Satuja ja tarinoita... AINA ei jaksaisi...

Musta on hienoa, että lapsella on mielikuvitusta mielinmäärin. Mutta nyt kun keskimmäisellä on tuo satuilu ja tarinointivaihe pahimmoilleen päällä, niin tuntuu ettei ihan aina jaksaisi.



Välillä poika istuu vaikka tunnin putkeen sylissä kertomassa tarinoitaan. Aamusta iltaan se pajattaa ja sepittää ja kaikkeen pitäs kommentoida, aina pitäs olla kuulolla ja mukana jutuissa. Toinen pajattaa vieressä sit omia juttujaan, hällä ne tosin alkaa olla jo totuudenmukaisia tarinoita tapahtumista. Joka päivä, koko ajan joku kulkee perässä ja juttua piisaa. Noh, aika usein niitä on ihan hauskakin kuunnella, mut välillä sit meinaa jo korvat soida, eikä oma ajatus ees kulje ja jos herpaantuu kuuluu vierestä kiljunta, kun mä en edes kuuntele!



*huoh* Koitan patistaa leikkimään omia leikkejään, touhuamaan ihan mitä vaan, mutta kun siitäkin tehdään sitten raporttia viiden minuutin välein. Tai ajatusleikki jatkuu loputtomiin siinä vieressä. Poika ei tarvitse minkäänlaisia leluja leikkeihinsä, mutta niitä sen olemattomia autoja, taloja ja kaloja tarttis ihastella ja taivastella ja kuunnella yksityiskohtaista selvitystä niiden ulkonäöstä yms..



Jaksaako kaikki muut oikeasti kuunnella ja ymmärtää joka päivä kuukaudesta toiseen? Toivottavasti tuo nuorin ei ihan heti opi kunnolla puhumaan...