G; Mitä vaarallista teit lapsena?

Oma äitini ei tunnu vieläkään tajuavan, että lapsi ei ole pieni aikuinen. Hän odottaa 3- ja 5-v lapsenlapsiltaan täydellistä havainnointikykyä ja omatoimisuutta. :-( Taisi olla ihan tapana tuolloin.

leveyden yli. Vaikea selittää, mutta siis seisoin laiturin "takakaiteella", ja hyppäsin pää edellä sellaisen metrin leveän laiturin yli ennen kuin päädyin veteen. Prk kun kauhistuttaa vieläkin! Jos oisin landannut siihen laituriin, ois ollut niska poikki heti.Ja halvaantunut!

Muutenkin kävin kavereiden kanssa uimassa ilman valvontaa jo 7-8 vuotiaana.

Ei silloin 70-luvulla pentuja paljon suojeltu.

Toi laiturilta sukeltaminen kauhistuttaa mua nyt vanhana.

koulun naapurissa oli vanha talo, jossa asui vanha mies. Se mies antoi joskus lapsille karkkia ja kerran se pyysi meitä ihan sisälle asti ja mehän mentiin. Se antoi suklaakonvehteja ja kertoi jotain tarinoita. Joo ei kai se vaarallista ollut, kun ei se ollut mikään hullu pedofiili, mutta nykylapsia kyllä tuollaisesta varoitellaan.

kiivetiin kerrostalon palotikkaita aika ylös. Mä muistaakseni uskalisn kiivetä 5 kerrokseen asti (talossa oli 7 kerrosta + ullakko ja portaat meni ihan katolle asti.)

Lisäksi joen heikoilla jäillä leikittiin. Tipuinkin jäihin. Kaveri sai onneksi vedettyä ylös. Pitkään mietin uskallanko mennä kotiin.

Hypättiin parvekkeelta alas tosin ekasta kerroksesta ( ei maan tasolla).

Joskus ala-asteelaisena oltiin käymässä kaverin aikuisen isosiskon luona ja tämä isosisko lähti kauppaan ja jätti meidät kerrostaloasuntoonsa keskenään. Kaveri sit yritti yllyttää minua istumaan parvekkeen kaiteelle, mut en korkeanpaikankammoisena uskaltanut. Ihan hyvä etten, pyörrytti se korkeus ja olisin varmaan pyörtynyt ja tippunut.. Taisi olla 6. kerros, ylin kuitenkin.

Tää kaveri siellä istuskeli ja temppuili, ihme ettei tippunut..





Lisäksi ala-asteikäisinä(kin) pyörittiin vaikka missä juoppojen kämpissä, ketkä meille tarjosi sipsejä ja selitti hulluja juttuja. Oli tosi hauskaa ja jännää vaan mielestämme eikä onneksi mitään sattunut.



Lisäksi kiusattiin paikallista kylähullua, joka seurasi meitä ympäriinsä ja runkkasi, siis hieroi itteensä vaatteiden läpi ja katteli meitä. Se oli aikuinen mies ja me oltiin ekalla tai tokalla. Kaverin kanssa tuo oli hauskaa, mut ei paljon naurattanut kun tuo mies sitten välillä lähti seuraamaan kun oli yksin tulossa koulusta tai muualta.. Ihan hirveetä ajatellakaan noita kaikkia juttuja enää nykyään, huh huh.

Vaarallisin juttu oli se kun kerran ylitin tien itsekseni. Olin menossa siskoni kanssa puistoon ja piti ylittää tie. Sisko piti minua kädestä mutta en tykännyt siitä vaan halusin ylittää tien itse. Karkasin ja ryntäsin tien yli suinpäin autoja katsomatta. Oli tosi lähellä että olisin jäänyt auton alle. Vaikka olin pieni niin muistan että rekka-auto onnistui juuri jarruttamaan ja sieltä tuli kuski järkyttyneenä ulos.



