Mummo hoitajana vauvalle, kun äiti palaa töihin
Tämä on siis teille, joilla mummi(tai ukki/muu lähisukulainen) hoitaa lasta, kun äiti palaa äitiysloman/hoitovapaan jälkeen töihin.
Miten olette tehneet, jos mummi asuu kanssanne samassa kaupungissa. Viettekö lapsen työpäivän ajaksi mummolaan vai tuleeko mummi hoitamaan lasta omaan kotiinne ?
Kommentit (21)
mummo menee lasten luo.
Tämä on kätevä siksikin, että eskari on lasten kodissa vieressä ja keskimmäinen on eskariajan eskarissa.
aamulla ovat olleet ulkona ja sieltä menneet mummille. Ovat taas tulleet meille kotiin välipalan jälkeen. Mummi asuu noin kilometrin päässä meiltä.
ke ja to jonka luokse lapset viedään.
mummu tuli meille hoitaan, hyvin meni
on nyt sellainen tilanne, että olen palannut töihin ja miehellä loppuu isäkuukausi. Mummin ja ukin kanssa ollaan jo kauan sitten sovittu, että tulevat hoitamaan vauvaamme, jotta häntä ei tarvitse laittaa päivähoitoon ihan vielä. Isovanhemmat itse tarjoutuivat tähän ilman että itse mitenkään otimme asiaa edes esille.
Hieman työlään tilanteesta tekee se, että asumme kaupungin vastakkaisilla äärilaidoilla ja välimatkaa on 16 km. Nyt kun hoitamisen pitäis alkaa, niin selkisi, että mummi ja ukki haluavat meidän kuskaavan vauvan joka päivä mummilaan aamulla ja tietysti haetaan iltapäivällä töiden jälkeen. Tulee iso mutka kaksi kertaa päivässä pahimpaan työmatkaruuhkaan =(
Tiedän, että tämä on "turhaa" nurinaa. Olemme onnekkaassa asemassa, kun isovanhemmat haluavat ja pystyvät vauvaamme hoitamaan. Meidän ei nyt tarvitse maksaa kunnallisen päivähoidon hoitomaksua vaan saamme kelalta kotihoidontukea, mikä auttaa meitä suuresti. Itse kuitenkin oletimme jotenkin mielessämme, että mummi tulee aamuisin meille. Omilla tuttavilla ja naapureilla kuvio on aina ollut tämä. Itse en henkilökohtaisesti tunne ketään, joka olisi vienyt vauvaa mummolaan tällaisessa hoitokuviossa. Tämän vuoksi kyselin, että mites teillä muilla on kuvio mennyt.
ap
klo 7-14. Laitoin lapselle ja mummolle aamupalan ja ruuat valmiiksi, mummo katsoi päivän aikana telkkua, luki lehtiä, loikoili sängyllä. Tyttö puuhaili mitä puuhaili. Hät´hätää kerkesivät ekan kerran ulos juuri ennen kuin minä tulin töistä. Tästä maksoin vielä mummolle 10e/pv, joka euron muisti käsi ojossa periä viikon päätteeksi.
äitini vei minut ja pikkuveljeni aina mummulaan kaupungin toiselle laidalle, jonne tais olla just se joku 15km matkaa. Mutta se ei sinänsä haitannu ku äitin työmatka kulki mummun talon vierestä. Muistan kyllä vieläkin kuinka aina mummulassa heräiltiin sohvilta ja siittä pysty salaa meneen karkkikipon luo.:D
Meillä mummo tuli meille joka 2. viikko klo 7-14. Laitoin lapselle ja mummolle aamupalan ja ruuat valmiiksi, mummo katsoi päivän aikana telkkua, luki lehtiä, loikoili sängyllä. Tyttö puuhaili mitä puuhaili. Hät´hätää kerkesivät ekan kerran ulos juuri ennen kuin minä tulin töistä. Tästä maksoin vielä mummolle 10e/pv, joka euron muisti käsi ojossa periä viikon päätteeksi.
Jopa päiväkotilaitos on parempaa kuin edellä kuvattu.
Meillä mummo tuli meille joka 2. viikko klo 7-14. Laitoin lapselle ja mummolle aamupalan ja ruuat valmiiksi, mummo katsoi päivän aikana telkkua, luki lehtiä, loikoili sängyllä. Tyttö puuhaili mitä puuhaili. Hät´hätää kerkesivät ekan kerran ulos juuri ennen kuin minä tulin töistä. Tästä maksoin vielä mummolle 10e/pv, joka euron muisti käsi ojossa periä viikon päätteeksi.
Jopa päiväkotilaitos on parempaa kuin edellä kuvattu.
Tehtiin tämä soppari muutamaksi kuukaudeksi kokeeksi ja sanomattakin selvää, ettei sit jatkettu enää. Viimeiset hoitopäivät jäi mummolta tekemättä kun ei jaksanut ja pyysi minua viemään tytön serkulleni hoitoon, jolle myös maksoin 10e/pv 5-6h päivästä, ruuat vein mukana, ulkoilua ei ollenkaan.. Perhepäivähoitajalle siirryttiin heti kun paikka saatiin.
