7-vuotias roikkui kerrostalon ikkunasta! sis. kuvan
http://www.vartti.fi/artikkeli/56f69ba7-3c52-4f7c-9c46-41af3fa271e7
Vartin lukija todisti hurjannäköisen tapahtuman Helsingin Käpylässä tällä viikolla. Kaksi noin 7-vuotiasta lasta olivat lähteneet kiipeämään sadevesikourua pitkin kerrostalon seinää ylös.
Lasten vaaralliset tempaukset ovat hirvittäneet talon asukkaita ennenkin.
- Asun toisessa kerroksessa, ja kyseinen pikkutyttö on kiivennyt joskus koputtelemaan ikkunoitani, parkkipaikalta kiipeilyn todistanut lukija kertoo.
Vartin lukija harmittelee alueen lasten käyttäytymistä.
- Kiipeilyn jälkeen tyttö meni pissimään rapun eteen. Nämä lapset elävät kuin pellossa. En tiedä, missä lapset asuvat, mutta tämä on jatkunut nyt vuoden verran.
Kerrostalo on kärsinyt viime aikoina ilkivallasta.
- Isännöitsijältä tuli taannoin kirje, jossa asukkaita kehotettiin katsomaan paremmin lastensa perään sen jälkeen, kuin kiinteistön omaisuutta oli tärvelty. Se ei kuitenkaan tuntunut tehoavan.
Vartin lukija toivoo, että vanhemmat olisivat paremmin perillä lastensa menemisistä. Kiipeilevät lapset selvisivät hurjasta tilanteesta ilman vammoja.
Kommentit (4)
nuorin tuskin koulussakaan. Juoksentelivat siellä, yritin huutaa tytöille että pysyisivät siellä että soitan apua jotta pääsevät alas. Vastasivat mulle jotain eestiksi ja se pienkinkin alkoi kapuamaan alas tikkaita. Meinasin saada sydänhalvauksen.
Täälläkin (ihan "hyvällä" alueella) yksi tuollainen perhe, jossa lapset elävät kuin pellossa ja tekevät jatkuvasti jotain typeryyksiä. 6-vuotiaat saavat mennä keskenään uimaankin. Ongelmia tuntuu sekä aikuisilla että tietenkin lapsilla olevan paljon. Välillä vihastuttaa, välillä säälittää niiden touhut.