Mitä tää on? Arvioita?
Siis menkat myöhässä. Olo koko ajn sellanen, että menkat alkais. Ajattelin kuitenkin, että kun ne on viikon myöhässä, niin testaan.
No, kun menkat oli 6 pv myöhässä alkoi pieni vuoto. Tai silleen reilu, että pöntöllä istuessa sinne ihan lorahti verta. Ihan kirkasta. Ajateli, että nyt siis menkat alkoi.
Mutta ei, vuoto sitten loppuikin kokonaan siihen. Ja nyt tänään, tuosta edellisestä vuodosta kaksi päivää myöhemmin, tuli noin teelusikallinen vuotoa ja nyt tulee aina vessassa käydessä paperiin punertavaa/rusertavaa? Kunnolliset menkat on tänään siis 8 pv myöhässä.
Koko ajan odottelen, että vuoto alkais, että tilanne selviäis. Kauhea jännitys koko ajan.
Kommentit (10)
toivottelee se kahdessa raskaudessa vuodellut. Vuoto johtui siis istukan sijainnista, oliskohan sulla sama.
Voi ollaaikainen keskenmeno. Niitähän on tosi yleisesti, usein vaan niitä luullaan myöhästyneiksi kuukautisiksi.
Toisaalta, voi ihan hyvin olla raskaana. Miksi et testaa, jos kuukautiset jo myöhässä?
itselläni oli samanlaista vuotoa ilman kipuja, luulin kuitenkin saaneeni keskenmenon. Raskaana kuitenkin olin edelleen ja loppu sujuikin ilman vuotoja.
Muutoin kuukautiset hyvin säntilliset.
Olisko raskaus toiveissa..?
Ja jos testaan ja tulos oliskin plussa, niin sittenhän noi vuodot vasta pelottavia oliskin. Paniikissa keskenmenoa pelkäisin. Kuten huomaatte, aika panikoiva oon. -ap
tuonne 7. raskausviikon kieppeille, joten ei ne välttämättä ihan nopeasti laannu:) Taisivat johtua istukan sijainnista, täysin vaarattomia siis.
Mutta joo, näin joulun alla olis kyllä tosi masentavaa testata nega. Tai jos tänään testaisit, niin pahin ketutus laantuisi jouluksi, ehkä...
Peukut pystyssä!
vuotoa raskauden alussa. Yhtenä päivänä tuli vuotoa, toisena ei, kolmantena taas tuli...
Ja tais olla pari päivää myöhässäkin...
Mutta lapsi tuli silti :)
nyt niin tiedät voitko syödä jouluna graavilohta, mätiä, maksaa, viiniä...
Ja vastauksen saa tietää vaan testaamalla. Kai se on kauppalapun jatkoksi kirjotettava testi. -ap
Ja tuloksena oli ihan selvä plussa, iltavirtsasta vielä. Iloita en kuitenkaan uskalla, koska tuota vuotoa on tänään muutama pisara ja aina pyyhkiessä tulee punaista. Eli ei auta kun edelleen odotella mitä tapahtuu.
Vauvan laskurin mukaan rv 6. -ap