herkkä alue, että minusta on järkevämpää harrastaa seksiä vain vakavissa suhteissa ihmisen kanssa johon luottaa ja joka välittää.
Mutta kun siitä tehdään tollasta "hihhulointia", järjestetään tanssiaisia ja nää isä-tytärsuhteet kyllä haiskahti hieman pervoilta.
Ja ehkä oon sit tosi kyyninen, mutta ihan varmasti osa noista isukeista on paikallisen katutytön asiakkaita.
sen oman puolison odottaminen on ihan ok. Seksuaalisuus on kuitenkin niin herkkä alue, että minusta on järkevämpää harrastaa seksiä vain vakavissa suhteissa ihmisen kanssa johon luottaa ja joka välittää.
se ohjelma Areenasta. Kyseessä ei ollut mikään oma halu harrastaa seksiä vain vakavissa suhteissa. Sellainen olisi ihan normaalia, joskin omasta mielestäni rajan vetäminen avioliittoon vähän keinotekoista.
Tässä dokumentissa kuitenkin VANHEMMAT osallistuivat asiaan voimakkaasti, varsinkin isät. Tyttöjen koko elämän päämäärä oli avioliitto ja vanhemmat tukivat tätä täysillä. Yksi tytöistä selitti, että haluaa olla vain vaimo ja äiti eikä siksi halua edes opiskella. Vanhemmat puhuivat jo pienille tytöille tulevista aviomiehistä ja miten tyttö sitten "antaa tälle kaikkensa". Tytöille järjestettiin puhtaustanssiaisia, joihin osallistuttiin isän kanssa: seremonia muistutti hääseremoniaa, isä laittoi neitsyyssormuksen tytön sormeen ja luki valan, jossa lupasi vaalia tytön "puhtautta". Yksi tytöistä oli naimisissa ja ylpeili säästäneensä jopa ensisuudelman avioliittoon. Oltuaan vuoden naimisissa hän kuitenkin vaikutti pettyneeltä - sekä avioliittoon että puolisoonsa. Erota ei ilmeisesti kuitenkaan saa. Tytön arvostus perustui lähinnä neitsyyteen.
Ei minusta siis siinä mitään vikaa jos ihminen omasta tahdostaan päättää odottaa avioliittoon. Mutta tuossa dokumentissa ahdisti asiaan aivopesu, ja lisäksi naisten ja miesten epätasa-arvoinen rooli.
Ne nuoret tytöt jo oli kuin keski-ikäisiä tanttoja helmissään ja klassisissa vaatteissaan, semmoisia jäykkiä siveydensipuleita. Vanhemmat kohtelivat tyttöjä pinnalta katsoen arvostavasti ja jopa palvovasti, mutta taustalta paistoi erittäin vahvasti se asenne, että tyttö on heikompi astia jota täytyy valvoa ja erityisesti motivoida toimimaan tässä asiassa oikein. Lisäksi naiselle oli itsestäänselvää että naimisiin on mentävä, siihen ja miesten miellyttämiseen alettiin valmistaa jo nuorena.
Täytyy sanoa että huh huh etten ole syntynyt tuollaiseen perheeseen jenkkeihin... Mitähän olisi vanhemmat tykänneet kun olisin jo nuorena ilmoittanut, että minä en halua lainkaan naimisiin. Kun en olisi ollut ollenkaan polvihame-villapoolo-helmet-pitkä tukka -materiaalia vaan rajumpiin tyyleihin ja elämäntapaan haluava nuori. Sellainen joka olisi sanonut että haluan seksiä kun panettaa enkä mitään vakisuhteita. En varmaan olisi ollut kovin mieluinen lapsi vaan koko suvun musta lammas ;)
Tosin jos se aivopesu naisen osaan olisi alkanut jo pienestä asti kuten se todennäköisesti olisi, en varmaan olisi osannut edes pyrkiä aitoon itseni ilmaisuun nuorena, vaan olisin vaan ollut epämääräisen ahdistunut ja pyrkinyt silti näyttelemään rooliani kunnon naisena. Ehkä sitten joskus nelikymppisenä olisin voinut tajuta että minua ahdistaa koska en ole oikeasti sellainen ihminen mihin rooliin olen itseni tunkenut, ja alkanut uuden nuoruuden.
Aivan kammottavaa katsottavaa... Surullista, että nuoret ihmiset aivopestään tuntemaan syyllisyyttä omasta seksuaalisuudestaan. Ja odottamaan, että sitten avioliitossa taivas aukeaa. Entäpä jos se ei aukeakaan? Onneksi Suomessa ei ole vastaavassa mittakaavassa samanlaista ilmapiiriä, vaikka herätysliikkeiden parissa sellaista varmasti on.