Sinnikäs, joustava ja vastoinkäymisiin "terveesti" suhtautuvat ei masennu!

uupuu totaalisesti. Kun on aina sinnikäs ja joustava ja jaksaa vaikka läpi harmaan kiven, käy niinku mulle.

Kirjoitin tuon avauksen, jonka otsikko on Liian vahva

Hei kiitos ap, nyt luultavasti voin lopettaa lääkitykseni ja terapian ja uusi elämähän tästä alkaa. Kiitoskiitoskiitos tästä linkistä!!!

uupuu totaalisesti. Kun on aina sinnikäs ja joustava ja jaksaa vaikka läpi harmaan kiven, käy niinku mulle.

Kirjoitin tuon avauksen, jonka otsikko on Liian vahva

Minä olen kohta viisikymppinen ja yt-neuvottelut päällä taas ja elämä hymyilee, en taatusti uuvu jonkin turhanpäiväisen takia.

uupuu totaalisesti. Kun on aina sinnikäs ja joustava ja jaksaa vaikka läpi harmaan kiven, käy niinku mulle.

Kirjoitin tuon avauksen, jonka otsikko on Liian vahva

Minä olen kohta viisikymppinen ja yt-neuvottelut päällä taas ja elämä hymyilee, en taatusti uuvu jonkin turhanpäiväisen takia.

kaikille on annettu samanlainen pakka ja jotkut on vaan huonompia ihmisiä kuin toiset, eiks niin. ;)

että pieninkin vastoinkäyminen aiheutti hirmuisen kriisin. Josain syystä me lapset ei opittu kauhean paineensietokykyisiksi. Masennusta ja itsarityrityksiä. Aika kivinen tie oli edes jonkinlainen paineensietokyky itselleen hankkia.

uupuu totaalisesti. Kun on aina sinnikäs ja joustava ja jaksaa vaikka läpi harmaan kiven, käy niinku mulle.

Kirjoitin tuon avauksen, jonka otsikko on Liian vahva

Näin kävi myös minulle... Ensin vuosien ajan siirrät surua,tuet muita.. Itsellesi tapahtuu lisää oikeestaan pahimpia mahdollisia asioita ja silti vaan pusket etiäpäin... Nyt olen hakenut apua. Oin vihdoinkin hiljentää tahia ja sanoa että en jaksa.

Kyse taitaakin pitkälti olla asenteesta!

Tai kyllähän tämän suurin osa tietääkin, mutta kun sitä ei saa sanoa ääneen, ettei vaan pahoita herkästi masentuvien mieltä....

Pelkkä linkkikin olisi riittänyt.

uupuu totaalisesti. Kun on aina sinnikäs ja joustava ja jaksaa vaikka läpi harmaan kiven, käy niinku mulle.

Kirjoitin tuon avauksen, jonka otsikko on Liian vahva

Näin kävi myös minulle... Ensin vuosien ajan siirrät surua,tuet muita.. Itsellesi tapahtuu lisää oikeestaan pahimpia mahdollisia asioita ja silti vaan pusket etiäpäin... Nyt olen hakenut apua. Oin vihdoinkin hiljentää tahia ja sanoa että en jaksa.

Pitää huolen itsestään, ei kasaa asioita vaan käy ne läpi ja edelleen porskuttaa, energiaa on vaikka muille jakaa? Ja aina olen osannut sanoa: en halua tai ei ole aikaa, pelkäämättä että joku suuttuu tai jotain. Olen siis kamalassa riskiryhmässä?

Asenteesta tuossa ei puhuttu mitään, vaan erilaisista ihmisen luonteen ominaisuuksista. Pohdittiin myös sitä, että ne ovat mahdollisesti periytyviä ominaisuuksia.



Saisi jo loppua tämä masentuneiden haukkuminen tällä palstalla.

Ei se sinnikkyys ja joustavuus tarkoita sitä, että sinnillä tekee loppuun kaiken, minkä joku on aloittanut. Sehän juuri ajaa uupumukseen.



Sinnikkyys tarkoittaa tässä sitä, että vaikeuksien tullessa päättää selvitä niistä. Etsii keinot, joilla jaksaa. Huolehtii samalla myös itsestään. Joustavuus taas sitä, että jos elämä ei annakaan toteuttaa suunnitelmia, hyväksyy sen ja tekee uudet.



Molempia olen ollut. Ensimmäisellä tyylillä masennuin kahdesti ja toisella olen porskuttanut jo kymmenen vuotta terveenä. Elän hirmu hyvää elämää, vaikka kaikki sanovat, ettei tällaisesta voi omin voimin selvitä. :)

lapsuudenperheessä. Välttelevästi turvattomat masentuvat. Turvallisesti kiinnittyneet eivät.



Eli jos ei lapsena ole saanut osoittaa pelkoa, vihaa tms. hankalia tunteita ja ne on aina selitetty pois tyyliin "älä itse, ei ole mitään hätää" - vaikka oikeasti lapsi kokee hätää ja kipua vaikka kaatumisen vuoksi, niin tuollaisessa vuorovaikutussuhteessa lapsi ei ole tunnut hyväksytyksi sellaisena ihmisenä kuin on, kaikkine tunteineen.



Kiintymyssuhdetyyli vakiintuu melko pysyväksi viiteen ikävuoteen mennessä, eikä se siitä hevillä muutu paremmaksi, jos se on turvaton - siihen tarvitaan terapiaa tai vaikkapa pitkä ja turvallinen parisuhde.



