Uotko, että erityislapsilla on heikommat mahdollisuudet selviytyä elämässä?

Minä uskon näin. Tukea ei enää aikuisena jaella...

määrittelet sen erityislapsen (niitä kun on monenlaisia henkisesti jälkeenjääneistä ylivilkkaisiin tai motorisista ongelmaista kärsiviin).



Ja sen jälkeen voisit kertoa, mitä "elämässä selviäminen" tarkoittaa. Onnellista elämää, taloudellista itsenäisyyttä, rikastumista?



Minusta aika älytön kysymys. Tietysti erilaisista ongelmista terveyden tms. kanssa on haittaa ja osa erityislapsista ei koskaan pysty esim. elättämään itseään. Mutta osa taas pärjää hienosti.

Erityinen tuki voi olla ehkä pari vuotta, ja sitten voi kuntoutua niin, ettei enää tarvitse erityisiä tukitoimia koulussa. Ja vaikka olisikin koko elämää leimaava tila, esim asperger, niin ei se estä vaikkapa korkeakouluopintoja.

esim. sokea, kuuro, liikuntavammainen tms., niin apuvälineitä ja tukimuotoja saa aikuisenakin. Se on ihmisestäkin kiinni, miten pärjää, kuten kenen tahansa kohdalla. Mitään yhtä ainoaa reittiä ei taida olla.

Tarvitaan paljon energiaa, toimeliaisuutta, uteliaisuutta ja enemmänkin monesta asiasta kiinnostumista (kuin yhteen asiaan keskittymistä) jota yrittäjältä juuri vaaditaan. Nämä piirteet ovat monen ADHD:n vahvuutena.





Monet menstyvät näyttelijät ja yrittäjät ovat ADHD tapauksia.



Ja esim yliopistomaailmassa on paljon Asperger-tapauksia, heillähän korostuu juuri tuo asiakeskeisyys, tieteellisyys, tunnepuoli onkin sitten monesti alisosiaalinen.



Ei voi määritellä kuka menestyy, kuka ei. Moni rikollinen kärsii mielenterveysongelmista (persoonallisuushäiriöt, kasisuuntainen mielialahäiriö jne), hoitamattomasta ADHD:stä,

lopulta kuitenkin ratkaisee se, miten ympäristö on kohdellut ihmistä, onko ollut rikkinäinen, väkivaltainen lapsuus, huonot kaveripiirit jne.



Enemmän lapsen omia vajavaisuuksia, tai vastaavia, mielestäni merkitsee se, onko lapsi saanut tasapainoisen, turvallisen, rakastavan ja lasta kannustavan lapsuuden ja kodin, ja jossa kaveripiiri on tavallista, kilttiä porukkaa.

erityislapset ovat erityisiä juuri siksi,e ttä tarvitsevat sen erityisen hoidon ja tuen selvitäkseen elämässä. Jos sitä ei saa, he eivät selviä.



Lapsuudessa saatu oikea diagnoosi ja tuki tosin kyllä auttaa aikuistakin joko selviämään ilman tukea tai sitten saamaan tarvitsemansa tuen myös aikuisena. Niitä, jotka on lapsena diagnosoitu, ei tiputa avun piiristä aikuisena, jos he apua vielä tarvitsevat. Joku asperger tai motorisesti kömpelö lapsi ei ehkä aikuisena enää tarvitse apua, suurimman osan adhd-lapsista oireet lievittyvät myös, mutta jos tarvetta on, aikuisillekin on lääkkeitä ja kuntoutusta. Ja ihan selvä on, että esim sokeaa tai kehitysvammaista ei pudoteta vammaispalvelujen ukopuolelle kuin täysi-ikäisyys iskee, vaan heille tarjotaan edelleen heidän tarvitsemiaan palveluja.



Mutta jos se diagnoosi jää saamatta, tai diagnoosin jälkeen oikea hoito, siten pärjäämisen mahdollisuudet ovat heikot. Näin siis sanon itse erityislnuoren (asperger/add)äitinä. Meillä menee jo hyvin ja lapsi pärjää elämässään melko varmasti - mutta on se pitkän taistelun takana ollut.



Ja pärjäämisellä minä takoitan sitä,että pystyy elämään onnellisena ja hyödyllisenä yhteiskunnan jäsenenä. EI tarvi olla tasavallan presidentti, mutta ei pidä myöskään alisuoriutua omiin kykyihinsä nähden.