Annoin potkut kolmelle työntekijälle
Joulukauppa ei käynyt, vaatteita ei mennyt kaupaksi kuten piti. Ihmiset tilaavat netistä. Ongelma liikkeelläni on, että nämä nettifirmat myyvät tuotetta halvemmalla kuin mitä minä maksan valmistajalle. Jossain siis mättää.
Kävin eilen pitkän keskustelun kirjanpitäjän kanssa ja puolisoni kanssa, lisäksi puhuin muidenkin yhtiön hallituksen jäsenten kanssa asiasta. Yritykseni supistaa katumyymälän toimintoja ja siirtää myyntiä nettiin oman tuotannon osalta.
Yön kestäneiden laskelmien jälkeen tulin siihen tulokseen, että myyjiä on liikaa, puolet saa lähteä. Aamuyö meni sitten miettiessä, ketkä lähtevät. Perheelliset ja hyvät jäävät, yksineläjät ja nuoremmat saavat potkut.
Siispä tänään klo 9 soitin ensin vapaalla olleet kaksi paikalle ja pidin koko henkilökunnalle pienen puheen yrityksen taloudellisesta tilanteesta. Siinä samalla ilmoitin, että työsuhde lopetetaan kolmelta työntekijältä, tai siis kahdelta, yhden määräaikaisen työsopimusta ei tulla jatkamaan.
Loppupäivä on sitten mennyt tutun verkkokauppayrittäjän kanssa palaveeratessa ja jo nyt tuotteitamme on netissä myynnissä. Lisäksi juttelin jokaisen työntekijän kanssa erikseen ja kävimme tilanteen vielä lävitse. Osahan on töissä vielä pari kuukautta + pitää lomat.
Nyt pääsin kotiin hetkeksi, illalla pitää vielä miettiä työvuorot uusiksi ja täydentää verkkokaupan valikoimaa. Pari tilausta on jo tullut, eli jotain pilkahdusta synkkään joulumyyntiin on tulossa.
Tämmöistä se on yrittäjän arki, välillä nopeakäänteistäkin. Mutta kun kyseessä ovat kymmenet tuhannet eurot ja vielä kolmen myyjien toimeentulokin omani lisäksi, pitää toimia eikä haihatella ja vetkutella.
Tulipa tässä nyt vuodatusta, hyvää uutta vuotta kaikille, tämän vauva-palstakin on ajoittaisista rimanalituksista huolimatta lepoa mielelle, johon poikkeaa aina kun stressi painaa.
Kommentit (44)
kuin kivijalkakaupasta. Tokihan sen nettikaupan pitäminen on yleensä ilmaista, oikeasta kauppatilasta maksetaan paljonkin vuokraa ja muita kuluja, mutta asialle pitäisi oikeasti tehdä jotain. Ja ulkomailta saa puolet halvemmalla kuin suomalaisista nettikaupoista. Ei tämä nykypäivän nettiostelu oikein kannusta kivijalkakauppaa pitämään.
Ja monesti kun menee sinne kauppaan ihan kokeilemaan vaatteita, niin siellä onkin tietysti paljon suppeampi valikoima kuin netissä ja yleensä juuri ne mitä haluaisi kokeilla loistavat poissaolollaan.
Ja ne myyjät ovat suuressa asemassa. Jos on mukava myyjä, niin liikeeseen palaa mieluusti uudestaankin. Mä ostan itse melkein kaiken ihan oikeista kaupoista, mutta useimmat nauttivat siitä kun saavat pakettinsa suoraan kotiin.
Toivottavasti sä saat liikkeesi menestymään.
Oikeastaan on sääli, että kivijalkamyymälät katoavat. Tietokoneissa, kännyköissä, telkkareissa ja muissa kodinkoneissahan jylläävät jo gigantti, konebox ja verkkokauppa.com. Ja sitten ihmiset valittavat, ettei meidän kaupungissa ole erikoisliikkeitä...
Näin on käymässä myös vaatekaupassa ja kenkäkaupassa. Marketit myyvät perusvaatteita ja tuulipukuja, mutta kuka niitä nyt töissä pitää... Kaikki erikoisvaatteet tilataan netistä. Ja taas itketään, että meillä ei ole vaateliikkeitä.
Suunta on selvä, Verkkoon on syntymässä omat S- ja K-ryhmiä vastaavat jättiläiset, Kesko omistaa mustanpörssin kautta koneboxin ja suoraan netanttilan, S-ryhmä tulee perässä, pahaksi onneksi gigantti ja verkkokauppa.com ovat molemmat ulkomaalaisten omistuksessa jo.
