Transsukupuolilapset. Minulla tallainen lapsi, sis. videon

Onko kukaan kaynyt lapi vastaavaa?

joissa sukupuoliroolit (ja rajat) ovat hyvin tiukat.



Suomalaislapset saavat yleensä olla poikamaisia tyttöjä tai tyttömäisiä poikia ilman että siitä tulee suurempia ongelmia.

lähinnä. EI ole tervettä!

olla sitä, mitä eivät oikeasti ole.



On sairasta antaa LAPSEN päättää tuollaisesta asiasta. Ihan tajutonta.

Minusta tuon ikäinen on vähän nuori päättämään olevansa poika, jos kerran fyysinen sukupuoli on selvästi tyttö. Tai saahan lapsi "päättää", mutta hassua, että vanhemmat menevät juttuun täysillä mukaan, alkavat kutsua lastaan pojaksi.



Vaikeuksia tulee viimeistään teini-iässä, kun tämän "pojan" esim. pitäisi mennä koulun jumppatunnilla samaan pukukoppiin "oikeiden poikien" kanssa.



En kiistä sitä, etteikö transsukupuolisuus alkaisi jo lapsuudessa. Mutta fakta on, ettei sukupuolenvaihtoleikkaukseen pääse tuossa iässä. Parempi ratkaisu olisi vain antaa lapsen olla poikamainen tyttö.



Suomessa on helpompaa, kun ei tarvitse koko ajan korostaa sukupuolta puheessa (he/she).

olla sitä, mitä eivät oikeasti ole. On sairasta antaa LAPSEN päättää tuollaisesta asiasta. Ihan tajutonta.

että oikeaa transsukupuolisuutta voidaan hoitaa ainoastaan korjaamalla sukupuoli? Sitä ei voi "tahtomalla" hoitaa pois...

joissa sukupuoliroolit (ja rajat) ovat hyvin tiukat.

Suomalaislapset saavat yleensä olla poikamaisia tyttöjä tai tyttömäisiä poikia ilman että siitä tulee suurempia ongelmia.

Kulttuuriympäristö vaikuttaa asiaan tottakai. Onhan sitäpaitsi olemassa yhteisöjä, jossa sukupuolia on kolme tai enemmän.

Suomen kohdalla väite suvaitsevasta suhtautumisesta sukupuolistereotypioiden vastaiseen käytökseen on puppua. Katso vain ympärillesi kuinka paljon lapsia sukupuolitetaan: koko ajan ja kaikkialla!

Tuosta lapsestahan on tehty kokonainen dokumenttikin.

pioka. Siis ihan siinä määrin, että suutuin silmittömästi, jos mua sanottiin tytöksi, ja itkin sitä äidillekin, että enähän mä ole mikään tyttö.



Mitä jos vanhempani olisivat lähteneet vahvistamaan tuota ja komppaamaan ihan kunnolla? Mä kuitenkin pääsin reilusti alakoulun ylemmille luokille, ennen kuin löysin identiteettini tyttönä ja naisena, ja tällä hetkellä olen ehkä jonkin verran äijämäinen nainen. Mutta en missään nimessä haluaisi olla mies, en halua seksia naisten kanssa, tai homoseksiä miesten kanssa.



Ja tuo ei siis ollut mitään pientä poikatyttöilyä tuo mun lapsuus, vaan olin ihan tosissani asian kanssa.

Meilla on siis 7-vuotias tytto joka haluaa olla poika. On halunnut sita jo 3,5-vuotiaasta asti, eli siis puolet elamastaan on halunnut olla poika, pukeutua poikien vaatteisiin, leikkia poikien kanssa ja poikamaisilla leluilla.



Kun tytto oli noin 5v aloin ostaa hanelle vaatteita poikien vaateosastolta, kun kaikkien muiden vaatteiden paalle pukeminen oli vain pelkkaa taistelua. Jos joskus on joku tilaisuus johon haluan tyton pukeutuvan hieman tyttomaisemmin (tosin silloinkin housut+paitapusero tms) siita pitaa keskustella perustellisesti ja luvata etta tytto saa vaihtaa vaatteet HETI tilaisuuden jalkeen mieleisiinsa.



