Lapsen ruokailusta

Eli tarjotaaamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Annos lapselle, jos ei syö puolessa tunnissa mitään, annos pois vaan ja ruokaa seuraavan kerran vasta seuraavaan ruoka-aikaan. Hyvin yksinkertaista, ja jossain vaiheessa lapsi alkaa kyllä syödä. Muita juttuja: ota lapsi mukaan ostoksille, valmistamaan ruokaa, suunnittelemaan ruokalistaa (eli vaikka kerran viikossa saa toivoa mitä ruokaa tms).

*lapsi mukaan tekemään ruokia

*anna olla nälässä, katso , odota että tulee pyytämään ruokaa(meillä kesti 7h)

* puhukaa kirjan avulla ruoasta, miksi syödään jne.

*herkut pois

*seinälle ruokakalenteri saa pisteitä jos maistaa kommentoimatta, syö jne.Pisteet lasketaan perjantaisin-palkinto(sopikaa mistä saa)

tiettyinä aikoina on ruoka tarjolla. En tekisi numeroa siitä, syökö vai ei. Mutta huolehtisin, että ei syö ylimääräisiä välipaloja ja en antaisi aina voileipää tms. jos kunnon ruoka ei maistu, periaatteella, että syö nyt sit edes tämä. ja kaikki herkuttelut pois ennen kuin kunnon ruoka maistuu. Ja huolehtisin,e ttei esim. maidolla täytä vatsaansa niin, ettei ruoka enää maistu. Pitäisin myös kiinni siitä, että yksi lusikallinen aina maistetaan, sen jälkeen saa itse päättää, syökö enemmän vai ei.



Usein käy niin, että huonosti syövä lapsi osaa manipuloida vanhempansa ja saa aina jotain, joka riittää ravinnoksi, vaikka banaanin tai jugurtin tai leivän, kun vanhempi on niin huolissaan ja ajattelee, että syö nyt edes tämä. Näillä välipoilla sitä sitten elääkin mukavasti ja kunnon ruokaa ei koskaan tarvitse opetella syömään.

Lisäähän voi ottaa, jos maistuu.

ruokaaineallergiat suljettu pois.Kokeile "tarra systeemiä".Aina tarra kiltisti syödystä ruoasta.Ja kiristämällä.Pois kaikki kiva mistä tykkää jos ei muu auta.Äläkä kiinnitä huomiota lapseen kun syö.Ruokarauha eli älä kyttää vieressä kun syö.Syöt myös itse samalla aikaa.Voi kokeilla syömistä myös leikin varjolla.Tsemppiä!

Me tehdään lähes päivittäin ruoka yhdessä,meillä syödään herkkuja vain lauantaisin kun on karkkipäivä,ja käyn lasten kanssa aina kaupassa.



Nälässäkään en kahtais pitää kun tulee niin julmetun kiukkunen kaveri...

Mutta kai se on pakko kun muu ei auta!



Unohdin mainita aloituksessa myös sen että kun lapselta kysyy että onko nälkä otatko vaikkapa leipää niin vastaus on aina ei oo nälkä,mutta kun saat itsellesi leivän tehtyä(Tämä siis iltaisin) ja sitä vaikka olkkarissa syöt niin johan taas ipärrät on lähellä kun hän ei saanut leipää...

Ruokaa on tiettyyn aikaan, muuten ei tipu. Jos ei syö niin sitten ei syö, nälkähän siinä tulee mutta pitää jaksaa odottaa seuraavaan ruoka-aikaan asti. Kyllä siinä äkkiä oppii, että kannattaa syödä.

Mikään ei auta, ihan oikeasti. Kaikki nämä jaarittelut, ei välipaloja, säännölliset ruoka-ajat... ihan turhaa. Olisin ihan oikeasti onnellinen, jos edes ne ylimääräiset välipalat maistuisivat. Mutta ei.



Meillä muuten syömättömyysjakso voi kestää jopa 12 tuntia, eikä senkään jälkeen maistu kuin pari lusikallista.

Mikään ei auta, ihan oikeasti. Kaikki nämä jaarittelut, ei välipaloja, säännölliset ruoka-ajat... ihan turhaa. Olisin ihan oikeasti onnellinen, jos edes ne ylimääräiset välipalat maistuisivat. Mutta ei.

Meillä muuten syömättömyysjakso voi kestää jopa 12 tuntia, eikä senkään jälkeen maistu kuin pari lusikallista.

jakso voi kestää jopa 24 h. Ajatushärö...

Mikään ei auta, ihan oikeasti. Kaikki nämä jaarittelut, ei välipaloja, säännölliset ruoka-ajat... ihan turhaa. Olisin ihan oikeasti onnellinen, jos edes ne ylimääräiset välipalat maistuisivat. Mutta ei. Meillä muuten syömättömyysjakso voi kestää jopa 12 tuntia, eikä senkään jälkeen maistu kuin pari lusikallista.