Tätä tämä on, pienyritykset pärjäävät vain erikoistumalla, palveluun on turha satsata, asiakas käy liikkeessä vertailemassa tuotteita ja tilaa ne sitten netistä, teet palvelulla turhaa ilmaista työtä verkkokaupalle.
Se on sadoissa pienyrityksissä mietinnän paikka tällä hetkellä, miten jatketaan.
edelleen toisen palkka käytettävissä. Yksinelävät menettivät ainoan tilipussin ja todennäköisesti suuremmassa ahdingossa. Harmi että noin kävi sillä mä ainakin suosin aina oikeita kauppoja. Netistä tilaaminen ei sama kuin että pääsee tuotteita "hypistelemään" paikan päällä. Tilaan nettikaupoista vain jos jotain tuotetta ei muuten saatavilla.
Musta Pörssihän on melkein ajettu alas jo, ja pian menevät muut kun ei kukaan pysty kilpailemaan Gigantin kanssa. Ja tuolle joka ihmetteli miksi netissä tavara on halvempaa, toki kiinteät kulut ovat yksi syy mutta verotus on myös yksi tärkeimmistä. Monet nettikaupat joko toimivat ulkomailla tai kierrättävät tavaransa Ahvenanmaan kautta jolloin ne ovat alv-vapaita, eli voivat suoraan myydä 23% halvemmalla. Sääli tietysti Suomelle, raha siirtyy ulkomailla -> entistä vähemmän verotuloja -> verot nousevat entisestään -> Suomen hinnat karkaavat taas kalliimmiksi kuin ulkomailla jne. Välillä mietityttää onko täällä tulevaisuutta lainkaan, teollisuus ja työpaikat katoavat täysin.
toimi vastuullisesti kun piti perheelliset työntekijät, noin olisin varmaan itsekin toiminut. Sillä perheellisen palkalla kuitenkin ruokitaan enemmän kuin yksi suu, vaikka olisikin puoliso joka töissä.
Tuolla varmaan turvasit jäljelle jääneiden ja oman toimeentulosi tulevaisuudessa.
Mieti nyt kaikki muutkin prosessit läpi ja miten voisit säästää lisää ja trimmata yritystäsi parempaan kuntoon.
Muista myös pitää itsestäsi huolta, olet tärkeä niin yritykselle, sen työntekijöille kuin myös perheellesi.
Hyvää vuotta 2012 sinulle!
toimi vastuullisesti kun piti perheelliset työntekijät, noin olisin varmaan itsekin toiminut. Sillä perheellisen palkalla kuitenkin ruokitaan enemmän kuin yksi suu, vaikka olisikin puoliso joka töissä.
pihalle ja pitänyt yksinelävät. Miksikö? Perheelliset jatkuvasti lasten takia sairaslomilla ja mahdollisesti taas uudestaan paksuna. Yksinelävät jos tulevat raskaaksi niin päätyvät paljon todennäköisemmin aborttiin. Jos ap on löytänyt perheellisiä naisia joilla ei jatkuvia sairaslomia niin onnittelut!
niin kuin perheelliset eivätkä ole lasten sairastelun takia pois
Ei minulla perheellisiä vastaan mitään ole, mutta kyllä ne ihan eniten meillä on poissa työpaikalta ja sitä enemmän mitä enemmän lapsia.
Noin kärjistäen. Poikkeuksiakin löytyi.
Sinkkujen työmoraali oli todella ala-arvoista. Lisäksi sinkut olivat todella usein poissa omien sairastelujen takia, ja vuositasolla poissaoloja oli todellakin enemmän - hyvin usein juhlapyhien jälkeinen työpäivä sairaana. Sinkut myös vaihtoivat työpaikkaa helpommin eikä heillä ollut halua sitoutua työpaikkaansa.
Perheellisillä oli tavoitteena pitää työpaikkansa ja he jaksoivat panostaa siihen enemmän.
En voi ymmärtää, että yksityispuolen asioiden kuten perheellisyyden tai perheettömyyden takia valitaan irtisanottavat. Vain työssä menestymisellä pitäisi olla merkitystä. Hyi sua, ap.
Mun miehen työpaikalla aloitettiin yt:t marraskuussa. Tasan viikko ennen neuvotteluja niistä kerrottin. Henkilökunta valitsi omat edustajansa. Päätökseen päästiin reilussa kolmessa viikossa. Ketään noin 40 hengestä ei irtisanottu, mutta kaikkien työaika vähenee 6 tuntiin päivässä. Myös palkka luonnollisesti laskee samassa suhteessa.
Tosi moni kyllä etsii kokoajan muita töitä.
Ap. sun täytyy nyt panostaa työhyvinvointiin, tutkitusti työpaikan säilyttäneen voivat yllättäen yhtä huonosti ellei huonomminkin kuin irtisanotut.
