Idioottivarma täytekakkuohje hakusessa!
lapsella synttärit tulossa ja etsin pomminvarmaa kakkupohjan ohjetta. Jotenkin aina onnistunut sössimään kyseisen leipomuksen vaikka kuivakakut ym leivontaan liittyvät onnistuvat toisella kädellä heittäen... ;D
Kommentit (7)
www.kinuskikissa.fi, siellä on hyviä ohjeita sekä pohjaan että täytteeseen ja ohjeet on kuvitettu selkeästi vaiheittain.
Kolme lasia vierekkäin, joihin samaan tasoon munia, jauhoa ja sokeria. Vaahdota sokeri ja munat, kääntele varovasti joukkoon jauhot, jossa leivinjauhetta 1 tl per jauhodesi. Paistetaan voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa. Onnistuu aina.
Täytteeks mä suosittelen näin kesäaikaan pelkkää mansikkahilloo ja kermaa ja päälle reunoille kermaa ja päälle mansikoita ja hyytelösokerilla kuorrute. Takuuvarma onnistuminen ja on muuten TODELLA hyvää, vaik on tosi yksinkertainen!
eli kaikkia saman verran. Tavallinen n. 2,5dl:n juomalasi. Leivinjauhetta n. 1 tl.
Irtopohjavuoka (24cm) voidellaan ja haluttaessa jauhotetaan korppujauhoilla.
Muna ja sokeri vaahdoksi, jauhot lisätään vähitellen varovasti sekoittaen. (leivinjauhe jauhojen sekaan).
Uunista riippuen 175-200 astetta noin 30 min.
Kolme lasia vierekkäin, joihin samaan tasoon munia, jauhoa ja sokeria. Vaahdota sokeri ja munat, kääntele varovasti joukkoon jauhot, jossa leivinjauhetta 1 tl per jauhodesi. Paistetaan voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa.
Onnistuu aina.