Hauskin kännimokasi! (kukkahattutädit älkää vaivautuko saarnaamaan)
Minä kerran festareilla kännissä eksyin esiintymislavan taakse ja tulin lavalle, kun joku London Boys juuri lauloi. Ihan fiiliksissä itse, että siistii, mutta järkkärit olivat vähän eri mieltä ;(
Kommentit (33)
Voi tokkiisa, niitä on monta! Oon mm.
- stripannut tanssilattialla kaverin kanssa. Kerettiin heittää rintsikoilleen, jonka jälkeen lennettiin ulos ja saatiin siihen paikkaan porttikielto. Napitin paidan päälle siinä pihassa nurinperin, mutta vielä nolommin kävi kaverille, joka laittoi olkatopallisen paidan väärinpäin ja loppuillan ihmiset käytti niitä sen olkatoppauksia (nehän on nurinperin "kuppeja") tuhkakuppeina eikä kaveri huomannut mitään. Aamulla vain huomasi että niihin on tumpattu muutama tupakka.
- tanssinut korotetulla lavalla baarissa "eroottista" tanssia naispuolisen kaverin kanssa. "Painittiin" siinä ja pussailtiin. Ei mitään muistikuvaa. Seuraavana aamuna ihmettelin kyynärpäihin tulleita ruhjeita.
- yritin mennä nukkumaan silloisen poikaystävän luo. Poikaystävä asui kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja oli siellä nukkumassa eli en päässyt sisään. Umpimähkään koputtelin alimpia ikkunoita että joku päästäisi edes rappukäytävään. Joku nainen sitten päästi mut sisälle mutta ohjasi suoraan omaan asuntoonsa ja teki mulle pedin lastenhuoneen lattialle. Käski mennä hiljaa nukkumaan etten herätä lapsia. Taisi olla aika voimakas hoivavietti hällä. Sanoin hiljaa "joo" ja menin vaatteet päällä siihen patjalle makaamaan. Odotin siinä että eukko meni itse nukkumaan ja hipsin ulos sieltä.
- päädyin jatkoille keskelle ei mitään, hirveään vanhaan talon rotiskoon. Kaikilla oli omat touhunsa ja minä löysin jostain kivan "lemmikki"rotan, jonka kanssa touhusin. Annoin sen vipeltää käsivarrelta käsivarrelle, suukottelin sitä jne. Seuraavana aamuna heräsin samaisesta murjusta yltä päältä ihottuman peitossa. En ole allerginen millekään. Rottaa ei enää näkynyt missään. Koin "ihanan" ahaa-elämyksen: Ei se ollutkaan lemmikkirotta, jota olin paijannut. Mikä lie otus jostain tunkiolta.
1. Heräsin aamulla sängyssäni hirveässä krapulassa. Ihmettelin, miksi polveni olivat oudon kipeät. Kurkkasin peiton alle ja mikäs siellä olikaan: rottinkisen pyykkikorin kansi polvieni välissä.
Olin ihan ihmeissäni, kunnes mieheni naureskellen selitti, että olin tullut neljän aikaan aamuyöstä kotiin (pikkujoulut), mennyt vessaan, laulanut siellä Bruce Springsteeniä epäviereisesti puolisen tuntia, oksentanut pari kertaa ja tullut sitten pyykkikorin kannen kanssa sänkyyn.
Mies olis kysynyt, miksi ihmeessä roudaan pyykkikorin kantta petiin. Minä olin kuulemma itkien vastannut, että se vaan on mulle niin TÄRKEÄ ja sammunut samantien.
2. Lähdin tapaamaan hyvää ystävääni hänen kotikaupunkiinsa. Olin ensimmäistä kertaa yötä pois kotoa lasteni syntymän jälkeen ja olin ihan innoissani tästä tilaisuudesta.
tulin sitten hirveään känniin, kun olin aika tottumaton alkoholiin oltuani niin pitkään ilman tipan tippaa.
Heräsin sitten aamuyöstä siihen, että kyykin kusemassa kaverini makuuhuoneessa hänen miehensä sukkalaatikkoon. Olin aivan 100%:sen varma, että olin vessassa ja ihmettelin toljottavaa miestä siinä valittamassa pissaamisestani. Hänen miehensä oli tietysti herännyt outoon lirinään ja säikähtänyt puolialastonta pissivää ja horjuvaa hahmoa yön pimeydessä. Pyysin nöyrimmin anteeksi ja hoipuin takaisin omaan huoneeseeni.
