Rehellisesti: Onko oma miehesi mielestäsi sinulle se sopivin ja täydellisin maailmassa?

että puoliso ei ole se yksi ja ainoa oikea, vaan "oikea" on janalla, joku voi olla vähemmän oikea kuin joku toinen, mutta kukaan ei ole janan täydellinen ääripää. Eikä tarvikaan.

Minusta tärkeintä on, että sietää kumppaninsa huonoja puolia. Niissä se punnitaan parhaiten, sopiiko yhteen. Joku esimerkiksi sietää valehtelua, mutta ei voi sietää laiskuutta. Toinen sietää junttiutta mutta ei työnarkomaania, jne.

Oman kumppanini kanssa minulla on riittävästi yhteistä ja hänen huonoihin puoliin olen oppinut suhtautumaan.

Ihailen häntä tarpeeksi, mutta en liikaa.



8,5 , sanoisin :o) Varsin hyvä

Kukaan ei voisi ymmärtää minua samalla tasolla kuin hän. :)

onko mieheni se täydellisin ja sopivin minulle, kun en ole kaikkien muiden maailman miesten kanssa ollut naimisissa ja saanut lapsia. Olen aivan varma, että maailmasta löytyisi monta muutakin miestä, jotka olisivat minulle vähintään yhtä hyviä tai parempia kumppaneita, kuin mieheni, mutta minä olen valinnut mieheni (ja hän on valinnut minut) ja päättänyt tahtoa elää elämäni hänen kanssaan. Rakastan miestäni todella paljon, hän on luotettava ja rehellinen kumppani ja isä, meillä on hauskaa yhdessä, seksi on hyvää jne., mutta tottakai hänessäkin on huonot puolensa, kuten meissä kaikissa.



Mäkin olen aina ollut sitä mieltä, että ajatus yhdestä ainoasta oikeasta on täyttä soopaa ja kamalan lohduton ajatus. Entä, jos en koskaan kohtaa sitä oikeaa? Entä, jos se oikea olisi jo kuollut? Tai kuolisi nuorena ja minä jäisin loppuelämäkseni vaille kumppania?



Minusta on kummallista, että joku täällä säälii niitä, jotka "joutuvat tyytymään kakkoseen". Eihän se ole mitään tyytymistä, että tiedostaa sen, että maailmassa on muitakin ihmisiä, joita voisi rakastaa ja joiden kanssa elämä voisi olla kaikin puolin hyvää. Kun niiden kaikkien kanssa ei kuitenkaan voi olla, niin on valittava yksi, mikäli ei halua elää elämäänsä yksin ;) Kestävä parisuhde ja avioliitto ovat kuitenkin ennen kaikkea tahdon asioita, sitä, että aktiivisesti valitsee (jatkuvasti) niin, että tämän ihmisen kanssa minä haluan olla, kaikesta johtuen ja kaikesta huolimatta.

Olin seurustellut monen miehen kanssa nuorempana ja kerännyt hyvän määrän kokemusta, johon verrata. Oman mieheni kanssa minulla on paras henkinen yhteys, paras seksielämä, paras arjen sujuminen ja myös paras talous. Hän on älykäs ja luova ihminen, terve ja tasapainoinen, sinut itsensä kanssa ja loistava isä.



Ennen kaikkea mieheni on hyvä, suoraselkäinen ja luotettava ihminen. Erityisesti tässä asiassa hän on viimeisimmän exäni kanssa kuin yö ja päivä, mitä suuresti arvostan. Jotkut (=exäni) kuluttavat elämänsä ja energiansa läpinäkyvään, epätoivoiseen teeskentelyyn, kulissien kiillottamiseen ja perheensä ja oman pahoinvointinsa salailuun.



Minulla ja miehelläni on nyt 11-vuotishääpäivä käsillä. Kun katson häntä ja perhettämme, tunnen suurta kiitollisuutta siitä, miten hyvin minun on käynyt - varsinkin kun nyt konkreettisesti tiedän miten hirvittäväkin vaihtoehto tälle kaikelle olisi ollut.

Nimim. leski "toisella" kierroksella

Ei täydellinen, mutta enpä ole minäkään.

Mutta mieheni on ehdottomasti sopivin mies minulle. Kukaan muu ei ole päässyt lähellekään. Kunnioitan ja ihailen häntä enemmän kuin muita tapaamiani miehiä. Ollaan eletty yli kymmenen vuotta jo yhdessä, enkä ole kertaakaan ajatellut, että ruoho olisi vihreämpää aidan takana. :)

on



Se oli heti alusta sielujen sympatiaa

Ja tunne suorastaan vahvistuu ajan saatossa.

täydellinen, muttei ihan. Tuskin on olemassakaan täydellistä miestä minulle ja jos sellainen vastaan tulisi, niin en vaihtaisi. Olen valintani tehnyt. Toistaiseksi kyllä ihailen enemmän kuin ketään muuta.

