Onko lapsenne kastettu vaikka vanhemmat eivät kuulu kirkkoon?
Kuinka yleistä on, että perheen lapset on kastettu vaikka ehkä jopa molemmat vanhemmat ovat eronneet kirkosta?
Kommentit (13)
olisi uskossa. Molemmat lapset kastettu, en kuulu kirkkoon, mutta olen uskossa.
ja lapsia ei ole anopin painostuksesta huolimatta kastettu.
olisi uskossa. Molemmat lapset kastettu, en kuulu kirkkoon, mutta olen uskossa.
Tosin meidän nuorempaa ei ole kastettu koska hänen isänsä ei kuulu myöskään kirkkoon. Esikoisella on eri isä joka aikoinaan kuului kirkkoon joten hänet on kastettu.
tosin kasteen jälkeen voi molemmat vanhemmat erota.
meillä mies kuulunut kirkkoon, kun lapset kastettiin. nykyään vaan lapset kuuluu kirkkoon.
Jos kumpikaan vanhemmista ei kuulu kirkkoon, lastakaan ei voi siihen liittää.
kuuluttava kirkkoon, jotta lapsen voi ottaa kirkon jäseneksi.
niin lapsi seuraa mukana.Uskonnonvapauslain mukaan.
ja syy siihen oli kummipakko.
Toki lapset olisi voinut merkitä väestörekisteriin ja pysyä itse kirkossa, mutta halusin, että olemme kaikki samassa paikassa kirjoilla.
Kun ei itse kuuluta kirkkoon, miksi haluttaisiin lapsi sinne laittaa?
Vauvajuhlat saa aikaiseksi ilman pappiakin! Ja lapsi voi vanhempana liittyä kirkkoon, jos haluaa.
Niin ja jos molemmat eroaa kirkosta kun lapsi 12 v
niin lapsi seuraa mukana.Uskonnonvapauslain mukaan.
nuoremmat ainakin voi jäädä kirkkoon
Kirkko ei enää hoida tätä tehtävää.
Toki lapset olisi voinut merkitä väestörekisteriin ja pysyä itse kirkossa, mutta halusin, että olemme kaikki samassa paikassa kirjoilla.
Kuinka yleistä on, että perheen lapset on kastettu vaikka ehkä jopa molemmat vanhemmat ovat eronneet kirkosta?
Meillä lapset kastettu, nyt kouluikäisiä, erosimme kirkosta muutama vuosi sitten.
3 lasta on kastettu.