Niin uskomattomalta kun se tuntuukaan mutta minä olen mieheni vanki lopun ikää=(((
Elämäni on yhtä helvettiä mieheni kanssa. Hän käyttää henkistä väkivaltaa todella julmalla tavalla aina jos uhkaan erota hänestä. Nyt olen siinä pisteessä etten uskalla erota hänestä. Tavallaan uskottelen itselleni että rakastan häntä jotta jaksan nämä kauheat päivät hänen kanssaan. Jos ja kun " esitän" rakastavaa vaimoa niin hän pitää minua kuin kukkaa kämmenellä. Tiedän että pikku hiljaa hän tuhoaa minut henkisesti. En jaksa, en uskalla enää sanoa hänelle vastaan. En=(((
Hän sanoo että kaikki tulee vielä kääntymään minua vastaan jos jätän hänet.=(( T: entinen eritttäin vahva ihminen, nykyinen alistettu pelkuri.
Kommentit (46)
Minäkin olen vanki lopun ikääni, nimittäin pelon vanki, yhteisten lastemme takia joudun olemaan mieheen yhteydessä vaikka pelkään sitä niin että aina oksettaa kun ollaan missään tekemisissä. Väkivaltainen, valehteleva. Ja silti minun täytyy antaa lapset sille, kun ei ole lapsille (vielä) mitään tehnyt. Muita vain pahoinpidellyt niin julmasti että. Ei toivoakaan ole ollut saada tapaamisia valvotuiksi. Onneksi sillä on uusi tyttöystävä (tyttöparka, ei tiedä vielä mihin on itsensä ja lapsensa sotkenut) eli tällä hetkellä uskallan jättää lapset viikonlopuiksi melko rauhallisin mielin sinne kun tiedän ettei se ole YKSIN niitten kanssa. Voimia sinulle, lähteminen kannattaa kyllä, niin minäkin tein, vaikkei tämä tilanne ole hyvä niin on se miljoonasti parempi kuin että pitäisi ELÄÄ sen kanssa.
mutta keräsin voimani ja lähdin, koska vi*utti ajatellakin haaskata elämänsä tuollaiseen... Nyt minulla on ihana mies, ja olen ylpeä siitä että minulla oli rohkeutta lähteä!
Hae googlelta narsitienuhrientuki sivut tai kaivan ne sulle kohta.
et pääse hänestä eroon, muuten kuin väkisin, tee se ennen kuin on myöhäistä
http:// narsistienuhrientuki. info/ keskustelu/
Välit kiinni ja mene tuolla parisuhde puolelle siellä on erittäin kamalia esimerkkejä.
Onko teillä lapsia?
Kaveri kävi tuollaisen prässin läpi ja keräilee nyt itseään kasaan terapiassa.
On yhteisiä sekä minun edellisestä liitosta. Mistä haen apua, kun en pääse hädin tuskin edes kauppaan yksin? Ei minkäänlaista ystäväverkostoa enää...Auttakaa!
Ne on nyt tauolla mutta avautuu 8.1.
Voisit ottaa yhteyttä vaikka turvakotiin ja sossuun ja kysellä mitä tehdä.
Onko sinut jo eritetty sukulaisistasi? ja kavereista?
otavansa sossuun yhteyttä ja pyytävän sieltä mukamas apua minulle koska olen sairas. Tiedän että hän on kuin psykopaatti. Lisään vielä että hän on ulkom.
en uskalla vastata koska pelkään miehen saavan tietää kirjoittavan tätä.
yli 20 sosiaali ja terveysalan organisaatiota
sos-numeroita:
valtakunnallinen kriisipuhelin 0203 455 566
ti-la 15-06 ,su-ma 15-22
kriisipuhelin 09-4135 0500
ma -pe 09-21, viikoloppuisin ja pyhinä 15-21
SOS-auto 040 5032 199
24 h joka päivä
kriisivastaanotto 09-4135 0510
arkisin 09-15
SOs-center-crisis prevention for foreingners 09- 4135 0501
weekdays 09-15
Rikosuhripäivystys Uudenmaan aluetoimisto 09-4135 0550
arkisin 09-16
kuntoutus 09-6155 1726
arkisin 09-16
auttava puhelin 0203 16116
evlut tuki 09 10071
juristineuvonta 0203 16117
helsingin maistraatti 09-69544311
naistenlinja -maksuton 0800 02400
oikeusapu tosto hki 010 3660120
propelli-mielenterv tuki 03039292
hki turvakoti 09-4777180
Sun pitää päästä lasten kanssa pois, en tiedä missä asut mutta noista voi olla apua . Sun pitää ottaa välittömästi jonnekin yhteyttä . Virallisilla tahoilla ei ole oikein tietoa mitä narsismi on joten. Toimi sinä ensin ja ajattele lapsia . Eikö ole mitään paikkaa minne mennä?
Hinaja
Ihan voit sanoa narskullesi että sossu nauraa sen pihalle jos yrittää hakea sinulle apua, kyllä niilläkin silmät päässä. Mutta toimi ensin.
Niin ja missäpäin asut?
Hinaja
Sitten tulee kyseeseen sijoitus toiseen turvakotiin kauemmaksi.
Kohdallani 10 vuoden helvetti loppui kun mieheni lopulta yritti tappaa minut, mutta pääsin pakenemaan. Miehesi vain uhkailee ja on sitten hänen asiansa mitä tekee teidän eron jälkeen, sinä et siitä ole vastuussa.
Ota yhteys vaikka turvakotiin tai sosiaalipäivystykseen!
Vierailija:
Miksi HALUAT olla miehesi vanki. Sillä sitä sinä haluat. Se on ihan valintakysymys.