Tytto on puhunut etta haluaa isona pippelin, eika koskaan halua saada lapsia. Menee kuitenkin miehen kanssa kuulemma naimisiin.



Tama on ollut aika rankkaa. Haluan lapsen elaman olevan helppoa ja hanen olevan onnellinen omassa kehossaan ja sellaisena kuin han on. Lapsi onkin tyytyvainen kehoonsa (on erittain urheilullinen ja lihaksikas, mutta kuitenkin laiha), mutta mietityttaa millaiseksi kokee sitten murrosian, jos viela silloin ajattelee samalla tavoin ja haluaa olla poika?



Kun olen tasta puhunut niin toisten neuvo on ollut etta anna tyton toteuttaa itseaan ja pukeutua kuten haluaa. Toiset taas sanovat heti etteivat antaisi oman tyttarensa pukeutua poikien vaatteisiin, vaan pakottaisivat vakisin olemaan tyttomainen tytto.

En kiistä sitä, etteikö transsukupuolisuus alkaisi jo lapsuudessa. Mutta fakta on, ettei sukupuolenvaihtoleikkaukseen pääse tuossa iässä. Parempi ratkaisu olisi vain antaa lapsen olla poikamainen tyttö.

Lapsen psyyke muovautuu vielä, eikä kaikki ole pysyvää. Itsekin halusin olla poika koko ala-asteiän. Pukeuduin kuin poika, leikin poikien kanssa ja jopa pyysin saada vaihtaa poikien liikuntatunnille.

Vaikka vaihetta kesti monta vuotta meni se ohi. Nykyään olen aikuinen nainen. En mikään ultrafeminiininen, edelleen enemmän kiinnostunut tekniikasta kuin muodista tai sisustuksesta,mutta silti aivan tavallienn äiti. Tunnen itseni naiseksi ja olen tyytyväinen kehossani.

On hyvä ettei mitään peruuttamatonta päätöstä sukupuolestaan voi tehdä liian nuorena.

Omat unisex-lastenvaatemallistotkin monilla ketjuilla.

Ei mun 6v tyttö tykkää mekoista eikä rusettinauhoista, vaatteet on tavallisia lapsen vaatteita, raitoja ja eläinhahmoja.

Onko pakko nimetä lelujakin poikien leluiksi? Ja mikä vaate on poikien vaate? Itse en keksi kuin pippelireiälliset alushousut.

Ehkä ongelma on äidin päässä, ei lapsessa.

Ei esim. ole mitään koulupukuja hameineen, monilla pikkutytöillä on lyhyet hiukset jne. Jalkapallo, jääkiekko, kamppailulajit, kaikissa näkyy paljon tyttöjä harrastajina...

Esim. jossain Keski-Euroopassa tai Briteissä tytön rooli on paljon ahtaampi.

sama lapsuustausta.

Valitsin kaupasta vaatteet poikien osastolta, kiusattiin poikamaisuudesta, vieraat olettivat minun olevan poika, mm. naisten yleisessä vessassa sanottiin poikien vessojen olevan toisaalla.



Ja samoin kuin 9, en voisi tänä päivänä kuvitella olevani mies, saati olevani intiimissä suhteessa naisten kanssa tai homomiesten.



Joku mainitsi tiukat sukupuoliroolipaineet, ja voisin ajatella syyn olevan ainakin osittain siinä. Isoveljelläni oli kotona eri vapauksia kuin isosiskoillani.

Ehkä ei kuitenkaan kokonaan, koska olen valinnut ammattini perinteiseltä miesten alalta.

tietysti enemmän reaktioita kun kyseessä on "tyttö pojat"

mutta "poika tyttöjähän" on vaikka kuinka, eikä sitä kukaan ihmettele. itse tunnen yhden tällaisen. oli pesunkestävä poika jo lapsena. inhosi tyttöbakteereja jne. vaihtoi aikuisena sukupuolensa mieheksi, eikä ollut kyllä mikään yllätys kenellekään, ei hän hän ollut koskaan mikään tyttö ollutkaan.