Aamulla sitten pesin miehen sukat ja vein heidän makkarin mattonsa pesulaan ihan suosiolla. Muistelemme tapausta edelleen lämmöllä, kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Itseasiassa kyseinen perhe on tulossa meille kahden viikon kuluttua...
Kaunis kesäilta, otettiin kavereiden kanssa muutama pussikalja kaupungin keskuspuistossa ja pissihätähän siinä sitten yllätti. Mentiin kaverin kanssa kimppapissalle puskien "taakse", ja kun siinä pyllyiltiin niin yks kaks auton valot syttyi osoittamaan meidän paljaita perseitä. Tuttu poliisi siihen meitä nootittamaan, kun kuseskeltiin julkisella paikalla. Se meidän puskien "takaosa" oli parkkipaikan etuosa, missä poliisiautoja oli parikin parkissa, nuorison menoa valvomassa :)
Silloin ei naurattanut, myöhemmin kyllä ;)
Viimeisin on aika perinteinen. Melkein konttasin kotio baarista ja yritin saada ovea auki (asumme kerrostalossa). Avain ei sitten millään sopinut lukkoon ja aloin hakata ovea huutaen tyyliin "että tuu helvatun idiootti avaamaan ovi että pääsen sisälle". Mies siis oli kotona.
Ovi avattiin mutta avaajana ei ollukaan oma mies vaan naapuri. Olinpa sitten mennyt erehtymään ovesta...
Kerran umpijurrissa soitti taksista mulle ja kmppikselleni, että häneltä jäi avaimet kotiin ja rahaa ei ole koska automaatti vei kortin (oli laittanut väärän koodin 3 kertaa), sanottiin että tule vaan meille. Hän soitti vielä uudelleen että häntä pelottaa kun kuski ajaa häntä ihan väärään paikkaan, no me odoteltiin jo ovella kun oltiin kerrottu kuskille itse puhelimessa ajo-ohjeita viimeiset 5 minuttia. Kaveri otti vielä yhden drinkin meidän kanssa että rauhoittuisi, sitten laitettiin hänet nukkumaan toisen poissaolevan kämppiksen huoneeseen (ollaan kaikki hyviä kavereita).
Seuraavana iltapäivänä vedettiin brunssia ja kaveri oli vielä vuoteessa. kohta soi puhelin, kaveri vikisi että apua, heräsin just ihan oudosta paikasta ja täällä on jotain tyyppejä, kuulin ääniä ja puhelinkin soi äsken, mitä mä teen!!! Ei tajunnut heti kun sanottiin että menet vaan keittiöön ja otat kahvia :-)
Tälle on naurettu aika pitkään.
Lähdin baarista jatkoille entisessä kotikaupungissani. Jatkot oli oikein hyvät ja viina virtasi (ei olisi ehkä enää edes tarvinnut virrata niin paljon). Mukana oli yksi portsari jonka kanssa oli sutinaa, mutta minua se ei niin paljoa jaksanutkaan kiinnostaa. Aamulla heräsin talon toisen naisen vierestä. Ei hajuakaan milloin olin mennyt nukkumaan yms. Mutta sitten piti saada kyyti majapaikkaan, mutta ei ollut hajuakaan missä olin. Kaupunginosan tiesin mutta siinä se. Pääsin kuitenkin ehjänä pois, muutaman selvittelyn jälkeen.
Toinen ei niinkään moka,mutta nolo. Olin muuttamassa siitä edellisestä kotikaupungista pois. Olin lähdössä perjantaina juhlimaan ja piti majottautua kaverin luo. Olin sopinut että vuokraisäntä voi käydä näyttämässä asuntoa seuraavana päivänä mahdolliselle uudelle vuokralaiselle.
Pokasin baarista miehen, ja eihän me voitu mennä muualle kuin meille. Talvikin oli olin vetänyt yöllä lipat jalkakäytävällä saappailla, polvi ja poskipää asfaltti-ihottumalla. Ja seuraavana päivänä tosiaan se asunnon katsoja ja minä kun petolinnun perä ja makuuhuoneessa mies. HÄVETTI!!
Voi sitä nuoruutta. Nyt huomattavasti rauhallisempaa elämää, mutta onpa mitä muistella.
Olen täysin vapaa päihteistä. Ja elämä hymyilee.
nyt noinkaan: luetun ymmärtäminen on hävettävän huonolla tolalla. Ihan selvästi käskettiin kukkahattutätien pitää päänsä kiinni.
