Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitenhän tässä kiistassa käy?

Vierailija
30.06.2010 |

EIT ottaa kantaa Italian krusifiksikieltoon

julkaistu tänään klo 07:14, päivitetty tänään klo 16:44

Italialaistyttö kirjoittaa liitutauluun, jonka viereen seinälle on kiinnitetty krusifiksi.



Italialaistyttö kirjoittaa liitutauluun, jonka viereen seinälle on kiinnitetty krusifiksi.



Kuva: EPA



Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pui Italiaa järkyttänyttä krusifiksipäätöstä tänään keskiviikkona. Krusifiksiasiaa ajanut suomalaisnainen kertoo YLE Uutisten haastattelussa pelkäävänsä lastensa puolesta.



Italia on valittanut EIT:n marraskuisesta päätöksestä, jonka mukaan krusifiksit eivät kuulu koulujen seinille. Katolisessa Italiassa suurta keskustelua herättäneen kiistan sai liikkeelle suomalaissyntyisen äidin, Soile Lautsi-Albertinin, tuomioistuimeen tekemä valitus krusifiksien käytöstä kouluissa.



Tuomioistuin vastasi Soile Lautsi-Albertinin valitukseen myönteisesti. Tuomion mukaan krusifiksit vahingoittavat vanhempien oikeutta kasvattaa lapsensa omien vakaumustensa mukaisesti.

Uhkauksia ja ilkivaltaa



Päätös sai aikaana melkoisen myrskyn Italiassa, jota on asettunut tukemaan kymmenen EU-maata, lähinnä katolisia ja ortodoksisia maita. Valituksen tehneen Lautsi-Albertinin perhe on joutunut vihamielisyyden kohteeksi omassa kotikaupungissaan Abano Termessä, Veneton maakunnassa. Soile Lautsi-Albertin kertoo saaneensa tappouhkauksia marraskuisen päätöksen jälkeen.



- Elämä muuttui oudoksi. Uhkailut alkoivat niin puhelimitse kuin postitse: sanottiin, että tullaan joukolla katkaisemaan kaulat. Kotitalon pihamuuri sotkettiin, sinne oli piirretty ristejä ja kirjoitettu "cristo", Lautsi kertoo puhelinhaastattelussa Yle Uutisille.



Lautsin poikia on haukuttu saatananpalvojiksi ja tuttavaa kivitetty perheen pihalla. Poliisit ajavat päivittäin Lautsi-Albertinin kotitalon ohi ja tarkkailevat ympäristöä. Nyt jo yliopistoikäisten poikiensa puolesta Lautsi pelkää eniten.



- Pojat kulkevat päivittäin tuolla yliopistolla. Pelkään, että joku höyrähtänyt käy heidän kimppuunsa.

Media ja poliitikot kieltoa vastaan



Italian mielestä Strasbourgin tuomioistuimen marraskuinen päätös ei kunnioita jäsenmaiden uskonnollisia perinteitä eikä oikeutta päättää asioista paikallisesti. Vaikka katolinen kirkko ei ole valtionkirkko, Italian hallitus on läheisissä tekemisissä katolisen kirkon kanssa.



Lautsin mukaan erityisesti italialaiset viestimet ovat käyneet hyökkäykseen ateistiperhettä vastaan.



- Sanallisesti meitä vastaan on hyökätty hirvittävän rajusti. Puolustusministeri, pääministeri, presidentti - meitä vastustavia korkean tason henkilöitä riittää.



Myös Suomen ulkoministeri Alexander Stubb on saanut Italialta avunpyynnön, mutta Suomi ei aio ottaa kantaa asiaan kesken oikeudenkäynnin.



EIT:stä kerrotaan YLE Uutisille, että päätös asiassa saattaa kestää joitakin kuukausia. Päätöksestä ei enää voi valittaa.



- Tämä syksyllä annettu päätös oli loistava. Vaikka nyt päätös jollakin tavalla muuttuisi, olemme kerta kaikkiaan tyytyväisiä, Lautsi-Albertin summaa.



YLE Uutiset

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
30.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta tyhmä akka tuo on.



MIKSI pitäisi poistaa krusifiksit koulujen seiniltä? Käsittäkseni risti seinällä ei loukkaa kenenkään oikeuksia, samaan hengen vetoon voisi alkaa vaatimaan montaa muutakin asiaa pois ja siinä sitten oltaisiin.



Kyse on kulttuurista, ja minä olen sitä mieltä että maassa maan tavalla tai maasta pois!!! On eri asia jos esim. lapsia silvotan ympärileikkauksilla uskonnon nimissä =vahingoitetaan puolustuskyvytöntä, siihen tulee puuttua. Mutta itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa mitä koulun tai minkään muunkaan rakennuksen/tuttavan seinällä roikkuu, olkoon sitten Jeesus, Mao, tai vaikka Palmun latotaulu.



Eri asia olisi jos iso joukko italiailaisia vaatisi noden poistamista, mutta joku suomalainen ateisti, ketä kiinnostaa. Ja miten hän KEHTAA puuttua asiaan??? En ymmärrä.



Ja itse en ole uskovainen, en kuulu kirkkoon ja minusta ihan älytöntä hömppää kaikki uskonnot ;) Mutta käyn mielelläni ulkomailla ja myös suomessa kirkoissa, jos ne ovat arkkitehtuurisesti ta historiallisesti mielenkiintoisia (olen historia friikki)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan seitsemän