Elatusmaksuista. Mika ihme siina on, etta moni mamma ei nayta tajuavan sita, etta itsekin pitaa osallistua lapsen elatukseen?
Äskeisessä ketjussa on ihan ufojuttuja lasten mahdollisista kuluista ja järjettömiä elatusmaksutoiveita. Se on kuulkaa oma asianne, jos lapsillanne on tonnin menot kuussa. Se ei kuitenkaan ole mikään yleinen normi. Helsingissä ( jos oikeuteen mennään) lapsen kuluiksi lasketaan aika tarkkaan 400 kuussa. Tästä vähennetään 100 euroa lapsilisää ja jää 300. Riippuu sitten vanhempien tulojen suhteesta, että paljon jää isälle tai äidille maksettavaksi toiselle vanhemmalle. Moni kuvittelee, että isukki makselee kaiken eron jälkeen. EI se ihan niin mene. Ja on ihan normaalia,e ttä elintaso laskee, myös lapsien osalta eron sattuessa. Siis laskee siinä mielessä, että ei enbää automaattisesti voi kaäydä ulkomailla ja pitää niitä 500 kuussa maksavia harrasteita, jos ei itse niitä halua kustantaa.
Hitto pistää vihaksi. Oletteko noin tietämättömiä kaikki? Jotkut 500 elatusmaksut kuussa yhdestä lapsesta ovat äärettömän harvinaisia erikoistapauksia ja yleensä isä tekee sen vapaaehtoisesti. Käräjäoikeus ei noin isoja määrää!