Mä en ymmärrä. Miksi minulle itkeminen on noloa?

Olen todella herkkä ihminen. Itken ilosta, surusta, liikuttuneisuudesta yms. Tai siis itkisin jos en taistelisi niin sitä vastaan.

Nyt taas tuli tänään hetki jolloin olisin niin tahtonut päästää muutaman kyyneleen. Ilosta. Sain kuulla parhaimman ystäväni odottavan esikoistaan ja minusta tulee kummi. Saan ensimmäisen kummilapsen. Olin niin iloinen ystäväni puolesta, että meinasi tulla kyyneleet. Mutta niinkuin aina, taistelin itkua vastaan ja sain kuin sainkin kyyneleet pidettyä silmissä.

En ymmärrä miksi ihmeessä ajattelen, niin että itku on kiellettyä ja noloa. Sellainen tunne minulla ainakin on.



En itkenyt ilosta edes kun lapseni syntyivät. Olin sillä hetkellä ilosta ja onnesta suuniltani, mutta taas yritin vaan turruttaa tunnetta etten vain itkisi.



Vuosi sitten minulle tapahtui jotain todella järkyttävää. Siinä tilanteessa joka ikinen odotti että olisin itkenyt. Poliisi kuulusteluissa hammasta purren olin itkemättä. Siitä syystä minua jopa syytettiin valehtelusta, koska en itkenyt. Normaali ihminen olisi kuulemma niin tehnyt.

Eli enkö ole normaali koska en pysty itkemään?

Meillä kyllä lapsuudenkodissa ilmapiiri oli todella pidättyväinen. Tunteista ei puhuttu. Eikä niitä myöskään näytetty. En ole koskaan kuullut vanhemmiltani, että he rakastavat minua tai välittävät minusta.



En vain haluaisi omille lapsilleni siirtää tällaista " tunnevikaa" .