Saako lääkäri ystävystyä potilaan kanssa?
Vai pitävätkö lääkärit yleensä selvät rajat tässä. Ei lähdetä potilaan kotiin vaikka kutsuttaisiin, lounaalle, kahville tai muuta.
Kommentit (36)
Minulla on useita vuosia kestänyt lääkäri-potilassuhde takana. Olen siis se potilas. Harvakseltaan käyn siellä, mutta kuitenkin, käynnit ovat hyvin antoisia ja muun asian lomassa hän kyselee ja kertoilen ajankohtaisesta elämästäni.
En ole minkään flunssa-asioiden takia siellä käynnyt, vaan perussairauteni, joten sitä kautta nuo elämän kuviot ovat tulleet mukaan keskusteluihin.
Hän selvästi pitää minusta.
Nyt vaihdan asuinaluetta, joten en voi käydä tällä lääkärillä enää (ei ole yksityisvastaanottoa). Kai se suhde sitten loppuu. Haluaisin kysyä häntä ystäväksi, mutta miten sellainen asia sitten sanotaan...? Tuleeko tällaisia tilanteita lääkärille eteen? Onko täällä ketään lekuria palstailemassa joka voisi kertoa kokemuksia?
tai kysäistä facebook kaveriksi :)
Minulla on useita vuosia kestänyt lääkäri-potilassuhde takana. Olen siis se potilas. Harvakseltaan käyn siellä, mutta kuitenkin, käynnit ovat hyvin antoisia ja muun asian lomassa hän kyselee ja kertoilen ajankohtaisesta elämästäni. En ole minkään flunssa-asioiden takia siellä käynnyt, vaan perussairauteni, joten sitä kautta nuo elämän kuviot ovat tulleet mukaan keskusteluihin. Hän selvästi pitää minusta. Nyt vaihdan asuinaluetta, joten en voi käydä tällä lääkärillä enää (ei ole yksityisvastaanottoa). Kai se suhde sitten loppuu. Haluaisin kysyä häntä ystäväksi, mutta miten sellainen asia sitten sanotaan...? Tuleeko tällaisia tilanteita lääkärille eteen? Onko täällä ketään lekuria palstailemassa joka voisi kertoa kokemuksia?
facebook-kaveriksi, tuskin se suostuisi. Muutenhan sillä olisi satoja kavereita potilaista hyvin äkkiä !
ja koen, että jos hoitosuhteen pohjalta syntyisi ystävyyssuhde, on ammattietiikassa jotain pielessä. Mua on useampi miespotilas pyytänyt kahville ja yhden kohdalla täytyy kyllä sanoa, että harmitti kieltäytyä. Mies oli fiksu, komea ja just mun tyyliä. Jos olisin tavannut kyseisen potilaan vapaa-ajalla ei tilanne olisi niin yksiselitteinen. Minulla on paljon ystäviä, mutta koen kiusalliseksi hoitaa heitä. Toki perusreseptit kirjoitan kavereille ja aina jeesaan hätätilanteessa, mutta pysyvä hoitosuhde ystävään olisi äärimmäisen hankalaa ja kiusallista. Uskon, että puhun useamman oman ammattikuntani edustajien puolesta.
lääkäri on lääkäri ja suhde on muodostunut siitä, ettÄ potilas on tullut pyytämâän apua. Se on aika eri asia kuin tavata jossakin harrastuksessa tai muualla. Julkiset ammatit on sellasia, että rooleja ei voi unohtaa. Jos jotakin menee pieleen, niin se on aina sen vika, jolta on apua haettu alunperin... TAi sellaiseksi se on liian helppo kâäntää.
En ole itse lääkäri, mutta julkisessa ammatissa kuitenkin. Tapaan työnmerkeissä tutuksi tulleita itseäni alempana olevia vain työhön linkittyvissä tilanteissa työajan ulkopuolella. Ei tulisi mieleenkään yrittää muodostaa tasavertaista ystÄvyyttä, juuri siitä syystä, että alkuasetelma ei ole tasapainossa vähääkäÄn. Jos elämântilanteet myöhemmin muuttuvat ja ystävyys syntyy työtilanteesta irralliseksi itsestään se on eri asia. Roolit pitäisi pystyä laittamaan niin täysin syrjäÄn, että ystävyys ei mahdollistaisi neutraalia työntekoa sen jälkeen ollenkaan. Se taas kuormittaisi työssä ihan tolkuttomasti. Eli epätasapaino ja kuormittavuus ovat mulla syinä pienen etäisyyden pitämiseen, muuten joistakin heistä voisi tulla hyvinkin läheisiäkin ystäviä. Joskus se harmittaa, mutta minkÄs teet.
