onko kellään muulla ahdistunutta oloa, kun miettii elämän rajallisuutta ja lyhyyttä?

Kaikki se luopuminen... Mutta kun seuraan vanhusasiakkaitani, nii ei se nyt niin hirveetä sit olekaan...

Niin minäkin uskon. Uskon Jeesukseen ja iankaikkiseen elämään. Mutta taidan olla liian kiintynyt tähän maalliseen, sillä en osaa kuvitella, että missään muualla/muussa olomuodossa olisi parempaa elämää. Olen niin onnellinen nyt ja kuitenkin ajattelen, että en saa pitää tätä kauan. Lapsuus ja nuoruus kuluivat hitaasti ja vielä opiskeluvuodetkin, mutta viimeiset 7 vuotta ovat menneet järkyttävän nopeasti.

Ei se minua ahdista. Minua ahdistaa vanheneminen. Suvussamme eletään pitkään, mutta tylsää elää vaivasena, kolotusten kanssa, ja köyhänä eläkeläisenä.