Onko pakko nimetä lelujakin poikien leluiksi? Ja mikä vaate on poikien vaate? Itse en keksi kuin pippelireiälliset alushousut. Ehkä ongelma on äidin päässä, ei lapsessa.

Ma yritan sita valttaa, mutta hanelle on tarkeaa mainita etta POIKIEN vaatteet, POIKIEN lelut ym.

Vaatteina tykkaa kayttaa kaikkien poikamaisimpia poikien vaatteita, joissa jotkut monsterilogot, Spidermanit tms. ei mitaan unisex-vaatteita, jotka hailyvat siina rajalla. Sai muuten pari vuotta sitten eraalta tuttavaperheelta heidan poikien vanhoja vaatteita pussillisen ja siina oli Spiderman bokserishortsit, reialliset sellaiset, ovat yha tyton lempparit!

Ehka tama on sitten kaikista muista ihan normaalia ja ma olen tietysti pilannut lapseni omalla niuhottamisellani. Kumma kuitenkin kun tuo esikoistytto on ihan tavallinen tyttonen.

ap

lapsesi kasvaa ja kehittyä. Ja käy juttelemassa esim. psykologin tai lastenlääkärin kanssa. Ja vietä aikaa tyttäresi kanssa mahdollisimman paljon ja erilaisissa tilanteissa. Onko hänellä kavereina tyttöjä? Seuraa sivusta heidän leikkejään, miten oma tyttösi heidän seurassaan käyttäytyy. Omalleen sitä aina toivoo parasta, sitä toivon myös teille ja voimia :) Tärkeintä on kuitenkin rakastaa lasta omana itsenään.

lasten oikeaa, sisäistä sukupuolta kunnioitettaisiin, toisinkuin monet täällä ehdottavat(/käskevät). Minä olin pienestä pitäen poika, ja äitini nauroi asialle, pukien minut vaaleanpunaisiin rimpsumekkoihin. Itse en koskaan saanut valita mitään vaatteitani, mutta onneksi olimme köyhiä, ja suurin osa vaatteista tuli serkuilta; kaikki poikia. Sitten kun pääsin eskariin, jossa suurin osa pojista kiusasi, niin aloin ottaa mallia tytöistä jotka hyväksyivät minut seuraansa. Siitä lähti prinsessat sun muut, mutta ne eivät ole koskaan olleet se "mun juttu", ainoastaan jotain, mitä nyt jokaisen vain kuului tehdä. Niinkuin aamupalan syönti.



Myöhemmin, 12-13 -vuotiaana, kun aloin ajatella enemmän itse, jätin mokomat turhat asiat ja aloitin taas poikailun. Äitini seurasi vierestä hetken aikaa ja lopulta päätyi huutamaan sukujuhlissa että "Lopeta nyt jo tuo PELLEILY!". Siitä lähtien olen vastentahtoisesti ollut "tyttö".



Nykyään olen nuori nainen, pukeudun yhtälailla "poikien" ja "tyttöjen" vaatteisiin, mutta en ole onnellinen. En tiedä enää mikä olen, ennen poikuus oli niin selvä asia. Itken usein sitä, että olen niin tyttö, enkä voi kuitenkaan tehdä asialle mitään, sillä poikana oleminen on "pelleilyä". Lisäksi, vihani ja rasismini naisia kohtaan on suuri, vaikka uskoisin tämän kyllä johtuvan myös äitini "yksikään nainen ei tarvitse miestä mihinkään sillä naiset ovat niin paljon parempia kaikessa"-asenteesta. Vaikka pystyisinkin hylkäämään äidin sanat mielestäni, niin en pystyisi enää vaihtamaan sukupuolta. Olen jo niin tottunut tytön väkinäiseen rooliin ja vartalooni, että muutos olisi liian suuri. On monia asioita, jotka toivoisin äitini tehneen toisin, ja yksi niistä on se, että hän olisi hyväksynyt minut oikeana ihmisenä, eikä nukkenaan, jolla leikkiä perhettä.

ihmiset on luotu naisiksi ja miehiksi. tytöiksi ja pojiksi.



olemaan sitä, miksi syntyy. muu on kuvottavan sairaan oksettavaa.

piste.