Ihan älytöntä siis puhua asenteesta masennuksen syynä! Ihmisen reaktiot eivät ole tahdonalaisia, vaan fysiologisia. Se miten lapsi tulee kohdelluksi varhaislapsuudessa vaikuttaa siihen miten hänen stressijärjestelmänsä ja sisäeritys - mukaanluettuna serotoniiniaineenvaihdunta - kehittyy, ja se taas määrää miten ihminen reagoi ulkopuolisiin ärsykkeisiin. Se ei ole tosiaankaan asenteesta tai tahdosta kiinni!



Aivot tarvitsevat oppimisen kautta uudenlaisia hermoyhteyksiä, jotta nämä reaktiomallit muuttuisivat. Terapia tähtää juuri tähän, ja tutkimusten mukaan masennuslääke ikäänkuin aktivoi aivot muutokselle alttiiksi.

<a

Kyse taitaakin pitkälti olla asenteesta!

Tai kyllähän tämän suurin osa tietääkin, mutta kun sitä ei saa sanoa ääneen, ettei vaan pahoita herkästi masentuvien mieltä....

Linkin juttua ei todellakaan voi yksinkertaistaa ajatukseksi, että kyse olisi vain asenteesta. Kysehän on juuri siitä, että monista taustatekijöistä (perimä ja kasvuolosuhteet, kokemukset yms.)johtuen ihmisillä on erilaiset valmiudet ajatella ja asennoitua joustavasti, sinnikkäästi ja "terveesti".

sairaus uuvuttaa jokaisen.

Ei se sinnikkyys ja joustavuus tarkoita sitä, että sinnillä tekee loppuun kaiken, minkä joku on aloittanut. Sehän juuri ajaa uupumukseen.

Sinnikkyys tarkoittaa tässä sitä, että vaikeuksien tullessa päättää selvitä niistä. Etsii keinot, joilla jaksaa. Huolehtii samalla myös itsestään. Joustavuus taas sitä, että jos elämä ei annakaan toteuttaa suunnitelmia, hyväksyy sen ja tekee uudet.

Molempia olen ollut. Ensimmäisellä tyylillä masennuin kahdesti ja toisella olen porskuttanut jo kymmenen vuotta terveenä. Elän hirmu hyvää elämää, vaikka kaikki sanovat, ettei tällaisesta voi omin voimin selvitä. :)

Sinnikäs keksii juu keinot millä jaksaa selvitä. Mutta tuo lause että huolehtii myös itsestään ei välttämättä toteudu. JOustavuutta on todella muuttaa suunnitelmia tarpeen tullen mutta saattaa se silti uuvuttaa.

Ja kun meitä ihmisiä kohtaa niin erilaiset vastoinkäymiset ja ongelmat. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia. Tai yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla sinnikäs ja joustava.

"ne, joilla ei ole syöpää, eivät kuole syöpään". Mikä sensaatio! Nollatutkimusta huipussaan.

Ap taitaa kuulua niihin nerokkaisiin aaveeläisiin joiden mielestä kaikki masentuneet ovat vain laiskoja ja kaikki eronneet ovat vain luovuttaneet liian helposti.

Kun lapsena ei saa minkäänlaista perusturvaa, perusluottamusta ja ennen kaikkea KYKYÄ SELVIYTYÄ vastoinkäymisistä niin silloin sitä ei myöskään aikuisena ole. Jos ei lapsuudessa ole YHTÄÄN aikuista joka huolehtisi edes lapsen perustarpeista niin aivan turha tulla mussuttamaan että pelkällä asenteella ja päättäväisyydellä voisi aikuisena selvitä ilman masennusta, kun sitä KYKYÄ SELVITÄ ei ole koskaan saanut. Mieli ei muista mutta kroppa muistaa aina traumat.

lapsuudenperheessä. Välttelevästi turvattomat masentuvat. Turvallisesti kiinnittyneet eivät.

Eli jos ei lapsena ole saanut osoittaa pelkoa, vihaa tms. hankalia tunteita ja ne on aina selitetty pois tyyliin "älä itse, ei ole mitään hätää" - vaikka oikeasti lapsi kokee hätää ja kipua vaikka kaatumisen vuoksi, niin tuollaisessa vuorovaikutussuhteessa lapsi ei ole tunnut hyväksytyksi sellaisena ihmisenä kuin on, kaikkine tunteineen.

Kiintymyssuhdetyyli vakiintuu melko pysyväksi viiteen ikävuoteen mennessä, eikä se siitä hevillä muutu paremmaksi, jos se on turvaton - siihen tarvitaan terapiaa tai vaikkapa pitkä ja turvallinen parisuhde.

Ihan älytöntä siis puhua asenteesta masennuksen syynä! Ihmisen reaktiot eivät ole tahdonalaisia, vaan fysiologisia. Se miten lapsi tulee kohdelluksi varhaislapsuudessa vaikuttaa siihen miten hänen stressijärjestelmänsä ja sisäeritys - mukaanluettuna serotoniiniaineenvaihdunta - kehittyy, ja se taas määrää miten ihminen reagoi ulkopuolisiin ärsykkeisiin. Se ei ole tosiaankaan asenteesta tai tahdosta kiinni!

Aivot tarvitsevat oppimisen kautta uudenlaisia hermoyhteyksiä, jotta nämä reaktiomallit muuttuisivat. Terapia tähtää juuri tähän, ja tutkimusten mukaan masennuslääke ikäänkuin aktivoi aivot muutokselle alttiiksi.

Minut hylättiin vauvana ja muidenkin kokemuksieni mukaan minun pitäisi olla masentunut, hullu tai kuollut. Mutta minä olen onnellinen ja kyseenalaista aika paljon tuota että lapsuuden paskoihin kokemuksiin pitäisi jäädä roikkumaan, tai ylipäänsä muihinkaan huonoihin ja negatiiivisiin tunteisiin rypemään.