Kotiäidit huomio!
Hei kaikki!
Minulla on projekti-idea, johon toivoisin kovasti teidän kommenttejanne:
Olisiko kukaan kiinnostunut mallista, jossa kotiäiti palaisi työelämään suunniteltua aikaisemmin, mutta osa-aikaisena? Juju olisi siinä, että kaksi tai kolme äitiä samalta työnantajalta tai samalta alueelta muodostaisi "hoitoparin" tai hoitotiimin.
Osa-aikatöiden työvuorot sovittaisiin työnantajan avustuksella limittäisiksi. Joka toinen viikko äiti olisi kolme päivää töissä ja hoitaisi omaa & hoitoparinsa lasta kaksi päivää viikossa. Joka toinen viikko vuorot menisivät toisin päin: kaksi päivää töitä, kolme päivää kotona lasten kanssa. Töiden aikana oma lapsi olisi siis hoidossa hoitoparin kotona.
Porkkana ideassa olisi taloudellinen: lapselle ei tarvitsisi hakea hoitopaikkaa, joten perhe voisi edelleen saada kotihoidon tukea. Lisäksi rahaa ei myöskään menisi lasten kunnalliseen eikä yksityiseen päivähoitoon.
Toki myös jotkut voivat tykätä ajatuksesta, että oman lapsen hoitopaikka olisi kodinomainen ja rauhallinen. Hoitoparit/ -tiimit muodostettaisiin äitien toiveiden mukaan, tutustuminen hoitopaikkaan ja hoitopariinsuoritettaisiin huolella sekä lisäksi hoitoparit/ -tiimit osallistuisivat lyhyeen päivähoidon koulutukseen ja ensiapukurssille.
Mitä luulette, olisiko tällaiselle mallille tilausta? Olen kiitollinen kaikista kommenteistanne! Kyseessä on tosiaan vasta idea, joten pitkälle mietittyjä käytännöntoteutusratkaisuja minulla ei vielä ole tarjota.
Nimimerkki Itsekin kotiäitinä
Kommentit (13)
koska haluan nimenomaan olla kotona omien lasteni kanssa. Tuossa systeemissä olisin paljon muutakin: töissä ja vieraita lapsia hoitamassa.
muutama kysymys heräsi heti:
*Kuinkas toimitaan jos ja kun hoitovuorossa oleva/hänen lapsensa sairastuu?
*kelpaako työkaverin koti muille hoitopaikaksi(asuinalue, asunnon koko,lemmikkieläimet jne)
Tuo varmaan onnistuisi spontaanisti tuttavien kesken sopien, mutta virallisemmin organisoituna ehkä ei. Voiko maallikko esim. alkaa hoitaa tuntemattomien lapsia ilman palkkaa? Miten menevät vastuukysymykset, "työ"ajat jne.
a) kuten edellä, haluan olla vain oman lapseni kanssa kotona, en vieraiden
b) malli toimisi kai vain suurissa organisaatioissa, ja naisvaltaisilla aloilla. Mun työpaikalla olen ainut alle nelikymppinen nainen, joten mahdollista hoitoparia ei löytyisi.
kun sairastelut; haluatko ottaa kipeän lapsen kotiisi/mennä sinne et toinen pääsee töihin? Ja haluaako mennä töihin kun on yön valvonu kipeen lapsen kans?
"laatuaika" oman lapsen/lasten kans voi jäädä vähiin, olet joko töissä tai mukana on vieraitakin lapsia. Ja kuinka moneen työhön tuo malli käy, mun työ on ainakin vaikee jakaa.
Mutta idea toimii varmaan jossain!
Oletko koskaan kokeillut vuoro-vuoro-systeemiä esim. lasten harrastukiin viemisissä tai hakemisissa? Harvoin löytyy sellaisia helmiä, joiden kanssa homma oikeasti toimii ja joihin voi aina luottaa.
jossain liukuhihnatyössä. Ei mun työtehtäviä ainakaan voi tehdä kukaan muu..