Luepas ensimmäinen viesti nyt ajatuksella uudestaan ja YRITÄ edes miettiä mitä se tarkoittaa.
Itse olen vaan puhunut kännissä ihan sekavia ja oksennellut seuraavan päivän. Mitään pahempaa ei ole sattunut.
ja menin vahingossa rappukäytävään. Hakkasin ovea kuin hullu, mutta kaveri ei tietenkään herää. Kusetti niin perkeleesti, että oli pakko käydä kellarinovella päästämässä lirit lattialle. Sitten vain takas ovea hakkaamaan -> väärä ovi ja vaivaantunut naapuri. Antaa mulle verkkarit ja paidan säälistä. Muutaman tunnin päästä sitten kaverikin heräsi ja eikun lirejä kellarista siivoamaan...
Meni jonkun aikaa että jaksoin tuolle nauraa, ja vielä kauemmin että kehtasin mennä kaverille kylään - naapurin takia! :D
Kuljettiin siellä teltta-alueella, kun löydettiin sitten porukka josta myös pokasin miehen itselleni. Jäätiin sitten tän porukan kanssa viettämään iltaa. Illan edetessä tuli kuppia kaadettua sen verran, että lähimuisti alkoi olemaan todella huono. Pari tuttua tuli sitten siihen moikkaamaan ja kyselemään mikä fiilis jne. Innoissani sitten selitin miten törmäsin pariin idioottiin joilla oli aivan surkeita iskulauseita ja jutut aivan sieltä ja syvältä. Kerroin pari mehevää esimerkkiäkin. Tuli sitten siinä nuotioringissä ihan hiljaista, kunnes tän pokaamani miehen kaveri tokaisi: " Se oltiin kyllä me." Voi hitto, että nolotti! :/ Yritin vielä festareiden jälkeen ottaa yhteyttä, kummasti ei enää poka vastannut. :D
Meillä oli "kommuunissa" sellainen vessa jossa se kahva ronklas ulkopuolelta jos sisältä ei laitettu lukkoon. Kävin nakkaamassa kuskin kanssa yhden miehen meille nukkumaan, hän meni vessaan ja huutelin hänelle jotain ohjeita oven läpi ja räpläsin sitä kahvaa. Kun pääsin takaisin baariin soi puhelin ja tämä mies soittaa "voitko tulla päästämään minut pois täältä vessasta?" Onneksi kuski oli vielä tallella ja matkakaan ei ollut mahdoton.
Samaisessa kommuunissa oltiin lähdetty koko jengi viihteelle. Olin baarissa ja kaverini soitti " voitko tulla kotiin kun en pääse tästä autosta (poliisi) pois ennen kuin joku on vastassa, kun minulla ei ole avaimia". Olin aivan että älä viitsi valehdella jne. Kohta puhelimesta kuulu, konstaapeli se ja se..mie hihkasin puhelimeen olen jo tulossa, oota että saaan kuskin! Ja kun päästiin sisälle asti löytyi kämppiksen housujen taskusta kotiavain.
ja silloin niitä hävennyt mutta nyt ne on hauskoja muistoja.
1. Opiskeluaikana pirunmoisessa kännissä, illasta viimeinen muisto että juttelen autoista jonkun yhtä kännissä olevan insinöörin kanssa. Aamulla herään, filmi täysin poikki, huoneesta jossa on varmaan 15 alastonta ihmistä. Minäkin olen alasti lukuun ottamatta saapikkaita. Reisilläni on jotain valkoista, ilmeisesti jäätelöä mausta päätellen. Vieressäni mahallaan makaavalla miehellä on anuksessa pystyssä 0,33 litran kaljapullo. Poistun hiljaa talosta ja huomaan olevani täysin tuntemattomassa paikassa, jossain meren rannalla. Lopulta selviän sentään paikkaan jossa on kadunnimikylttejä että voin tilata taksin.
2. Akrobatiaa. Asuimme exäni kanssa 5. kerroksessa luhtiparveketalossa. Tulin kerran kännissä tyttöjen kanssa juhlimasta ja huomasin että avain on kadonnut. Miten päästä sisään rappuun, ulkona pakkasta -15 eikä aamuyöstä todennäköisesti kukaan edes tule avaamaan ulko-ovea että pääsisin rappuun. Minä sitten päätän KIIVETÄ ylös. Siitä ensin ovenkahvalta oven päällä olevalle katokselle, sieltä ekalle luhtiparvekkkelle ja sieltä hitaasti ja varmasti ylöspäin. Ihme kyllä pääsin ylös enkä pudonnut. Kun soitan ovikelloa ja miesystävä avaa oven hän pelästyy, koska käsistäni ja poskestani valuu verta. On vähän hankautunut betonia vasten kun olen kamppaillut ylöspäin kiivetessäni.