Mitäpä jos vaan annat olla, kun totuus on se että jos vanhemmat suhtautuvat rennosti ja antavat lapsen syödä sen määrän minkä syövät, tarjoavat vain sen ruuan säännöllisin väliajoin niin terve lapsi ei itseään kuoliaaksi näännytä.

ap

Meidän esikoistyttö söi todella hyvin kaikkea ruokaa varmaan 3-vuotiaaksi asti mutta nyt ruokailu on ollut yhtä taivuttelua ja neuvottelua vuoden verran. Päiväkodissa söi aina ihan hyvin mutta nyt hän on kotona. Hän kyllä vinkuu nälkäänsä jo puoli tuntia ennen varsinaista ruoka-aikaa mutta kun saa ruoan eteensä, näykkii pari palasta jonka jälkeen ei halua syödä. Useat ruoat ovat nykyisin jo maistamatta pahoja ja maistamaan joutuu pakottamaan. Lopulta tilanne menee yleensä siihen, että neuvottellaan tietty määrän lusikallisia jotka pitää syödä. Monesti myös sillä palkinnolla että saa esim. leipää tai jogurtin jälkiruoaksi. No siihenhän se menee että ruokavalio koostuu minimaalisesta määrästä oikeaa ruokaa ja sitten kaikesta muusta vatsantäytteestä. Turhauttavaa.



Olen lopen kyllästynyt tuohon neuvottelemiseen ja taivutteluun ja olenkin miettinyt, pitäisikö vaan antaa periksi ja antaa tytön olla syömättä. Mutta kun ei toisaalta jaksaisi sitä nälkävinkuakaan ruokailujen välissä. :/



Mulla ei siis ole ap:lle vinkkejä tarjolla mutta ilmaisinpa vertaistukeni...

Meidän esikoistyttö söi todella hyvin kaikkea ruokaa varmaan 3-vuotiaaksi asti mutta nyt ruokailu on ollut yhtä taivuttelua ja neuvottelua vuoden verran. Päiväkodissa söi aina ihan hyvin mutta nyt hän on kotona. Hän kyllä vinkuu nälkäänsä jo puoli tuntia ennen varsinaista ruoka-aikaa mutta kun saa ruoan eteensä, näykkii pari palasta jonka jälkeen ei halua syödä. Useat ruoat ovat nykyisin jo maistamatta pahoja ja maistamaan joutuu pakottamaan. Lopulta tilanne menee yleensä siihen, että neuvottellaan tietty määrän lusikallisia jotka pitää syödä. Monesti myös sillä palkinnolla että saa esim. leipää tai jogurtin jälkiruoaksi. No siihenhän se menee että ruokavalio koostuu minimaalisesta määrästä oikeaa ruokaa ja sitten kaikesta muusta vatsantäytteestä. Turhauttavaa. Olen lopen kyllästynyt tuohon neuvottelemiseen ja taivutteluun ja olenkin miettinyt, pitäisikö vaan antaa periksi ja antaa tytön olla syömättä. Mutta kun ei toisaalta jaksaisi sitä nälkävinkuakaan ruokailujen välissä. :/ Mulla ei siis ole ap:lle vinkkejä tarjolla mutta ilmaisinpa vertaistukeni...

lapsi tietää että vinkumalla saa jugurtin... mistä näitä avuttomia oikein sikiää??

mulla on ollut nyt jo kaksi tuollaista ja kun eskari alkoi, kummallakin loppui tuo nirsoilu. Varmaan se on joku kasvupyrähdys tms joka aikaansaa niin hirveän nälän, että nirsoilla ei enää voi...

Meidän esikoistyttö söi todella hyvin kaikkea ruokaa varmaan 3-vuotiaaksi asti mutta nyt ruokailu on ollut yhtä taivuttelua ja neuvottelua vuoden verran. Päiväkodissa söi aina ihan hyvin mutta nyt hän on kotona. Hän kyllä vinkuu nälkäänsä jo puoli tuntia ennen varsinaista ruoka-aikaa mutta kun saa ruoan eteensä, näykkii pari palasta jonka jälkeen ei halua syödä. Useat ruoat ovat nykyisin jo maistamatta pahoja ja maistamaan joutuu pakottamaan. Lopulta tilanne menee yleensä siihen, että neuvottellaan tietty määrän lusikallisia jotka pitää syödä. Monesti myös sillä palkinnolla että saa esim. leipää tai jogurtin jälkiruoaksi. No siihenhän se menee että ruokavalio koostuu minimaalisesta määrästä oikeaa ruokaa ja sitten kaikesta muusta vatsantäytteestä. Turhauttavaa. Olen lopen kyllästynyt tuohon neuvottelemiseen ja taivutteluun ja olenkin miettinyt, pitäisikö vaan antaa periksi ja antaa tytön olla syömättä. Mutta kun ei toisaalta jaksaisi sitä nälkävinkuakaan ruokailujen välissä. :/ Mulla ei siis ole ap:lle vinkkejä tarjolla mutta ilmaisinpa vertaistukeni...

lapsi tietää että vinkumalla saa jugurtin... mistä näitä avuttomia oikein sikiää??

Korjaan tekstiäni - harvoin saa jogurtin, mutta usein voileivän. Kuulostaako vähemmän avuttomalta? Ei oikein viitsisi nälkäistä lasta pistää nukkumaan yöunille koska herää sitten ennen sian pierua valittamaan taas nälkäänsä. Mutta avuttomuuttani on varmasti se, että stressaan tuosta syömisasiasta liikaa enkä osaa asian vain olla.