Seksi meillä sujuu vain kohtalaisesti, mikä vähän hiertää. Ajattelen kuitenkin että kaikkea ei voi saada. Ja kun tuo seksikin kuitenkin menettelee, niin kokonaisuus on reilusti plussalla.

inhoan oman mieheni laiskuutta ja ihailen naapurin ahkeraa puuha peteä, mutta arvostan enemmän oman mieheni suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä, kuin puuha peten flirttiä ja pettämistä. Mutta naapurin rouva arvostaa enemmän siistiä kotia ja täydellistä pihaa, eikä kelpuuttaisi minun miestäni ikinä.

Minusta on kummallista, että joku täällä säälii niitä, jotka "joutuvat tyytymään kakkoseen". Eihän se ole mitään tyytymistä, että tiedostaa sen, että maailmassa on muitakin ihmisiä, joita voisi rakastaa ja joiden kanssa elämä voisi olla kaikin puolin hyvää. Kun niiden kaikkien kanssa ei kuitenkaan voi olla, niin on valittava yksi, mikäli ei halua elää elämäänsä yksin ;) Kestävä parisuhde ja avioliitto ovat kuitenkin ennen kaikkea tahdon asioita, sitä, että aktiivisesti valitsee (jatkuvasti) niin, että tämän ihmisen kanssa minä haluan olla, kaikesta johtuen ja kaikesta huolimatta.

joka säälii niitä jotka joutuvat tyytymään siihen kakkoseen ovat juurikin niitä joilla se kumppani on se yksi ja ainoa. Eivät osaa kuvitellakaan että voisi olla joku toinen jota voisi rakastaa ja jonka kanssa elämä voisi olla hyvää.

Ja he säälivät näitä kakkoseen tyytyjiä siksi että he tyytyjät eivät koe samanlaisia tunteita miestään kohtaan kun säälijät.

Eli olen itse enemmänkin tällainen säälijä. Ja se johtuu ihan tasan siitä että en voisi koskaan sanoa niinkuin sinä että en voi tietää että onko mieheni minulle se sopivin ja täydellisin, kun se tieto on niin vahva että hän on se oikea. Oli jo tapaamisestamme lähtien, sanoinkuvailematon. Ja hän on sitäpaitsi kaikkea mitä nämä kakkoseentyytyjät puolustelevat miehensä olevan, luotettava kumppani, hyvä isä yms. Mutta sen lisäksi hän on se oikea. Ja siksi en saata kuvitellakaan mitä elämä olisi ilman sitä tunnetta, tietoa että tässä on se oikea kumppani ja muita ei ole. Eikä tämä tosiaankaan enää ole mitään alkuhuumaa, olemme olleet yhdessä pitkään. Tapasimme hyvin nuorina. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista pelkästään, en sitä odotakaan, ei se koskaan ole. Mutta silti ei edes pahimpina hetkinä ole koskaan epäilyttänyt että olisiko meille paremmat kumppanit kenties tuolla jossain. Ei ole.

Ja tämän takia on hankala olla säälimättä ihmistä joka ei koe tällaisia tunteita omaa miestään kohtaan. Koska vaikka hänellä olisi kaikki hyvin niin kyllä häneltä jotain puuttuu ja se on iso asia.

Minusta on kummallista, että joku täällä säälii niitä, jotka "joutuvat tyytymään kakkoseen". Eihän se ole mitään tyytymistä, että tiedostaa sen, että maailmassa on muitakin ihmisiä, joita voisi rakastaa ja joiden kanssa elämä voisi olla kaikin puolin hyvää. Kun niiden kaikkien kanssa ei kuitenkaan voi olla, niin on valittava yksi, mikäli ei halua elää elämäänsä yksin ;) Kestävä parisuhde ja avioliitto ovat kuitenkin ennen kaikkea tahdon asioita, sitä, että aktiivisesti valitsee (jatkuvasti) niin, että tämän ihmisen kanssa minä haluan olla, kaikesta johtuen ja kaikesta huolimatta.

