Mulla ei ole varaa sairastaa :´´(
Olin kesä-syyskuun täysin työttömänä ja nyt tehnyt 1kk verran keikkaa Seuressa.
Keikat on 1pvä-1,5vkoa pitkiä.
Jos keikka alle 2vkoa niin sairasoikeus on vain siten että saa 50% palkasta eli huonommin kuin mitä saisin ansiosidonnaista niinä päivinä.
Tuossa muutama vko sitten olin keuhkokuume-epäilyn vuoksi 4pvää pois töistä, en saanut mitään rahaa mistään koska keikka ei ollut alkanut.
Nyt olen 1vkon ollut flunssassa, kuumetta ei vaan ole mutta yskin niin että meinaan tikahtua eikä tule kuin välillä keltaisia klönttejä ulos siltikään. silmät vuotaa vettä ja nenä räkää.
Ääni on aivan painuksissa.
Jos en huomenna-pe mene töihin niin saan tuon "huiman" 50% korvauksen palkastani ja lisäksi aamulla heti haettava lääkärintodistus.
Eilen olin kotona, ma keikalle, tänään keikalla ja to-pe samassa keikkapaikassa, mulle sanottiin että työ on eskariryhmässä ja klo8-15.39 joten otin sen vastaan, pienillä ajattelin etten jaksa olla se on niin paljon kantamista nostamista pesemistä riisumista pukemista jne.
No, aamulla kun menin yksikköön niin passitettiinkin pienille, alkuiltapäivästä rupesi tuntumaan etten jaksa.
Työvuorotkin olivat muuttaneet eivätkä edes kysyneet kävisikö mulle, olin huomiseksi jo sopinut arviointikeskusteluajan suoraan töistä 15.45 (autolla ehdimme työpisteestä koululle 5min) ja pe on lapsen kaverisynttärit klo17 ja lykkäsivät mulle iltavuorot to-pe.
Kaiken paskan lisäksi mies ei jaksaisi tätä enää sen enempää kuin minäkään, en saa vakipaikkaa kun pitäis hoitaa lapset-ja nuoret suuntautuminen vaikka siis olen aikanaan alalle valmistunut ja 9v työelämässkin ollut.
Haku käynnissä, se tietäis ainakin 6kk jaksoa alkuvuodesta alkaen etten saa kuin ansiosidonnaista eli taloudellinen tiukkuus vain jatkuisi.
Tuntuu vaan etten jaksa enää kaikkea sontaa, nuo työpaikkojen edesottamukset keikkalaisten suhteen katkaisee kohta tämän kamelin selän:((
Kommentit (30)
pimein, vakipaikkojakin ja ihan hoitoalalla.
ja etsisit rauhassa työpaikkoja. ajattele jos saat vaikka loppuelämän vakipaikan niin sinulla ei ole enää tilaisuutta pitkään "lomaan"
Tämä koulutus joka minulla on+9v työkokemus alalta ei ole antanut minulle sitä vakipaikkaa, aina vain äitiysloman ym sijaisuuksia.
Ja kesät ilman työtä.
Nyt jos haluan sen vakipaikan niin hoidettava tuo suuntautuminen alta pois ja siitäkin jo mainitsin.
Eikö kellään ole mitään muuta sanottavaa tuohon vuodatukseeni ja esim tuohon tämänpäiväisen työyksikön toimintaan??
ap
olet valittanut tästä asiasta täällä niin monta kertaa, että samalla vaivalla olisi varmaan jo opinnot hoidettu
Se hakuaika on vasta eilen alkanut ja opiskelu alkaisi alkuvuodesta eli ei, en olisi tällä vaivalla mitä olen tänne (2-3x) asiasta maininnut niin hoitanut opiskeluja pois.
Milloinhan minä idiootti opin sen että tämä paikka vihonviimeinen purkaa oloaan, tämä edustaa alhaisinta ja kusipäisintä ämmäjoukkoa mitä maa päällään kantaa tämä palsta.
Samanlaista paskaa akkaa kuin mitä monissa naisvaltaisissa työpaikoissa, kuten tänäänkin havaitsin.
ap
olet valittanut tästä asiasta täällä niin monta kertaa, että samalla vaivalla olisi varmaan jo opinnot hoidettu
Jos kaikki ottavat rahansa pois pankista kahdeksi viikoksi alkaen 11.11.11, saadaan vallanpitäjät vaihdettua.
Levittäkää viestiä.
on niin en ihmettele ettei ole saanut työpaikkaa. Varmaan jo naamasta näkyy v-mäinen luonne.
Kuka täysipäinen ihminen kirjoittaa edes suutahtaneena tuollaista tekstiä? Luultavasti ap:n ongelma on todellakin suuresti korvien välissä ja omassa asenteessa.
Keikkalaisena on pystyttävä olemaan muuntautumiskykyinen ja joustava, Jos olet liian sairas jaksaaksesi työtä, sinun on vain jäätävä pois.
