Ei ole oikein "reilua", että työ väsyttää ihmisen näin totaalisesti. Perjantai-illat ihan kamalia.
Kommentit (48)
Opet valittaa 6 tunnin työpäivien ja 3 kuun kesälomien, syyslomien, joululomien ja hiihtolomien jälkeen!!!!!
jos olisivat joskus maistaneet todellista työntekoa jossain oikeassa yrityksessä, vois olla ääni kellossa olla toinen.
Kyllä te opettajat elätte ihan omassa pikkufantasiamaailmassanne, pikkupikku-marttyyreinä. Laskipa teidän pisteet silmissäni ropisten! Luuletteko, että todella olette jotenkin ainutlaatuisia väsymyksessänne? Nykyään kiskotaan työntekijöistä (paitsi opettajista) kaikki mahdollinen ulos mahdollisimman tehokkaasti, välittämättä työntekijän terveydestä. Tämän on aiheuttanut pörssikurssien kumartaminen ja kvartaalitalous. Aika moni on teitä paljon väsyneempi illalla KUN ON LOPETTANUT 14 TUNNIN TYÖPÄIVÄNSÄ. Ja viikonloput ja lyhyt 4 viikon kesäloma kuluu toipuessa niin, että ei jaksa muuta kuin toipua. Teillä on sentään omien sanojenne mukaan lähes 3 kuukauden kesälomanne aikana energiaa tehdä "rästiin jääneitä töitä"... Olette te aikamoisia surkimuksia ja valittajia! Pitäisi vissiin heittää nykyinen vakiopettajaväki kortistoon ja ottaa kortissa odottelevat opettajat tilalle.
Jos päivän painan sata lasissa, niin kotona olen ihan puhki! Kotona tehtävät työhommatkin jäävät näihin iltoihin, kun lapset on saatu petiin.
Kuten todettua, uupumuksen kokemus on objektiivinen. Ja jokaisella on oikeus myös valittaa väsymystään, jos sen kokee raskaaksi. Jos valittaja olisi edustanut jotakin muuta ammattiryhmää, ei häntä olisi tällä tavalla sorsittu.
Kyllä te opettajat elätte ihan omassa pikkufantasiamaailmassanne, pikkupikku-marttyyreinä. Laskipa teidän pisteet silmissäni ropisten!
Luuletteko, että todella olette jotenkin ainutlaatuisia väsymyksessänne? Nykyään kiskotaan työntekijöistä (paitsi opettajista) kaikki mahdollinen ulos mahdollisimman tehokkaasti, välittämättä työntekijän terveydestä. Tämän on aiheuttanut pörssikurssien kumartaminen ja kvartaalitalous.
Aika moni on teitä paljon väsyneempi illalla KUN ON LOPETTANUT 14 TUNNIN TYÖPÄIVÄNSÄ. Ja viikonloput ja lyhyt 4 viikon kesäloma kuluu toipuessa niin, että ei jaksa muuta kuin toipua. Teillä on sentään omien sanojenne mukaan lähes 3 kuukauden kesälomanne aikana energiaa tehdä "rästiin jääneitä töitä"...
Olette te aikamoisia surkimuksia ja valittajia!
Pitäisi vissiin heittää nykyinen vakiopettajaväki kortistoon ja ottaa kortissa odottelevat opettajat tilalle.Jos päivän painan sata lasissa, niin kotona olen ihan puhki! Kotona tehtävät työhommatkin jäävät näihin iltoihin, kun lapset on saatu petiin.
Itse olen fyysisesti työssä 10-12 h joka päivä ja henkisesti koko ajan. Kesäloma ei ole koko kesää. Meidän "valitus" ei tarkoita sitä, että muilla aloilla olisi helpompaa! Tsemppiä työhösi! ap
lomaillen, voisi häneltä päinvastoin odottaa isoa työpanosta näinä 8 kuukautena kun hän tekee vajaapituista työaikaa.
Useimmat työt ovat sellaisia,että väsyttää.Se on tätä nykyelämää!Itse olen tehnyt viime vuodet hoitoalalla vain 4tuntia/päivä ja olen silti työn jälkeen poikki.Johtuu siitä,että neljässä tunnissa pitää monasti vastaanottaa n. 50 potilasta!!(Olen ollut yksin töissä näytteenotossa)Varsinkin maha pystyssä se oli tolkuttoman rankkaa!Ovista ja ikkunoista pukkasi väkeä ja vessaankaan ei päässyt ilman valituksia.Vannoin äitiyslomalle päästyäni,etten enää palaa!
Kotiäitiyskin on tosi rankkaa ja tämän työpäivän jälkeen olen aika puhki myös kun mies palaa töistä.
Tässä yksi lisää, johtotehtävistä mainosalalta. Nautin työstäni, mutta en siihen liittyvästä stressistä ja henkisestä kuormituksesta, joka vie täysin mehut.
ja välillä ikävöin niitä töitä. Totta puhut, kova paine molemmissa töissä. Aikataulut sanelee tahdin. Tsemppiä kovaan työhösi! ap
Kyllä te opettajat elätte ihan omassa pikkufantasiamaailmassanne, pikkupikku-marttyyreinä. Laskipa teidän pisteet silmissäni ropisten!
Luuletteko, että todella olette jotenkin ainutlaatuisia väsymyksessänne? Nykyään kiskotaan työntekijöistä (paitsi opettajista) kaikki mahdollinen ulos mahdollisimman tehokkaasti, välittämättä työntekijän terveydestä. Tämän on aiheuttanut pörssikurssien kumartaminen ja kvartaalitalous.
Aika moni on teitä paljon väsyneempi illalla KUN ON LOPETTANUT 14 TUNNIN TYÖPÄIVÄNSÄ. Ja viikonloput ja lyhyt 4 viikon kesäloma kuluu toipuessa niin, että ei jaksa muuta kuin toipua. Teillä on sentään omien sanojenne mukaan lähes 3 kuukauden kesälomanne aikana energiaa tehdä "rästiin jääneitä töitä"...
Olette te aikamoisia surkimuksia ja valittajia!
Pitäisi vissiin heittää nykyinen vakiopettajaväki kortistoon ja ottaa kortissa odottelevat opettajat tilalle.