joka säälii niitä jotka joutuvat tyytymään siihen kakkoseen ovat juurikin niitä joilla se kumppani on se yksi ja ainoa. Eivät osaa kuvitellakaan että voisi olla joku toinen jota voisi rakastaa ja jonka kanssa elämä voisi olla hyvää. Ja he säälivät näitä kakkoseen tyytyjiä siksi että he tyytyjät eivät koe samanlaisia tunteita miestään kohtaan kun säälijät. Eli olen itse enemmänkin tällainen säälijä. Ja se johtuu ihan tasan siitä että en voisi koskaan sanoa niinkuin sinä että en voi tietää että onko mieheni minulle se sopivin ja täydellisin, kun se tieto on niin vahva että hän on se oikea. Oli jo tapaamisestamme lähtien, sanoinkuvailematon. Ja hän on sitäpaitsi kaikkea mitä nämä kakkoseentyytyjät puolustelevat miehensä olevan, luotettava kumppani, hyvä isä yms. Mutta sen lisäksi hän on se oikea. Ja siksi en saata kuvitellakaan mitä elämä olisi ilman sitä tunnetta, tietoa että tässä on se oikea kumppani ja muita ei ole. Eikä tämä tosiaankaan enää ole mitään alkuhuumaa, olemme olleet yhdessä pitkään. Tapasimme hyvin nuorina. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista pelkästään, en sitä odotakaan, ei se koskaan ole. Mutta silti ei edes pahimpina hetkinä ole koskaan epäilyttänyt että olisiko meille paremmat kumppanit kenties tuolla jossain. Ei ole. Ja tämän takia on hankala olla säälimättä ihmistä joka ei koe tällaisia tunteita omaa miestään kohtaan. Koska vaikka hänellä olisi kaikki hyvin niin kyllä häneltä jotain puuttuu ja se on iso asia.

sanomaasi että yhdessäolo valitaan joka päivä, ja että se on ennenkaikkea tahdon asia, että noin voi sanoa vain sellainen jolla ei ole noita kuvailemiani tunteita miestään kohtaan, se kakkoseentyytyjä. Se ei ole tahdon asia, se vain on, ja millään muulla tavalla se ei voisi olla. Hankala selittää edes tätä.

sanomaasi että yhdessäolo valitaan joka päivä, ja että se on ennenkaikkea tahdon asia, että noin voi sanoa vain sellainen jolla ei ole noita kuvailemiani tunteita miestään kohtaan, se kakkoseentyytyjä. Se ei ole tahdon asia, se vain on, ja millään muulla tavalla se ei voisi olla. Hankala selittää edes tätä.

että liiton ei edes tarvi olla mikään tahdon asia, kun tahto tulee itsestään, silloin kun rinnalla on se oikea ihminen.

ja minulla ei ole minkäänlaisia aikomuksia testata kaikkia maailman vastakkaisen sukupuolen edustajia tietääkseni. Itse asiassa en aio testata kymmentä enkä edes yhtä.

ja On toiseenkin kysymykseen. Olen äärimmisen onnekas kun olen saanut vierelleni noin älykkään, fiksun, komean ja ihanan miehen. Harmillista on, että meillä on aivan liian vähän aikaa olla kahdestaan. Joskus sekin aika tulee. :)

tiedän, että hän on se mies jonka kanssa haluan olla yhdessä jatkossakin. Ja kyllä ihailen häntä edelleen, hän säväyttää minua edelleen usein, tosin ärsyttääkin, mutta minusta miehessä pitää olla vastusta naiselle, lapatossumiehet ei ole mua varten ;)

ja minulla ei ole minkäänlaisia aikomuksia testata kaikkia maailman vastakkaisen sukupuolen edustajia tietääkseni. Itse asiassa en aio testata kymmentä enkä edes yhtä.

kuka sitä jaksaa kauaa, jos joka asia sujuu kuin salama.

Mutta epätäydellinenkin voi olla oikealla tavalla itselle täydellinen, kun haastetta on tarpeeksi.

mieheni on on täydellinen juuri minulle. ja ihailen häntä ihmisenä myös, on todella hyvä isä, mun silmissä uskomattoman seksikäs miehekäs mies.

Tunnen olevani maailman onnekkain nainen hänen rinnallaan. Vuosia ollaan jo oltu yhdessä ja silti tunteet roihuaa edelleen voimakkaina.

Tahtoa pysyä yhdessä kyllä löytyy mutta vielä sitä ei ole tarvittu, koska tunnetta löytyy edelleen paljon ilman yrittämistäkin.

Meillä kummatkin haluaa pitää toista hyvänä ja siis sen myötä automaattisesti arjessa pieniä juttuja joista tietää toisen tykkäävän/ilahtuvan.



en siis usko mihinkään "maailmassa yksi ainoa oikea jokaista varten" teorioihin.

Varmasti sopivia kumppaneita on useampiakin, hyvä tuuri kun käy ja silmät ovat avoinna niin voi yhden sellaisen rinnalleen löytää.





olen nähnyt myös sen toisen puolen, nuorena menin naimisiin miehen kanssa, joka oli ok. Ei minulle sopiva mutta "järkevä" valinta.

Erohan siitä seurasi, en yksinkertaisesti pystynyt elämään sellaista tasapaksua elämää ihmisen kanssa, joka ei saanut minussa aikaiseksi mitään lämpimiä tunteita. En halunnut häntä lähelleni, seksiä ei ollut ja pikkuhiljaa aloin vain inhota häntä.

joten periaatteessa säälin myös niitä ihmisiä, jotka elävät suhteessa jossa vain tahdonvoimalla ollaan yhdessä vaikkei oikeasti sovita yhteen eikä rakasteta. Mutta jokainen tavallaan.