Mitä mä teen? En vieläkään, yli 3-kymppisenä, tiedä, mitä haluaisin työkseni tehdä

Olen yrittänyt etsiä jotain neutraalia, jossa menetetyt mahdollisuudet eivät niin pahasti sattuisi koko ajan, mutta kaikki, mikä vähänkään innostaa, on työllistäjänä yhtä huono kuin nykyinen tutkintokin.

Mitä tehdä kun omat vahvuudet viittaavat lähinnä aloille, joilla on huono työtilanne? Kaikista nyt kuitenkaan ei ole lähihoitajiksi eikä putkimiehiksi.

Banaalia kyllä, minua lohdutti Dr Philin ohjelman toteamus, että suuri osa ihmisistä inhoaa työtään, mutta sitä tehdään rahan takia. Noinhan se todellisuudessa kai on.



Mäkin olen humanisti, valmistunut ennen 90-luvun lamaa. Olen ollut töissä ihan eri alalla kuin mihin kouluttauduin, nyt jo yli 20 vuotta. Siinä työssä on ollut parempia ja pahempia päiviä. Pahinta kai on, kun tunnen toisinaan olevani siinä surkean huono, parasta on, kun voi auttaa asiakkaita ja on ympärillä on työpaikan sosiaalinen verkosto.



Neuvoni on, että kannattaa käydä kiinni siihen, minkä saa. Hauskaa se ei välttämättä ole, mutta sillä ainakin jotenkin pärjää.

Kiitos varsinkin sulle, joka laitoit tuon testin.



Niinhän se on, ettei työn tarvitse olla ihntohimo, mutta jotain muutakin siitä mun mielestäni pitäisi saada kuin vain rahaa.



Ihana kuulla, etten ole ihan ainoa, vaikka taidan kyllä olla ainoita omassa ikäluokassani, jolla ei kunnon työkokemusta oikein ole, osaaikaista pätkätyötä vaan. Sillä ei paljon työhaastattelussa kehuskella.



Ehkä mä yritän uskoa itseni ja alan tehdä itsenäisesti jotain ihan uutta toivoen, että se alkaa toimia. Pitäisi vaan olla itseluottamusta ja olla tarpeeksi reipas, että saisi unelmansa toteutettua.



ap

Työkokemusta omalta alalta (viestintä) on useita vuosia, mutta jokainen lisävuosi vahvistaa entisestään tunnetta, että jotain muuta olisi mukavampi tehdä... Itse työtehtävistä pidän, kovastikin, mutta en olosuhteista, joissa töitä yleensä tehdään (jatkuva kiire ja siihen nähden epärealistiset vaatimukset laatutasosta). Mutta ei musta oikein muuhunkaan ole...

Ei siihen sen kummempaa intohimoa tarvita. Toki on plussaa, jos esim. harrastusalasta löytyy mielenkiintoinen työ, kuten minulla. Tutki viileän rauhallisesti, millä alalla työllistyisit tai saisit riittävän elannon.

http://www.tat.fi/backstage/ammatinvalinta/

Työtä ehdään elannon saamiseksi. Ei siihen sen kummempaa intohimoa tarvita. Toki on plussaa, jos esim. harrastusalasta löytyy mielenkiintoinen työ, kuten minulla. Tutki viileän rauhallisesti, millä alalla työllistyisit tai saisit riittävän elannon.

Kun töissä nyt kuitenkin ihminen viettää suurimman osan valveilla-olo-ajastaan, niin olishan se ihan hyvä, että sinne töihin olis tietynlaista intohimoa mennäkin...

-ei ap

ja asioita jossa koet olevasi hyvä tai vahva.

Oletko pikkutarkka, järjestelmällinen, huolehtivainen, järjestelijä vai jotain ihan päinvastaista.



Mieti näiden kautta missä ammatissa kyseisiä taitoja tarvitaan. Ja sitten kannattaa ottaa ihan elämän realiteetit huomioon ettei taas koulutttaudu alalle, jolla ei ole töitä. Älä ole ennakkoluuloinen ammatteja kohtaan vaan tarkista ensin mitä ko. henkilöt oikeasti tekevät.



