Ei ole oikein "reilua", että työ väsyttää ihmisen näin totaalisesti. Perjantai-illat ihan kamalia.
Kommentit (48)
Opettaja on vastuussa 20-30 lapsen oppimisesta luokassa, samoin lasten heikkouksien huomaamisessa ja niiden informoinnista vanhemmille (jotka ajattelevat siis näin, että opettaja pääsee helpolla).
Opettajien lomat eivät ole pois meidän muitten lomista, ovat minusta sen ansainneet.
T. Kolmen kouluikäisen lapsen äiti, joka ihmettelee, miten ope saa ne lapset oppimaan ja ymmärtämään saman asian, mitä minä olen monta vuotta yrittänyt heille toitottaa. Kiitos opet!
Jotain vikaa täytyy olla, jos ei normaali aikuinen jaksa. Kannattaa rauhoittaa illat ja karsia kaikki ylimääräinen, työ on kuitenkin tärkein. Pitää syödä terveellisesti ja säännöllisesti ja nukkua riittävästi.
on ehkä henkisesti raskasta, mutta ei kyllä fyysisesti. Moni tekee työtä, joka on niin henkisesti kuin fyysisestikin raskasta, vieläpä vuorotyönä ja pitkiä päiviä. Kyllä tuntuu opettajien valitus naurettavalta kun itse tekee oikeasti raskasta työtä.
Sitä paitsi, opettajien ei ole mikään pakko tehdä töitä kotona iltaisin. Se on vain omaa huonoa organisointikykyä, jos noin on, ja siitä saa syyttää ihan itseään. Tiedän monta opettajaa, jotka tekevät kaikki työnsä virka-aikana siellä koululla. Eli siis aamulla menevät opettamaan ja iltapäivällä sit tekevät ne suunnitteluhommat sun muut. Ja sitten menevät kotiin kuten muutkin tavallista päivätyötä tekevät, ja ovat illat ja viikonloput vapaalla. Kotinumeroakaan kun ei tarvitse oppilaille tai näiden vanhemmille antaa. (ja sori, jos joku ammattikoulun ope nyt hermostui, puhun lähinnä luokanopettajista nyt. Niitä ne valittajat usein ovat).
Moni tekee työtä, joka on niin henkisesti kuin fyysisestikin raskasta, vieläpä vuorotyönä ja pitkiä päiviä. Kyllä tuntuu opettajien valitus naurettavalta kun itse tekee oikeasti raskasta työtä.
työ?
Itse olen kuntouttavassa koulutuksessa ja 5 tunnin päivän jälkeen olen ihan poikki :/. Illat suunnilleen nuokun, toki teen ruokaa yleensä jne. mutta ei huvittaisi tippaakaan seurustella muun perheen kanssa.
Tiedän monta opettajaa, jotka tekevät kaikki työnsä virka-aikana siellä koululla. Eli siis aamulla menevät opettamaan ja iltapäivällä sit tekevät ne suunnitteluhommat sun muut. Ja sitten menevät kotiin kuten muutkin tavallista päivätyötä tekevät, ja ovat illat ja viikonloput vapaalla. Kotinumeroakaan kun ei tarvitse oppilaille tai näiden vanhemmille antaa. (ja sori, jos joku ammattikoulun ope nyt hermostui, puhun lähinnä luokanopettajista nyt. Niitä ne valittajat usein ovat).
kyllä mehut lähtee tässä jaksossa. Kolme päivää 8-16 ja 8-14 jolloin oppilaiden kanssa. Lisäksi paperityöt, tilaukset ja tuntien suunnittelut.
Sopii tulla kokeilemaan mitä opettajan työ on. Kotikasvatus on joissain perheissä jäänyt puolitiehen ja opetellaan ihan koulunkäyntiin liittyviä perusasioita. Käytöstavat joillain hakusessa sekä täsmällisyyden ja tunnollisuuden opettelu. Osa ei ota vastuuta omasta tekemisestään.
Pidän tiukan kurin että saan ryhmän toimimaan ja muutaman viikon kuluttua tilanne helpottuu hieman.
Minä olen opettajana joka ainut ilta ihan puhki, perjantaisin erityisesti, mutta myös ma-to. Ainut mitä jaksaa tehdä on just ja just ruoka perheelle ja sit jää pitkät päälle.
Työ vie kyllä valtavasti energiaa ja toki iltojakin näin alussa taas. Mitään ylimääräistä en jaksa, ainakaan tänään.
kun eivät tiedä oikeasta työelämästä juuri mitään.