Ja mummolla ikää tuolloin 53v.
Vanhempani asuivat samassa kaupungissa, noin 2-4 km meistä (muutimme välissä). Lapsemme oli 2-vuotias, kun aloitin opiskelemaan, mieheni teki vuorotyötä. Lapsemme oli mummin hoidossa vaihtelevasti 1-4 kertaa viikossa, silloin kun miehemme kanssa menot menivät päällekkäin. Jos meillä oli molemmilla aikainen aamuherätys, lapsemme oli yötä mummolassa, niin sai aamulla nukkua pidempään (klo 9-10 yleensä heräsi).
Mummi tuli meille jos sää salli pyöräilyn/kävelyn, huonolla säällä yleensä veimme lapsen autolla mummille tai haimme mummin meille. Illalla myös vaari oli palannut töistä ja osallistui lapsen hoitoon/kuljetukseen tms.
Kaikki sujui loistavasti, lapsemme meni päiväkotiin 5-vuotiaana osa-aikaiseksi, (kun itse menin kokopäivätöihin,) jotta mummille ei tulisi liian suurta rasitusta. Hän haki kuitenkin usein lapsemme iltapäivällä aikaisin heille tai piti "mummipäiviä".
Tiedän olleeni todella onnekas, kun olen saanut aina lastenhoitoapua, eikä lapsellani ole ollut kovin pitkiä hoitopäiviä. Kaupan päälle lapsella on loistava suhde isovanhempiinsa.
joka päivä mummolaan ja yhdensuuntaista matkaa tulee tuo sama mitä ap:lle eli 16km. Äkkiä sen ajaa!
On puhuttu asiasta ja mummo on todennut, että hän pääsee helpommalla kun lapsi on siellä, koska voi olla rennosti omassa kodissaan ja tehdä siellä kaikkea ja lapsi viihtyy, kun on leluja, oma sänky, tosi hyvin otettu lapsi siis huomioon. Mummo on joskus ollut meillä satunnaisia päiviä, mutta sanoo, että hänellä sitten kotona ne kotityöt odottavat illalla, kaupassa käytävä jne. Lapsi kun on siellä, voi tehdä kaikki nämä päivällä.
Joten olen ajatellut, että on mummolle helpompaa, että lapsi menee sinne, koska hän itse voi olla sen päivän rennommin.
Ymmärtäähän sen itsekin, jos pitää pitkään olla jossain vieraassa paikassa, tulee tekemisen puute. Kyllä siinä kuitenkin päivän aikana ehtii tehdä yhtä sun toista, vaikka se lapsikin siinä leikkii ja on katsottavana.
Suosittelen ajamaan sen matkan ja viemään mummolaan, meillä ainakin on toiminut tosi hyvin!
ollut mummolassa 5pv/vko klo 7.45-16.15, ja on sopeutunut tosi hyvin. Mummola on kuin toinen koti, lapsi on siellä aivan kuin kotonaan, usko pois!
Oli 1v2kk, kun meni mummolaan ja nyt on kohta 4v ja ollut koko ajan mummolassa. Päiväkerhossa käy myös, mummo vie, ja leikkipaikassa käyvät ja on ikäisiä kavereita, mummo on aika sosiaalinen tapaus :D
Todellakin, huomauttaisin että lapsi sopeutuu hyvin, luultavasti paremmin kuin se mummo.
Joku tuossa ehdotti, että voisi olla vuorotellen kotona ja mummolassa. Tämä kuulostaa hyvältä, ajatelkaa sitä mummoa kanssa, oikeesti! Varmaan pidempään jaksaa hoitaakin kun saa omassa kodissaan päivät olla lapsen kanssa.
mummi tuli pari ekaa vuotta meille. Myöhemmin, kun lapset menivät aamupäiväksi leikkikouluun, mummi haki heidät sieltä omaan kotiinsa iltapäivän ajaksi.
mummu vuoroviikot meillä ja vuoroviikot lapsi mummulassa. silloin asuimme eri paikkakunnilla ja välimatka yli 100km.
muutin vanhempieni kanssa samalle paikkakunnalle ja sen jälkeen omasta vuorotyöstäni johtuen joko mummu tuli aamulla meille (lapset sai nukkua) ja sitten joskus siirtyivät mummulaan puolen kilometrin päähän, jos mummulla tarve olla kotona. iltavuorojen aikaan vein lapset päivällä mummulle, josta hän tuli laittamaan lapset meille kotio nukkumaan, jos minulla seuraavana päivänä vapaa tai iltavuoro.
jos minulla oli ilta-aamuvuoro -yhdistelmä, niin lapset olivat yökylässä mummulassa. mummulle maksoin tuntipalkkaa ja yökyläilytkin onnitui lyhyen välimatkan vuoksi eskariaikana, koska eskarikyydille ei tullut "ylimääräistä matkaa" noutopaikan suhteen.
mummu oma-alotteisesti ehdotti tätä systeemiä, koska ajatteli myös lasten unirytmiä. toimi hyvin, koska jopa eskarikyyti jousti asioissa.