Käytännössä pelkään, ettei toimisi, koska olemme ihmisiä. Helposti tulee närää ja kiistaa erilaisista asioista:
- sairastelut, kuka hoitaa
- saako sairaspäivistä korvausta tai jaetaanko vuoroja uudelleen jos toisessa perheessä sairastetaan huomattavasti enemmän
- tarjotaanko molemmissa kodeissa yhtä hyvää ruokaa
- miten henkilökohtaiset asioillakäynnit ja lomat hoidetaan
ja varmaan paljon muutakin. Mutta jos todella löytyisi perheitä, jotka ovat näistä samaa mieltä, niin mikä jottei. Omalla alallani ei toimisi, koska työtäni ei voi noin vaan tehdä joku muu.
ja kommenteista! Ja mielelläni kuulen mahdollisimman paljon niitä lisää. :)
On totta, että ideassa on monta haastavaa kysymystä. Kuten tuo sairastuminen. Lapsen sairastuessa varmaankin vanhempi jäisi kotiin, kuten päivähoitosysteemissäkin. Hoitoparin sairastumista varten pitäisi olla sovittuna varahoito ja varahoidon varahoito.
Idean tarkoituksena on se, että äiti palaisi työelämään työpaikkaansa osa-aikaisena. Hoitoparin oma työ voi olla jotain ihan muuta, mihin hänkin palaa äitiyslomalta/ hoitovapaalta osa-aikaisena. Työnantajilta siis vaaditaan halua yhteistyöhön, koska he saattavat joutua palkkaamaan toisenkin sijaisen työntekoon (tai äitiysloman sijaisuus jatkuisi osa-aikaisena). Joitakin töitä voi myös hoitaa osa-aikaisena, onhan osa-aikaeläkkeitäkin olemassa. Kaikissa työyhteisöissä malli tuskin voisi toimia, mutta esimerkiksi kuntien ja sairaaloiden työntekijöille ehkä?
Vastuukysymykset ovat myös tärkeitä mietittäviä, mutta jos ideasta rakennettaisiin virallinen malli, vastuukysymyksetkin varmaan saisi selvitettyä jollain tapaa.
Ihanaa, kun olette jaksaneet lukea pitkän viestin ja kommentoida, kiitos teille!
Kertokaa muutkin mielipiteitänne, olisitteko kiinnostuneita ideasta?
Olen hoitoalalla vuorotyössä, eli sen puoleen onnistuisi. Meiltä myös on äitiyslomalla tai hoitovapaalla kai nyt 5 tai 6 äitiä, en ole enää ihan varma kun näitä koko ajan tulee lisää...
Yksi ongelma olisi juuri tuo hoitopaikan sijainti, minä asun 20km työpaikalta, pari muuta 2km päässä eivätkä omista autoa, eli miten kulkeminen?
Itse tosin jään vielä kotiin, koska toinenkin on tulossa samaan putkeen, ei kiirusta töihin!
Meillä työnantaja jo vitsaili että pitänee perustaa oma päiväkoti kun firmassa lapsia tullut reilut 10 parin vuoden sisällä!
Siinäkin oli jo ihan riittävästi säätämistä, mutta tuleepahan lapsi hoidettua ihan omien vanhempien voimin. En ymmärrä, miksi ap huhuilee juuri äitejä, koska niin moni isäkin on nykyään valmis hoitamaan omaa lastaan.
Sen kun voi neuvotella tasan niin kuin tykkää. Saadaan palkkatuloja, veroprosentti on pienempi, tulee kotihoidontuki + kaupungin lisä + lapsilisät. Ei siinä mitenkään älyttömästi takkiin oteta ja molemmat vanhemmat saavat olla lapsen kanssa kotona.
kuullostaa fiksulta, itse ainakin alkaisin mielelläni tuollaiseen :)