Puolisoni on opettaja koulutukseltaan ja sitten siirtynyt yksityiselle ja kaiholla muistelee rentoa opettajan työtä.
kun eivät tiedä oikeasta työelämästä juuri mitään.
Puolisoni on opettaja koulutukseltaan ja sitten siirtynyt yksityiselle ja kaiholla muistelee rentoa opettajan työtä.
kun eivät tiedä oikeasta työelämästä juuri mitään.
Puolisoni on opettaja koulutukseltaan ja sitten siirtynyt yksityiselle ja kaiholla muistelee rentoa opettajan työtä.
Miesten maailma opettajana vaan ON eri, sille me emme voi mitään.
kun eivät tiedä oikeasta työelämästä juuri mitään. Puolisoni on opettaja koulutukseltaan ja sitten siirtynyt yksityiselle ja kaiholla muistelee rentoa opettajan työtä.
Miesten maailma opettajana vaan ON eri, sille me emme voi mitään.
Miksei asialle voisi jotain?
että itse olen ollut 12 vuotta yksityisellä, 5 opettajana (aikuispuolella) - ja kyllä se opettajan työ on ollut rankinta. Nyt kun palaan työelämään kotoa, katselen mielelläni yksityisen puolen hommia.
Toki paljon riippuu työpaikasta ja omasta aktiivisuudesta, mutta ihan vilpittömästi koin, että yksityisellä oli helpompaa. Jos siis haluaa hommansa hoitaa huolella.
kun eivät tiedä oikeasta työelämästä juuri mitään. Puolisoni on opettaja koulutukseltaan ja sitten siirtynyt yksityiselle ja kaiholla muistelee rentoa opettajan työtä.
Saattaahan se tietysti sen jälkeen himpun raskaalta tuntua. Onneksi me tavalliset kuolevaiset ei päästä niin loman makuun koskaan, että työelämään palaaminen tuntuisi niin raskaalta kuin opettajista. Kaikilla meillä on ristimme kannettavanamme.
On kesä-, heinä- ja elokuut vapaata ja siihen päälle syyslomat, pitkät joululomat jne.
Ja se, että näillä lomilla muka valmisteltaisiin tulevaa kouluvuotta on täyttä paskaa. Satun tietämään ihan opettajalähteestä.
sellaista tekevän kertomusta omasta elämästään. Opettajan työ ei todellakaan ole sieltä vaativimmasta päästä. Ei edes lähellä sitä.
Rankkaa on tämä kolmivuorotyö hoitoalallakin. Työviikon päätteeksi on melko puhki juu mutta sitähän se on, elämää. Eipä paljon työviikolla jaksa siivota kun on päivän kävellyt ja ollut jaloillaan. Vapaapäivinä sitten.. eikä ole kiva käyttää niitä vapaita aina siivoukseen.
Ensinnäkin, työn rasittavuus tai kuormittavuus ei mielestäni ole mikään objektiivinen käsite, kukin kokee sen yksilöllisesti.
Näihin keskusteluihin tuntuvat aina kommentoivan sellaiset ihmiset, jotka eivät ole itse kokeilleet opettamista, vaan joilla on tuttavia, miehiä yms., jotka mainostavat opetuksen "rentoutta".
Opetan itse vain muutamaa ryhmää (aineenopettaja), ja olen usein tuntien jälkeen aivan poikki. Silloin kyllä mielessäni nostan hattua niille, jotka jaksavat sitä useita tunteja päivässä, kaikesta luokan ulkopuolisesta työstä puhumattakaan.
Kesälomaa tunnutaan ihan kauheasti kadehtivan. Eikös se ole kunkin liiton oma asia taistella oman alan lomista? Opetustyöhön ei kukaan lähde kesäloman takia.
Ja luokanopettajan työaika kun saattaa olla jopa 25 tuntia viikossa niin kyllähän se väsyttää, voi raukkoja! Sitten kitistään että kun on raskasta ja ei jaksa ja kotityöt jää tekemättä. Jättää vaan pois jokailtaiset harrastukset ja viikonlopun kalsarikännit jotka varsin yleisiä kun jotenkinhan sitä pitää nollata niin varmasti paremmin jaksaa. Olen yli 20 vuotta nähnyt mitä opettajan työ on läheltä ja tyhjää monet kitisee. toinen vakituinen kitinän aihe on palkka. Jos joku tietää miten voisi vielä vähemmillä töillä selvitä ettei väsy ja saa vielä paremman palkan niin ihme on. Tätähän väsyneet opettajat haluaa...