On lisäksi ammattitaidotonta ja edesvastuutonta mennä työskentelemään infektiotaudissa.
Löysitkö aikuisten näyttötutkintosysteemin? Vai mihin hakeuduit?
Odotinkin jo tuota kommenttia.
Minua ei kiinnosta hevosen pallin vertaa se millaista kieltä tänne naputan jos minulle kommentoidaan noin niinkuin on kommentoitu tuohon purkaukseeni! lyö lyötyä, se on pelin henki täällä! Ja tottakai se(kin) pitäisi vain niellä ja oikein tarkkailla mitä näppikseltään päästää, viis siitä että nyttenkin silmät turvoksissa itkemisestä, lapset kun käyneet yöpuulle niin tämä mamma voi katsos itkeä ja murehtia oikein rauhassa.
Joten suo anteeksi jos sinun herkkä näköaistisi kärsi tuosta purkauksestani, hyvin on sinulla asiat kun siitäkin katsoit aiheelliseksi päätäsi aukoa.
ap
on niin en ihmettele ettei ole saanut työpaikkaa. Varmaan jo naamasta näkyy v-mäinen luonne.
saa edes sitä keikkatyötä, niin siksi tulee sontaa niskaan.
Eihän tuo sun tilanne ole millään lailla reilu.
Pystyisitkö suorittamaan sen puuttuvan osuuden jotenkin monimuoto-opiskeluna, tenttimällä tms. vai onko ihan välttämätöntä olla läsnä oppilaitoksessa?
isojen ryhmässä niin silloin sen on siinä oltava TAI sitten keikkalaiselle on infottabva muutoksesta koska onhan keikkalaisellakin kai jotain oikeuksia?!! Ja mitä tulee hyviin tapoihin niin työvuoron muutoksista voisi kai edes kysyä tyyliin "voitko/onnistuuko" tms sen sijaan että ei edes katsota päin kun todetaan että "sulla on sitten to-pe iltavuoroja" ja piste.
Mutta ei, käytöstapoja, muuntautumista, joustoa ym, niitähän odotetaan ja edellytetään vain esim keikkalaisilta, ei muilta.
ap
Kuka täysipäinen ihminen kirjoittaa edes suutahtaneena tuollaista tekstiä? Luultavasti ap:n ongelma on todellakin suuresti korvien välissä ja omassa asenteessa.
Keikkalaisena on pystyttävä olemaan muuntautumiskykyinen ja joustava, Jos olet liian sairas jaksaaksesi työtä, sinun on vain jäätävä pois.
On lisäksi ammattitaidotonta ja edesvastuutonta mennä työskentelemään infektiotaudissa.
Opiskele opiskelusi loppuun, että pääset haluamaasi työpaikkaan.
paasataan siitä miten porukka on lusmua ja laiskaa jos jonkun kuumettoman flunssan takia on pois töistä ja sitten työvuori kasaantuu muille lusmun takia jne.
Toisekseen tämä tauti on ollut mulla nyt tosiaan reilun 1-vkon, meinaat siis että täysin palkatta ja ilman mitään tuloja olisi pitänyt tämäkin aika vaan olla??
Tuon keuhkokuume-epäilyn yhteydessä lääkäri totesi että nyt on tauteja liikkeellä joissa voi flunssaolo ja yskä ym kestää jopa 1-2kk!!
Joten siitä vaan kaikki jäämään sairaslomalle siksi ajaksi, tosin mikäs siinä kun palkka juoksee samalla, minulla ei juokse/juoksisi!!
ap
teidänkin lapsia päiväkodissa....
Pidän mm siitä että minun ei tarvitse pahemmin välittää useiden työpaikkojen huonosta ilmapiiristä naisten kesken koska teen keikakni ja lähden pois.
Enkä ota sellaisesta paikasta uudelleen keikkaa vastaan, piste.
Mutta se ei minulle sovi, kuten ei useimmille muillekaan, että kohdellaan kuin roskapaskaa, ei edes muodon vuoksi kysytä käykö, sopiiko tms, ei katsota päin kun puhutaan, ei sanotan sanaakaan päivän aikana jos ei komenneta pesemään jööttipyllyä tms, ei infota muutoksista jotka vaikuttaisivat keikan vastaanottamiseen jne.
Esim tätä keikkaa en olisi ottanut jos olisin tiennyt ryhmän muutoksesta koska koen olevani liian puolikuntoinen siihen mitä pienten ryhmä vaatii eli fyysistä hommaa.
ap
Opiskele opiskelusi loppuun, että pääset haluamaasi työpaikkaan.
ap, asia on niin, että sairaana ei hoitotyötä tehdä
Ja ajattelepas sitä mitä se sinunkin mussukkasi hoitaja siellä pkssa oikeasti perheestänne puhuu...keikkalaisena kuulee katsos monenmoista niiltä ah niin ihanilta vakkarijumalattarilta jotka vanhempien edessä ovat oi niin muikeita.
ap
teidänkin lapsia päiväkodissa....
pohtia mitä tapahtuu jos sairastun