Meillä sama kuvio edessä syksyllä ja alustavasti olemme sopineet että lapsi viedään mummolle hoitoon. Asumme maalla ja mummo kaupungissa, matkaa n.10km. Pääsevät sitten kaupungille ja puistoon mitä täällä taas ei ole. Ja on se mukavampi eläkkeellä olevan mummon luokse viedä, saa hoitaa omat asiat ja rutiinit päivän aikana. Samalla lapsi oppii myös "hoitoon" menemisen ja ehkä helpottaa päiväkotiin siirtymistä myöhemmin jos tarvitsee. Olemme hankkineet jo hieman tarvikkeita, -lautasia, pulloja, mukeja- ja leluja mummolle niin ei tarvitse joka päivä niitä kuljetella. Kerran viikossa vie vaipat ja tarvittavat eväät ym. Jos tarvitaan siivous ja kodinhoito apua niin sitä pyydetään sitten erikseen.
mutta ap: Olethan tosi iloinen saamastanne hoitoavusta? Mielestäni olisi liikaa vaadittu, että mummon pitäisi tulla teille! Sama ajaminen/pyöräily/bussilla tulohan se olisi mummollakin edessä kuin teillä, vai mitä?
Mielestäni on tosi ymmärrettävää, että mummo haluaa hoitaa lapsenlastaan omassa kodissa, jossa voi sitten esim. pestä omia pyykkejä samalla, tehdä pieniä kotitöitä jne. Olisi kohtuutonta vaatia, että mummo olisi kaikki päivät teillä, suurimmalle osalle varmaan kuitenkin se oma koti on mieluisin!
tiedostamme sen, että olemme onnellisessa asemassa sen puolesta, että isovanhemmat haluavat ja pystyvät vauvaa hoitamaan. Tiedämme, että kaikki isovanhemmat eivät halua hoitaa tai kuvio on mahdoton eri paikkakunnilla asumisen vuoksi.
Eli lähinnä sen vuoksi kyselin, kun kiinnosti, että onko teillä muilla mummi/ukki hoitanut lasta mummilassa vai lapsen kotona.
Joku sanoi, että olisi kohtuutonta vaatia, että mummi tulisi meille. Mitenkähän tuo kohtuuttomuus on teidän muiden mielestä....? Kuitenkin tämän viestiketjun ja omassa tuttavapiirissä suoritetun kyselyn perusteella suurimmalla osalla mummi tulee lapsen kotiin aamulla....
Hyvä pointti muuten tuo, että mummolaan kuskaaminen voi auttaa myöhempää, kunnalliseen päivähoitoon siirtymistä. Eli lapsi oppii ja tottuu nyt siihen, että aamulla lähdetään hoitopaikkaan, eikä jäädä kotiin. En ollut tuota pointtia itse huomannutkaan =)
tiedostamme sen, että olemme onnellisessa asemassa sen puolesta, että isovanhemmat haluavat ja pystyvät vauvaa hoitamaan. Tiedämme, että kaikki isovanhemmat eivät halua hoitaa tai kuvio on mahdoton eri paikkakunnilla asumisen vuoksi.
Eli lähinnä sen vuoksi kyselin, kun kiinnosti, että onko teillä muilla mummi/ukki hoitanut lasta mummilassa vai lapsen kotona. Joku sanoi, että olisi kohtuutonta vaatia, että mummi tulisi meille.
Mitenkähän tuo kohtuuttomuus on teidän muiden mielestä....? Kuitenkin tämän viestiketjun ja omassa tuttavapiirissä suoritetun kyselyn perusteella suurimmalla osalla mummi tulee lapsen kotiin aamulla....
Hyvä pointti muuten tuo, että mummolaan kuskaaminen voi auttaa myöhempää, kunnalliseen päivähoitoon siirtymistä. Eli lapsi oppii ja tottuu nyt siihen, että aamulla lähdetään hoitopaikkaan, eikä jäädä kotiin. En ollut tuota pointtia itse huomannutkaan =)
ap
Aika monihan tässä ketjussa on kirjoittanut, että hoitamaan tullut mummi on asunut ihan lähellä.
Olet oikeasti aika kiittämättömän oloinen. Iloisesti kyllä otatte vastaan kotihoidontuen (mahdatteko maksaa edes mummille mitään hoidosta) ja sitten valitat siitä, että kun pitää pahimpaan ruuhka-aikaan kuljettaa lasta.
Asumme hieman alle kilometrin etäisyydellä toisistamme...
Ja syy tähän siksi, että lapsi saa nukkua rauhassa yhdeksään, jonka jälkeen heräilee aamuisin. Olen ollut töissä jo silloin 1,5 tuntia.