Lue keskustelun säännöt.
Olenko outo...
25.08.2010 |
olen koko ikäni tuntenut tietynlaista ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta, vaikka minulla ystäviä, kiva perhe ja hyvä työpaikka onkin. Työssä käyn ja voisin sanoa olevani varsin pidetty työtoveri, mutta sisimmässäni en jotenkin kuulu sinne... Kohtalontovereita??? En tiedä osasinko selittää asiaa tarkemmin. Nyt olen muuttamassa vielä radikaalisti elämäni suuntaa ja lähden opiskelemaan uuteen ammattiin vanhoilla päivilläni(yli 40v.), tuntuu vaan että on pakko tehdä tämä. Löydänköhän koskaan sisäistä rauhaa??? ;-)
Kommentit (7)
Sä olet vielä aika nuori. ;o) Jos sut on kasvatettu valmiiksi vanhaksi, kun on iäkkäät vanhemmat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millä alalla olet ollut ja mitä alat opiskella?
Onko sinut adoptoitu? Olitko perheessäsi rakastettu ja tasavertainen muiden kanssa?
olen ajatellut, että tuo ulkopuolisuuden tunne tulee kohdallani siitä, että en ole lapsuudessa kokenut olevani hyväskytty sellaisena kuin olin. Aina piti suorittaa jotain, olla hyvä jossain, olla epäitsekäs ja laittaa omat tarpeet syrjään. Lisäksi olin yläasteella koulukiusattu. Vieläkin vedän esim. töissä jotain roolia ja vaikeaa on päästää ketään kovin lähelle, toisaalta tuntuu, ettei kukaan haluakaan. Olen vain jotenkin erilainen, aina vaan, olin sitten missä tahtojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhempani olivat iäkkäitä saadessaan minut.Sisarukseni ovat paljon vanhempia kuin minä ja muuttivat pois kotoa ollessani pieni. Isälläni oli alkoholiongelma, joka kuitenkin pysyi jotenkin kurissa. Äitini taas teki töitä ja vastasi taloudestamme. Minua hoisi vanha mummoni ja pyörin jo pienestä pitäen paljon kavereideni kanssa, mikä siihen aikaan pienissä kaupungissa oli yleistä. Kutakuinkin tälläinen lapsuus. Isästäni en pitänyt koskaan ja hän kuoli vuosia sitten, äitinikin on kuollut ja se jätti ison aukon elämääni...
Myös vitosen kirjoitus oli kuin minun kynästä.