Olen tosi pahoillani siskoni puolesta, häntä syytettiin tapahtuneesta eikä hänkään kovin vanha ollut.

Kiivettiin myös palotikkaita 3-kerroksisten talojen katoille. Junaradallakin on leikitty (tosin sillä radalla kulki max kaksi tavarajunaa päivässä, joten suurta vaaraa ei ollut).



Kiipeilin myös kaikkiin mahdollisiin puihin - mitä korkeampi, sitä parempi. Menin latvaan asti.



Kavereiden kanssa uitiin keskelle järveä joskus kymmenenvuotiaina jonkun käpysen uimalelun kanssa. Tosin järvi oli niin mutainen, ettei jalkoja voinut laittaa alas, ettei tullut iilimatoja.



Parvekkeen kaiteiltakin roikuttiin ja toisesta kerroksesta hypittiin alas.

joskus mentiin pieneen kallioleikkauseen koloon kun juna meni ohi, ja meni tosi läheltä. Uitiin läheisellä pienellä järvellä, koskaan ei ollut yhtäkään aikuista mukana. Uitiin mm. järven keskelle enkä ole ollut mikään hyvä uimari, jotenkin räpiköin mukana. Putosin päälleni lähteeseen kun uitettiin siinä laivoja ja meinasin oikeasti hukkua. Juostiin metsässä yleensä paljain jaloin, ihme ettei koskaan käärme pistänyt. Hypittiin talvella sekä meidän talon että naapurin navetan katolta. Pari kertaa putosin sieltä navetan katolta. Navettaan viritettiin kattoparruihin heinäsäkkejä, minkä varassa keinuttiin monta mertiä lattian yläpuolella.

ja sinne iso reikä suu aukoksi. Tajusin miten kaameta olis ollut jos se olisi lyhähtänyt ja me jääty linnan sisälle.

ja sinne iso reikä suu aukoksi. Tajusin miten kaameta olis ollut jos se olisi lyhähtänyt ja me jääty linnan sisälle.

Aikuiset pelkäsivät, että hiekka sortuu ja jään alle. Ehdin kuitenkin kokonaisen viikon ajan leikkiä hiekanottopaikalla joka päivä koulun jäkeen naapurin tytön kanssa ennen kuin aikuiset huomasivat. Oli lämmin syksy ja meillä oli tosi mukavat hiekkaleikit. Hiekkalaatikoita ei maaseudulla siihen aikaan tunnettu.

Eli 70-luvulla ei paljon kai välitetty tuvallisuudesta tai siitä, kuka lasta kaitsi, sillä



mulle annettiin 6-vuotiaana naapurin 2-vuotias rataslenkille työnnettäväksi. Isäni tykkäsi silminnähden paljon tuosta 2-vuotiaasta, tulin mustasukkaiseksi. Mentiin eräälle kalliolle, josta jyrkkä pudotus alas ja mun mielessä kävi, että tekis mieli työntää se Katja alas kalliolta rattaineen. Hui kauhea! Ja ihan normaali ujo tyttö olin....

tärpättiä, otin kiinni sähkömiehen jättämään avonaiseen sähköjohtoon (oli remppa kesken) ja sain säkärin, kumpparit pelasti.

Pääsiäiskokolla kaverit yllytti tietystä rahasummasta menemään mahdollisimman lähelle tulta. Verkkaritakin selkämys suli puoliksi.

Leikittiin aina laskuojissa "ongintaa", kerran keväällä irroteltiin niistä jäitä ja plumpsahdin veteen.

Me myös leikittiin junaraitella, painettiin korva kiskoon ja "kuunneltiin" koska juna tulisi sekä aseteltiin pullonkorkkeja kiskoille ja etsittiin ne junan mentyä. Hienoja olivat ihan linttanassa.