Hetkeksi ehkä, jos on pakko, mutta siinä samassa kannattaa kytätä sitä pitempiaikaista hommaa suuremmasta firmasta.
Mun miehen työpaikalla aloitettiin yt:t marraskuussa. Tasan viikko ennen neuvotteluja niistä kerrottin. Henkilökunta valitsi omat edustajansa. Päätökseen päästiin reilussa kolmessa viikossa. Ketään noin 40 hengestä ei irtisanottu, mutta kaikkien työaika vähenee 6 tuntiin päivässä. Myös palkka luonnollisesti laskee samassa suhteessa.
Tosi moni kyllä etsii kokoajan muita töitä.
Ap. sun täytyy nyt panostaa työhyvinvointiin, tutkitusti työpaikan säilyttäneen voivat yllättäen yhtä huonosti ellei huonomminkin kuin irtisanotut.
Apn viestistä voi päätellä että firmassa oli 6 työntekijää, siis tosi vähän. Mielestäni YT-neuvottelut koskevat työpaikkoja joissa yli 20 henkeä.
Iso eikä pieni työpaikka ole varma, mikään ei ole varmaa muut kuin ehkä jotkut sairaalan osastot.
Tuohon webkauppaan sanoisin, että kyllä se kilpailu on kovaa sielläkin. Asiakkaana jätän usein suomalaisesta nettikaupasta tilaamatta kun näkee että toimituskuluissa ryöstetään.
Todellakin, minä pyöritän pientä nettikauppaa ja kyllä myynti on lisääntynyt kivasti. Erityisesti olen iloinen ulkomaalaisista asiakkaista, kannatti todella tehdä venäjänkieliset versiot nettikaupasta.
Kaikella on puolensa. Nettikaupan ikävä puoli on lunastamattomat/noutamattomat ostokset. Posti tuo takaisin kymmeniä paketteja viikossa kun vastaanottaja ei ole hakenut niitä. Odottelen yleensä pari viikkoa ja pistän tilaajalle viestin. Jos mitään ei kuulu pariin viikkoon, puran kaupan ja palautan rahat ostajalle, vähennän siitä vain postin veloittaman palautuskuljetuksen, vaikkei minun tarvitsi, asiakkaan oma vika kun ei hae maksettua pakettia postista.
Postiennakoissa tämä on ikävää, joutuu maksamaan postikulut kahteen kertaan, kun asiakas ei lunasta pakettiaan. Jätin postiennakon pois toimitusmahdollisuuksista kesällä. Näin lienee tehnyt suuri osa pienistä verkkokaupoista, ei ole varaa lähetellä paketteja jonnekin ja sitten takaisin, maksu toki molempiin suuntiin menee.
Tsemppiä kivijalkayrittäjille, arvostan teitä. Minä pidän nettikauppaa hyvänä erikoistuotteille, joille ei yhdestäkaupungista löytyisi tarpeeksi asiakkaita, mutta netin kautta suurempi asiakasmäärä saa kaupan kannattamaan. Toi suurten jyrääminen on tuttua täälläkin, vaatealalla on suomessa kaksi "häirikköfirmaa", molemmat ihan miljonna-liikevaihtoja tekeviä, he polkevat hintoja ja yrittävät kyykyttää pienempiään.

n täytyy lainkin mukaan palauttaa asiakkaalle myös hänen maksamansa postikulut vaikkei noutaisikaan pakettia, itse palautan rahat vasta 30 pv päästä siitä kun paketti palautuu eli asiakas joutuu odottamaan rahoja n. 2 kk jos ei nouda pakettia.
Noin kärjistäen. Poikkeuksiakin löytyi.
Sinkkujen työmoraali oli todella ala-arvoista. Lisäksi sinkut olivat todella usein poissa omien sairastelujen takia, ja vuositasolla poissaoloja oli todellakin enemmän - hyvin usein juhlapyhien jälkeinen työpäivä sairaana. Sinkut myös vaihtoivat työpaikkaa helpommin eikä heillä ollut halua sitoutua työpaikkaansa.
Perheellisillä oli tavoitteena pitää työpaikkansa ja he jaksoivat panostaa siihen enemmän.
Sinänsä muuten huvittavaa, että ap luulee että yksityiselämä on irtisanomisen peruste. Työsuhteen purkaminen kuuluu perustua työsuoritukseen, ei lapsellisuuteen tai lapsettomuuteen.
Mun pomo ei edes tiedä, onko mulla lapsia vai ei:) Juuri tästä syystä.
niin kuin perheelliset eivätkä ole lasten sairastelun takia pois