eronneet äidit

erosta jo 6v, eli olen tottunut. Toki tulee joskus ikävä, mutta ei enää samoin, kun alkuun oli ja syyllisyyskin on poistunut tässä vuosien varrella aika hyvin. Koskaan se ei taida kokonaan poistua.

ehkä minäkin joskus totun jollain lailla. Pelkään vaan, että lasteni elämä on pilalla jne.. tiedät varmaan. Lapsillani tosin kaikki on hyvin, heidän isänsä kanssa kun ollaan sovittu kaikesta sopuisasti eikä kumpikaan puhu pahaa. Iloisia lapsia ovat surullisesta tapahtumasta huolimatta.



Kiitos sinulle

Itse vasta äskettäin eronneena tunnen valtavan musertavaa syyllisyyttä siitä kun lapsi ei enää näe isäänsä niin usein kuin olisi suotavaa, pitkän valimatkan vuoksi. Lapsi ikävöi paljon isää, ja tiedän että isä lastaan mutta elämä on nyt mitä on. harkitsen lähemmäs muuttoa. tapaavat nyt vain kerran kuussa, ja tämä on aivan liian vähän lapselle. :( sydän murtuu kun katson lapstani joka itkee ikäväänsä..ei ole helppoa.

Se viikko, kun lapset ovat isällään, on minun omaa aikaani, jolloin teen niitä asioita joita en lasten läsnäollessa ehdi, lataan akkujani, vietän lapsetonta laatuaikaa miesystäväni kanssa, enkä tunne tippaakaan syyllisyyttä. Tiedän, että lapsilla on hyvä myös isänsä luona ja että heidän suhdettaan tukee se, että saavat elää myös arkea yhdessä. Ikävä toki on, mutta sekin on positiivinen tunne, ja sitä ihanampi on taas nähdä ja puuhata yhessä kaikkea. Erosta 5-6 vuotta, ja vain alku oli minulle vaikeaa, opin hyvin äkkiä nauttimaan vapaa-ajasta, jota minulla ei ikinä naimisissa ollessani ollut näin paljon.