Nämä nyt tuli mieleen. Varmaan ollaan tehty paljon muutakin vaarallista salaa :)

hiekkakuopista käärmeiden kiusaamiseen, jäälautoilta junan alla makaamiseen. Lahoilla katoilla kiipeily ja viemäreissä seikkailu ehkä vaarattominta, kaatopaikka-ammunnat ehkä vaarallisinta ja yksi metsäpalo

Me esim kerrostalon 5.kerroksessa roikuttiin porraskuilun puolella kaiteissa (kääk)ja leikittiin junaradalla (hui)...nyt kun ajattelee niin olis voinu vanhemmat vahtiakin joskus. Se vaan oli sitä aikaa kun ei juuri vahdittu :)

Kuulun sellaiseen perheeseen jossa lapset sai kulkea kylillä 3,5-vuotiaasta lähtien. Se oli ihan maan tapa silloin.



-leikittiin junaradalla: viiden pennin kolikko radalle ja junaa odottamaan. Aina se juna tuli ja kolikko meni litteäksi

-laskettiin Stigalla puiden keskellä rinteessä

-leikittiin vuolaan ja syvän puron rannalla keväisin, kun virta oli kova. Naapurin lapsi oli hukkunut samaan puroon.

-uitiin koskessa kesällä 50 metriä rannasta

-soudeltiin 400 metriä leveässä joessa ilman pelastusliivejä 10-vuotiaina, vene oli kiikkerä! Näin vielä aikuisenakin unia, että hukun siihen jokeen. Läheltä piti -tilanteita oli.

-kävin lähijärvellä "uimassa" naapurin lasten kanssa uimataidottomana. Kerran päätin kävellä kokeilemaan miltä mutapohja tuntuu jaloissa. Meinasi jäädä viimeiseksi ideaksi. Kukaan ei huomannut - onneksi pääsin itse kävelemään sieltä pois kun otin pienen pieniä askelia. Jalat upposivat sinne mutaan enkä osannut auttaa käsillä

-kaiken huippu oli se, kun naapurin lapsen kanssa kannoimme sodanaikaisen, räjähtämättömän pommin kotipihalle.

elohopeakuumemittari hajosi sängyn alle ja muistan kun yritin kalastaa niitä elohopeapisaroita käsiini.



Silloin tietenkin matkustin myös aina ilman turvavöitä Datsun-merkkisellä kotterolla.

vaikka välineitä ei ollut. Otettiin avuksi lasten hiekkalapio ja nyrkin kokoinen kivi. Osuin kivellä siskoa silmän alle. Verta valui reippaasti. Sillä on arpi siinä tänäkin päivänä.

karkaamaan päiväkodin pihalta vilkkaalle parkkipaikalle. Jotain hippasta siellä vedimme, kun hoitajat vihdoin tavoittivat meidät.



Muutenkin harrastimme karkailua useaan kertaan, ja mm. häivyin 5-vuotiaana kaverini kanssa jonkun tutuntutun huumehuuruisiin kämppiin silittämään kissanpentuja tms. Ihmettelin sitä outoa hajua ja ihmisten kummallista käytöstä siellä.

Olin neljän vanha ja karkasin äidiltä joka hoiti rokossa olevaa pientä vauvaa. Otin pyörän alle ja lähdin tuttavaperheemme luo. Matkaa oli n.3km ja vaarallisin paikka oli kun piti ylittää vilkas valtatie sellaisesta kohdasta jossa ei ollut suojatietä saati alikulkua. Äiti oli pakokauhun vallassa ja kun sai minut vihdoin kotiin hän kysyi minulta miten ihmeessä en jäänyt auton alle isolla tiellä ja olin vastannut että: "no sähän oot opettanut että pitää kattoa molempiin suuntiin ja sitten mennään vasta yli kun ei tule autoja ja sitäpaitsi Jumala neuvoi mua" Tätä äiti jaksaa aina muistella :) (emme siis ole mitenkään uskonnollinen perhe, mutta kaippa joka sunnuntaisesta pyhäkoulusta oli jotain hyötyä)