Itse tiesin jo lukiossa mitä teen tulevaisuudessa joten en tarvinnut välivuosia ja edelleen tykkään työstäni vaikka työkuva on vähän muuttunutkin alkuajoista tosin vain parempaan suuntaan. Toivottavasti löydät sopivan ammatin itsellesi.

(mitä työkseen voisi alkaa tehdä)



ja olen pähkäillyt myös, että mitä hittoa sitä alkaisi tehdä.



Mä olen käyttänyt poissulkevaa menetelmää, eli kokeillut muutamia töitä ja tajunnut, että niitä en ainakaan halua pidempään tehdä.



Pitkän mietinnän jälkeen olen päättänyt, että kouluttaudun lähihoitajaksi. Mietiskelin pitkään, että tarvitsen työn, jossa todella tunnen tekeväni jotain hyödyllistä ja merkittävää, kokemuksesta tiedän että pelkkä raha ei motivoi mua (en ole tippaakaan materialisti) ja turhaudun työstä, jossa päivän jälkeen on sellainen fiilis, että olis oikeestaan ollut aivan sama, eikä mitenkään merkittävää, vaikken olisi töitäni sinä päivänä tehnytkään. Että tuskin kukaan edes huomaisi, tai ainakaan mitään haittaa siitä ei kenellekään olisi ollut.



Lähihoitajan ammatista olen kuullut enimmäkseen vaan huonoa, mutta olen melko varma, että se ainakin on työ, jossa todella on käytännönläheisesti hyödyksi, ja päivän jälkeen tuntee oikeasti tehneensä jotain josta joku on hyötynyt ja saanut merkittävää apua.



Plussana se, että lähihoitajille töitä tuntuu piisaavan.



Näin ollen luulen, että lähihoitajana aamuisin väsyneenä töihin raahautuessa ei tarvitse motivaatiopulassa itseltään montaa kertaa kysellä, miksi oikein heräsin tänään ja taas raahaudun töihin, kun tajuaa että jos en heräisi, joku raukka vanhus kärsisi koko päivän nälissään, paskat housuissaan.



Eli kuvittelen, että lähihoitajana vanhuksia hoitaessani kokisin itseni tärkeäksi, tekeväni tärkeää ja tarpeellista työtä, käytännön tasolla.

mä lähestyisin asiaa kanssa niin, että mietit millaisissa työolosuhteissa haluat tehdä työtä ja olet parhaimmillasi.



Teetkö mieluummin montaa asiaa yhtä aikaa vai vain yhtä?

Entä teetko mieluummin tiimissä vai yksin?

siedätkö rutiineja?

Nautitko opettamisesta ja ohjaamisesta?

Pidätkö asiakaspalvelusta?



Jne. jne.



Rajaa kiinnostustasi jonkin verran ja sitä kautta voi alkaa hiukan hahmottua mitä haluat. Tämän jälkeen voit mennä vaikka ammatinvalintapsykologille.



Oma kokemus on se, että sillä alalla ei nyt niin suurta väliä ole, mutta työskentelytavalla on.

että mitä en ainakaan haluaisi tehdä.



Ne loput, neutraalit asiat olisivat sitten kokeilun arvoisia.



Ei niitä vaihtoehtoisia ammatteja, joilla pääsee palkkatöihinkin, ole suomessa kuin yhden käden sormilla laskettava määrä.



Itsekin olen kouluttautunut yliopistossa ei-työllistävälle, tai itse asiassa ko. tiedekunnan mittapuissa hyvin työllistävälle alalle. On ihan kamalaa luopua suuresta intohimosta ja töistä, jotka olisivat minulle niin oikeita, että tekisin niitä vaikka ilmaiseksi, mutta se kai on pian edessä. Olen yrittänyt etsiä jotain neutraalia, jossa menetetyt mahdollisuudet eivät niin pahasti sattuisi koko ajan, mutta kaikki, mikä vähänkään innostaa, on työllistäjänä yhtä huono kuin nykyinen tutkintokin.