3. Paskahätä. Tulen kotiin baarista, jossa ollaan oltu miehen kanssa. Minulla on kova paskahätä, mutta jotenkn olen niin sekaisin etten muista missä on vessa. Lopulta löydän sen ja on ihana helpotus antaa tulla. Yrjötkin sinne sekaan tulee. Aamulla huomaan olleeni paskalla vaatehuoneessa. Morkkista helpottaa se että mies on kussut television päälle eli en ole ainoa sika.

Hyi vittu mitä juttuja. Ei kyllä yhtään hauskoja minusta

Tosin ton ekan kohdalla mietin onko provo.
Tälle nauroin ihan hulluna!
Mutta siis kai te ny olitte tosi nuoria? Muuten vähän säälittävää et on monta kämppistä ja hillutaan frendien luona yöt?
Kerran umpijurrissa soitti taksista mulle ja kmppikselleni, että häneltä jäi avaimet kotiin ja rahaa ei ole koska automaatti vei kortin (oli laittanut väärän koodin 3 kertaa), sanottiin että tule vaan meille. Hän soitti vielä uudelleen että häntä pelottaa kun kuski ajaa häntä ihan väärään paikkaan, no me odoteltiin jo ovella kun oltiin kerrottu kuskille itse puhelimessa ajo-ohjeita viimeiset 5 minuttia. Kaveri otti vielä yhden drinkin meidän kanssa että rauhoittuisi, sitten laitettiin hänet nukkumaan toisen poissaolevan kämppiksen huoneeseen (ollaan kaikki hyviä kavereita).
Seuraavana iltapäivänä vedettiin brunssia ja kaveri oli vielä vuoteessa. kohta soi puhelin, kaveri vikisi että apua, heräsin just ihan oudosta paikasta ja täällä on jotain tyyppejä, kuulin ääniä ja puhelinkin soi äsken, mitä mä teen!!! Ei tajunnut heti kun sanottiin että menet vaan keittiöön ja otat kahvia :-)
Tälle on naurettu aika pitkään.
Kuningas alkoholi tosiaan, ei hemmetti teidän kanssa :D
Hauskoja muilla. Lisää!!!!! Olen nauranut ihan kippurassa.
Kyllä, tämä tapahtui opiskeluaikoina Lontoossa. Nyt ollaan päälle kolmekymppisiä perheellisiä, mutta nauretaan edelleen vanhoille sekoiluille :-)
Tälle nauroin ihan hulluna!
Mutta siis kai te ny olitte tosi nuoria? Muuten vähän säälittävää et on monta kämppistä ja hillutaan frendien luona yöt?
Kerran umpijurrissa soitti taksista mulle ja kmppikselleni, että häneltä jäi avaimet kotiin ja rahaa ei ole koska automaatti vei kortin (oli laittanut väärän koodin 3 kertaa), sanottiin että tule vaan meille. Hän soitti vielä uudelleen että häntä pelottaa kun kuski ajaa häntä ihan väärään paikkaan, no me odoteltiin jo ovella kun oltiin kerrottu kuskille itse puhelimessa ajo-ohjeita viimeiset 5 minuttia. Kaveri otti vielä yhden drinkin meidän kanssa että rauhoittuisi, sitten laitettiin hänet nukkumaan toisen poissaolevan kämppiksen huoneeseen (ollaan kaikki hyviä kavereita).
Seuraavana iltapäivänä vedettiin brunssia ja kaveri oli vielä vuoteessa. kohta soi puhelin, kaveri vikisi että apua, heräsin just ihan oudosta paikasta ja täällä on jotain tyyppejä, kuulin ääniä ja puhelinkin soi äsken, mitä mä teen!!! Ei tajunnut heti kun sanottiin että menet vaan keittiöön ja otat kahvia :-)
Tälle on naurettu aika pitkään.
No ei ollut eka provo. T.AP. Hauskoja muilla. Lisää!!!!! Olen nauranut ihan kippurassa.
Ja senkin mistä puhuin voin kyllä uskoa, alkuun vaan kuulosti liian uskomattomalta...
Siis että olen hölissyt mitä sattuu kelle sattuu:D