Hei sinä, jolla on rahaa, hyvä parisuhde, lapsia, terveys ok

Tullaan kuitenkin toimeen, vaikkei rahaa ole mihinkään ylimääräiseen.

Mistä asioista murehdit?

Meillä on kaikki muut, muttei rahaa ja siitähän sitä sitten tulee hommattua niitä kuuluisia harmaita hiuksia.

että vain köyhä voi olla onnellinen. Miten rahan puutteesta muka voi sitten harmaita hiuksia tulla?

ja jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen.

terveydestä jne.

Lomallakaan on vaikea päästä irti työasioista.

- olen ihan vaarasta tyopaikasta ja ammatista - mita tekisi?

- Kylppari/saunaremontti

-Mista saisi jotain uutta ja jannittavaa sisaltoa elamaan, kaikki kun on oikeastaan hyvin, mutta silti tuntuu etta jotain puuttuu. Mista siis ussi projekti?

-Miten piristaa parisuhdetta (joka on siis hyva ja mies on kovasti rakas, mutta vahan kaipaisi sapinaa sillakin alueella)

Lapsipuolten ongelmia, omien vanhempien ja muiden rakkaiden vanhenemista, sitä että aikaa heidän kanssaan on enää niin vähän jäljellä. Tavallisia murheita. Joskus ulkonäkökysymyksiä ja "oman ajan" puutetta, mutta en oikeastaan laske niitä murheisiin, ne ovat yleensä asioita joille voi jotain tehdä, jos ne NIIN paljon murehdituttavat.



Toki tulee oltua tyytyväinen ja onnellinen monesta asiasta, kuten omasta taloudellisesta hyvinvoinnista ja terveydestä, mitä ei yleensä rahallakaan saa (vaikka tiettyyn pisteeseen asti kyllä).

Alisuoritan ja lusmuan enkä onnistu ryhdistäytymään.

Ja tietysti vanhempien terveydentilaa, omaa ja miehen työtilannetta... Kyllä sitä murehtimista riittää.

Parisuhdetta ei oikeastaan tule murehdittua, koska jotenkin olen alkanut niin kipeästi tiedostamaan sen, että TÄMÄ tässä ja nyt on meidän elämämme parasta aikaa. Kun riittää terveyttä eikä ole akuutteja rahahuolia. Kaikki lapset voivat hyvin. Meillä on 100% mahdollisuudet voida hyvin, jos niin päätämme = haluamme olla tekemättä elämästämme hankalaa vain siksi, ettei tunnu joltain tietyltä.



Rakastamme toisiamme ja olemme puhuneet tästä yhdessä. Toki se rakkaus ei aina ole niin hirveän jännittävää ja toisinaan arki puuduttaa. Mutta tätä suurempaa ei ole kuin illuusioissa.

oikein hyvä parisuhde niin en varmaan murehtisi paljonkaan.



Nyt mulla on jonkin verran rahaa (ei superpaljon, mutta niin paljon ettei penninvenytyksestä tule niitä harmaita hiuksia), ihanat lapset, terveyttä ja ok parisuhde, mutta murehdin ettei se ole tarpeeksi hyvä, ja pelkään ettei se kestä ikuisesti. Jos parisuhde olisi parempi niin en varmaan jaksaisi murehtia myöskään ulkonäköäni, mutta nyt se vaivaa koska en tunne oloani riittävän rakastetuksi tällaisena, ja koen paineita muuttua.

puutetta. Myös ihmissuhteita, lemmikkikissan terveyttä jne.

ja sitä kautta rahan puute huolettaa. Harmittaa, kun sinänsä tosi kivat asiat, kuten kaverin häät, stressaa kun ei ole laittaa rahaa lahjaan ja polttareihin.

Mä sanon ihan suoraan että mulla on kaikki hyvin. MIes on työtön mutta ansiosidonnaisen ansiosta pärjäämme kuitenkin ihan hyvin ja opiskelee parhaillaan uuteen ammattiin, joten mitään laiskistumista tai työttömyyden pitkittymistä ei todellakaan pelätä.



Muutenkin olen sitä mieltä että onni ja huolettomuus on usein myös asennekysymys. Ei tietysti niillä, joilla on isoja, akuutteja ongelmia, mutta monilla muilla menee just nyt tässä hetkessä oikein mukavasti jos vain osaisi siitä nauttia.



Minä osaan. Minulla on hyvä parisuhde, ystäviä, sopiva balanssi eri elämän osa-alueiden välillä, ja ennen kaikkea ihana terve lapsi ja toinen tulossa. Työttömyyskin tuntuu tässä kokonaisuudessa lopulta pieneltä huolelta kun muilla on esim. lapsella vakava sairaus, alistava aviomies tms.

molemmilla raskas työ, iso omakotitalo ja uhmaikäinen.. ei vaan jaksa, itku tulee usein silkasta väsymyksestä. Vaikka kaikki sinänsä on just niin kuin pitääkin, ihana, rakas mies, terve, suloinen lapsi, mieluinen koti ja rahaa ihan tarpeeksi (= ei tarvii miettiä riittääkö)

en osaa tällaisessa elämäntilanteessa oikein murahtia, kun lapsuus oli täynnä oikeita murheita ja päivästä toiseen selviytymistä.



ehkä korkeintaan hankalia välejä sukulaisten kanssa, mutta täytyy kai myöntää ettei nekään mua paina niin kovin paljon. Ehkä pitäisi murehtia enemmänkin, mutta sitä ennen niistä ihmisistä täytyisi kai aidosti välittää, nyt tunnen vain jotain kummaa velvollisuudentunnetta.

- Mietin luonnonsaastumista

- esikoisen koulunaloitusta ja esikoista muutenkin (on aina ollut ns. vaativa lapsi, pärjäsi kyllä päiväkodissa, on kavereita jne, mutta jokin aina silti mietityttää)

- ajan riittämistä ja sitä annanko lapsille tarpeeksi aikaa

- kodin siisteyttä

- omaa vartaloani