Nyt vasta tajusin: mun äiti vihaa mua!

maalla vähän ennen ja nähnyt ja kuullut vaikka mitä! Siiiiihen aikaan kukaan ei puuttunut toisten asioihin. Kelle olisitkaan kertonut kun paikkakunnan lastenkodistakin kuului vaikka mitä juttuja!



Hyvä, että saat terapiaa ja otat sen vastaan. Toivotaan, että auttaa sua. Ystävääni käytettiin myös hyväksi eikä hän oikein taida sisimmässään päästä siitä yli vaikka päällisin puolin on oikein menestyvä. Sinnittele!

On kestänyt tooodella monta vuosikymmentä tajuta, mistä on kyse kun:

-jätetään vauvana (3kk ik.) tuurijuopolle isovanhemmalle hoitoon, tätä jatkui ad. 7v kun alkoi koulu ja mummo kuoli, sitten viikonloppuisin sama jatkui. Aivojeni stressikynnys on niin matala, etten saa enää kunnolla nukuttua äisin- ylivirittyi kai kun juopon huutoja pelkäsin. Lupasi myös mm. tappaa itsensä ja minut sekä kyseli "tuutko tänne niin kokeillaan mahtuuko SE Sinne"

-murrosiässä kun tämä juoppo vaari kuoli (kun olin kanssaan kahden, by the way)muutin kotiin, silloin alkoi hakkaaminen äidin toimesta. Isä ei tullut IKINÄ väliin.Äiti otti mut mukaansa kapakoihin kun olin 13-v ja toistuvasti paneskeli vieraitten miesten kanssa nähteni.Oli alko-ongelmainen, kerran pelastin järvestä kun lupasi tapaa itsensä ja kerran syljetin pillerit pois suusta samasta syystä. Sittemmin raahasi mut lestadiolaisten seuroihin kun tuli muka uskoon...

-jatkuvaa vähättelyä, mitätöintiä ym. pienempää, mikä nyt ei oikeastaan edes tuntunut missään.Nöyryytystä, halveksuntaa...lista on loputon.

-vastoin odotuksia olen koulutettu, työssäkäyvä onnellinen perheenäiti jolla on tasapainoiset lapset ja hyvä avioliitto.

-terapia alkaa viimeinkin elokuussa...

-ja ennenkuin huudatte provoa, olen syntynyt maalla 1960-luvun alussa jolloin kaikki oli mahdollista

Vaikka mä en ihan kaikkea tajunnut ( mm. kuka kyseli tuota "tuutko tänne ja kokeillaan mahtuuko se sinne?)

Mulle vaan tuli tuosta tekstistä mieleen, että tuskin se äitisi osasi rakastaa mitään tai ketään, kaikkein vähiten itseään. Siis en usko että nuo tapahtumat johtuivat siitä, että äitisi vihasi/vihaa sinua, vaan lähinnä siitä, että hän on tunnevammainen säälittävä juoppo, joka ei parempaan pystynyt.

Mulla ei ole noin rankkoja kokemuksia, mutta olen myös joutunut käymään aika syvältä läpi oman lapsuuteni. Ja tullut siihen tulokseen, että vanhempani ovat sellaisia kuin ovat, koska eivät ole vaan osanneet ja kyenneet parempaan. Eivät ole millään lailla "yrittäneet parastaan", koska eivät ole koskaan meistä lapsista tarpeeksi välittäneet.

Mutta sellaista elämä on. ONneksi tämän kierteen voi katkaista.

Mä oon nyt 13. V tyttö. Ja oon lyhyt ruma kääpiö ja ainoo ilo mun äidille on mun vammais tuki 90€ kk Se on mulle yhtenä päivänä kk kiva ja se oli siks et se on saanu ne rahat No kuitenkin mun äiti ei oo hakannu mua mut se kyl sille ootaa kädestä ja ravistelee mua ja huutaa mulle samaa aikaa . Se sanoo kaikille et vaan syrjäydyn mun huonees vaik en vaa uskalla mennä muualle taloon ku pelkään et oo tehny jotai väärin ja se taas huutais mulle ja huutamisella en tarkota sitä perus rageemista jostain takin jättämisestä lattialle vaa kunnon huutamista ja kiroilemista ja mua haukkumista yms. Mun kaikki kaverit on hirveen läheisii nii en äitien kaa ja en uskalla puhuu niille asiast. Mä vaan haluisin et äiti vois joskus halaa mua ja kehuu mua ja vaik joskus olla vaa mun kaa ja kattoo vaik leffaa mut en usko et se ikin tekis nii mun kaa kosk oon vaa turha paska kasa ja se varmaa oottaa et muutan pois