Omassa tapauksessani lääkärista ja potilaasta tuli ystävät, mutta siinä samalla sovittiin, että hoito jatkuu sitten toisen lääkärin vastaanotolla. Näin ollen olemme edelleen ystäviä mutta emme koskaan enää potilas-lääkärisuhteessa. Kyllä se pitää valita, joko tai. Olen näistä se toinen osapuoli.
minulla oli pitkä hoitojakso saman lääkärin vastaanotolla, tunneihmisenä siinä syntyi kiintymys hoitavaan lääkäriin.Lääkärille potilas on aina seuraava potilas, niinkuin pitääkin olla, mutta potilaalle tällainen pitkä hoitojakso on iso asia, on luottanut lääkäriinsä, kaikki on mennyt hyvin. Lääkäri on ottanut potilaan kokonaisuutena aina huomioon, mitä nyt ei terkkari lääkäri ei juuri koskaan ole ainakaan minun kohdallani tehnyt. Tällainen fantastinen lääkäri persoona ei unohdu, jää loppuelämäksi sydämeen. mun mielestä jos joskus jossain lääkärinsä vaikka vahingossa tapaisi, moikkaaminen molemmin puolin olisi hieno asia. Ystävyyttä ja rakkautta ei pidä sekoittaa keskenään, ystävyys on ihan ystävyyttä!
lääkäri äiti ystävystyi jonkun nuoren miehen. potilaansa, kanssa. Lehtien mukaan osti ihan ruokakasseja miehelle ja niin hengaili vapaa-aikanaankin. Lopulta nainen kuoli potilaansa tappamana.
Töitä ja vapaa-aikaa ei kannata sekoittaa.
Jos potilas-lääkärisuhde on ainoa yhdistävä tekijä.
tekstiäni.....omalta kohdaltani ei nyt ikinä voisi ajatella minkäänlaista ystävyyttä lääkärin kanssa, vaikka sen hyväksyisinkin. Potilaan pitää olla "jotain" enemmän, sosiaalinen ja kaikin puolin fiksu, kun nyt oman tapaukseni rinnastaisin ystävystyä lääkärin kanssa, tunnen itseni nollan alapuolellekkin arvosteluasteikossa hänen rinnallaan.
Mutta olen erittäin onnellinen, kun aikoinaan pääsin erikoislääkärini vastaanotolle, sain olla hänen potilaansa vuosia. Vaikka välillä kiukuttelin häntä vastaan lääkinnällisiä hoitoja suunnitellessa, hän silti jaksoi kannustaa ja olla ymmärtäväinen. Henkisesti hän osasi tukea ja olla erittäin ystävällinen. Tänäkin päivänä havahdun siihen, että kannatti luottaa häneen, hoidot menivät hyvin, eikä paremmin asiani voisi olla kun ne nyt ovat. Hän olisi voinut halutessaan siirtää minut vaikkapa toiselle lääkärille, onneksi niin ei käynyt.
Siis joka päivä ristin käteni kiitokseksi Taivaan Isälle, että kohdalleni osui lääkäri,jonka hoidossa sain olla, olin erittäin onnekas! Hän on aina sydämessäni!
eli meitä on alunperin potilas, hoitaja ja lääkäri jotka siis tutustuttiin toisiimme potilaan ollessa sairaalassa.
Potilas oli tapauksena lääketieteellisesti hieman poikkeuksellinen, diagnoosi oli pitkään hakusessa ja selvisi lopulta hoitajan itsepäisen vaatimuksen takia. Potilas sai hoitonsa ja alkoi toipua. Kuitenkin sitten kun kuntoutuksesta tuli puhe, potilas ei oikein olisi sinne halunnut mennä.
Hoitaja suostutteli ja suostutteli kunnes potilas lupasi mennä kuntoutukseen, sillä ehdolla että hoitaja ja lääkäri lähtevät hänen kanssaan kahville... hoitaja ja lääkäri totesivat keskenään että mennään sitten jos potilas sillä saadaan kuntoutukseen.
Kaikilla oli mukavaa kahvilla. Huumori kävi hyvin yksiin ja siinä unohtuivat roolit. Yhteistuumin sovittiin seuraavakin kahvitapaaminen, että nähdään miten potilaalla menee kuntoutuksen myötä. Lopulta jonkun kolmannen tai neljännen tälläisen tapaamisen jälkeen oltiin jo ihan ulkona sairaalakuvioista. Ystävyyshän siitä syntyi, ja sitä on kestänyt jo 13 vuotta.
miten muutenkaan sitä tutustuu uusiin ihmisiin, jos ei tapaamalla heitä vapaa-aikana (jos siis potilas on ehdottanut tätä)? Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa.
muinoin. Olin tosi masentunut ja kukaan ei halunnu juhlistaa synttäreitäni. Asuin vieraassa maassa ja silloisen psykiatrini kanssa sitten mentiin ravitolaan syömään. Viimeksi olin hänen potilaansa viisi suotta sitten. Nykyääm asun Suomessa mutta ko. lääkäri on facebook kaverini.
