Te, jotka haukutte köyhiä: muistakaa, ettei kaikki mene suunnitelmien mukaan

Tässä meidän perheen tarina. En kerjää sääliä, me pärjätään hyvin eikä jouduta hakemaan sossusta rahaa tms. Mutta rahat on silti sen verran tiukoilla, että mitään ylimääräistä ei ostella.



Olemme molemmat ns. hyvistä, keskiluokkaisista perheistä. Opiskelimme molemmat yliopistossa, ja päätimme hankkia lapsen, kun minulla oli opintoja jäljellä vuosi, miehellä pari vuotta. Suunnittelimme, että kun lapsi täyttää vuoden, hän menee päivähoitoon ja molemmat viimeistelevät opintonsa, ja sitten töihin.



Saimme ihanan pojan, jolla on kuitenkin ollut alusta asti vaikeuksia luoda ihmissuhteita; hän on äärimmäisen arka, herkkä ja pelokas. Päivähoidosta ei tullut mitään; poika itki, ei nukkunut, ei syönyt. Hoitopaikasta kehotettiin ottamaan poika takaisin kotihoitoon.



Niinpä mieheni jäi lapsen kanssa kotiin vuodeksi, jotta minä sain opintoni valmiiksi. Sitten minä jäin kotiin, ja mies jatkoi opintoja.



Nyt poika on kolmivuotias, ja kotihoidontuki loppuu. Hän ei edelleenkään pärjää pitkiä aikoja hoidossa, joten olemme suunnitelleet, että hän olisi aamupäivät hoidossa, jotta saisin tehtyä edes vähän töitä elääkseni.



Onko köyhyys omaa syytämme? Tietyllä tavalla on, kun aloimme lapsentekoon opiskelijoina, mutta jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, köyhäily olisi kestänyt paljon lyhyemmän ajan. Nyt olemme käyttäneet kaikki "puskurimme". Mitään uutta ei ole hankittu kotiin moneen vuoteen, joten esimerkiksi jonkin laitteen hajoaminen voi olla melkoinen katastrofi.



Aiemmin suhtauduin itsekin "köyhiin" hieman ylimielisesti. Ajattelin, että tehkööt lisää töitä jos ei rahat riitä. Nyt olen tajunnut, että kaikki ei mene niin kuin suunnittelee, ja pienen lapsen kanssa ei niin vaan tehdä lisää töitä, kun palkka hupeneekin lapsenvahdille.



Minulle tuli yllätyksenä myös se, kuinka vaikeaa köyhän on nousta "loukustaan". Kun tulot kasvavat, kaikki tuet pienenevät, ja pahimmassa tapauksessa päätyy miinukselle. Pienet työkeikat eivät siis kannata taloudellisesti, vaikka tietysti teenkin niitä ollakseni jotenkin omavarainen.