Vastaanotolla lääkäri on ensisijassa kai lääkäri, ja niin muodoin hoitamassa potilaita. Jos henkilökohtainen ystävyys vaikeuttaa hoitoa, lääkärin ei kai sitten pidä olla potilaan henkilökohtainen ystävä. Samoin kai voi ajatella, että jos lääkäri asettaa potilaansa eriarvoiseen asemaan ystävyyssuhteen nojalla, hän ei toimi ammattinsa vaatiman moraalin mukaan.
Toisaalta taas, jos tuttavapiiriini kuuluisi lääkäri, kävisin mielelläni hänen vastaanotollaan - kuitenkin huomioiden erään seikan. Lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus, ja joskus se voi olla taakka. On olemassa asioita, joita ei halua sälyttää ystävien harteille. Esitän kärjistyksen: jos pettäisit puolisoasi ja saisit sukupuolitautitartunnan, tekisikö mieli mennä perhetuttavasi hoitoon?
Minusta kannatta kuitenkin muistaa, että lääkäri on ihminen. Itse menisin, jos voisin valita, sellaisen lääkärin vastaanotolle, joka kohtelee potilaita tuntevina ihmisinä, eikä esimerkiksi väitöskirjatyön tutkimuskohteina. Kun kaksi ihmistä kohtaavat toisensa ja laittavat itsensä likoon, kohtaa myös moni muu asia kuin pari kysymystä, potilas ja antibioottiresepti. Arvelisin, että minun arvostamani lääkäri voisi ystävystyä ainakin jonkun potilaan kanssa. Arvostaisin kuitenkin ammatillietiikan mukaista käytöstä silloin kun ollaan hoitotilanteessa.
sehän on vaan ihan ihmiseen tutustumista, one life, mitäs sitä tuhlailemaan sillä että miettii saako lääkäriin tutustua(tai päinvastoin). En kyllä tajua kuka muka heti kutsuu lääkärinsä kotiin kahville aika rohkeaa ja arveluttavaakin ehkä olisi, tai minusta tuntuisi, mutta potilas voisi ehdottaa esim. kiitos kahveja, riippuu vähän mistä on ollu kyse jostain isommasta esim tai muuten vaan, miten juttu nyt sitten alkaakin luistamaan ikinä, mutta ei siinä mitään pahaa mniusta ole, jos toinen on mielenkiintoinen ja haluaa tutustua niin siitä vaaan.
saada potilaastaan hyvän kuuntelijankin, itse olen miettinyt tätä asiaa monta kertaa, kun ajattelee miten raskasta työtä lääkäri tekee, potilaat yleensä aina valittavat jostain, yhden päivän saldo patoutumia lääkärille voi olla paljon, kenelle purkaa itseään, onko kotona oleva vaimo, vai lemmikki, jota saatetaan uuvuksissa vaikka vähän tönäistä.
Miten todella lääkärit jaksavat henkisesti, täytyy ihmetellä, jo nuorena saattaa palaa loppuun.
Lääkärit tuskin koskaan miettivät sitä, että pöydän toiselle puolelle voisi vähän oloaan keventää, ja huomata, että siellä on kiinnostunut ihminen silmät auki valmis kuuntelemaan edes sitä lausetta,että koskahan tänään työpäivä päättyy, ja minkälaisissa asioissa täytyy vielä jaksaa henkisesti.
Ne uteliaat silmäparit seuraavat lääkäriä, ja lääkäri voisi vaikka tokaista, että olis nyt vaikka kaunis ilma viikon loppuna, että pääsisi harrastuksiinsa,(vaikka nyt on ilmoja kyllä ollutkin)! Varmasti jotain kevennystä jostain muusta kuin sairauksista siihen päivään kannattaisi heittää väliin, koskaan ei tiedä kuinka hauska, seurallinen potilas on vastaanotolla, joka voisi antaa todella vaikka aikojen kuluessa itsestään jotain tärkeää ystävyytenä, ihan ystävänä. Voisi lääkärin työtä helpottaa kun hän joskus koittaisi kepillä jäätä.
Niitä lääkäreitä on jotka pysyvät vain diaknoosissaan, mutta ei tämä nyt niin ehdotonta etiikkaa vaadi!!
Lääkärin valakaan ei ole pakollinen, joten jutellaan joskus vähän muutakin!
Toivottavasti minut ymmärrettiin oikein!?
ystävyyssuhde lastamme (erittäin pitkään) hoitaneen lääkärin kanssa. Olemme käyneet jopa yhdessä syömässä.