Suositelkaa dekkareita
Tykkään erityisesti Åsa Larssonista ja Karin Fossumista, myös Anna Jansson on ihan miellyttävää luettavaa. Leena Lehtolaista olen myös lukenut mutta noiden edellämainittujen veroinen hän ei mielestäni ole. Stieg Larssonilta olen lukenut Miehet, jotka vihaavat naisia. Senkin luki ja luen varmaan sarjan muutkin kirjat joskus mutta ei iskenyt ihan niin kuin nuo kolme ensiksi mainittua. Kuka kirjoittaisi Larssonin ja Fossumin tyylillä kun heiltä olen melkein kaikki suomeksi ilmestyneet lukenut, Janssonia sentään on vielä lukematta.
Kommentit (14)
Kiitos kaikille vastanneille. Uusiakin ehdotuksia saa tehdä. Ainakin Mari Jungsted kuulostaa kiinnostavalta ja muitakin voisi toki lueskella.
ap
Håkan Nesser
Jo nesby on todella hyvä.
aanen taaltakin. Lisaksi Anne Holt ja Donna Leon. Viimeisin kirjoittaa Venetsiaan sijoittuvia dekkareita ja niita lukiessa tulee aina kova nalka (sarjassa syodaan paljon). Sujata Masseyn Rei Shimura-sarja, erityisesti sarjan ensimmaiset kirjat (viimeisimmat liikaa romantiikkaa mun makuun).
Jarkko Sipilää, Marko Leinoa, Marko Kilpeä ja Outi Pakkasta.
Suosittelen lämpimästi Hra Kirjailija Vuorisen DikDek sarjaa.
Mukaansa tempaavaa ja kirjallisesti loistavaa luettavaa. Hienotunteinen, mutta huumoriakin löytyy sopivasti. Käsittelee vaikeitakin aiheita melko suoraan, mutta samalla loukkaamatta ketään. Käyttämällä ilmaisuja, joita toivoisin kuulevani päivittäin elinpiirissäni. Erittäin taidokkaasti punottuja dekkareita ja roolihamot jotka oppii tuntemaan ovat niin lämpimiä persoonia kaikkineen. Arvosteluni *****
Suosittelen Raid-sarjaa. Kirjoista on tehty myös televisiosarja ja elokuva. Elokuvastahan tuli yllättäen jenkeissä erittäin suosittu. Raidit ovat hieman erilaisia dekkareita, koska niiden pääosissa on alamaailman rikollinen. Tykkään Harri Nykäsen tyylistä, ja varsinkin siitä ajatuksesta, että hahmoilla ja tapahtumilla saattaa olla esikuvat oikeassa elämässä.
Indridasonin islantilaiset dekkarit ovat tosi hyviä, suosittelen lämpimästi dekkareiden ystäville. Mankelin Wallander-sarjan lisäksi Tanssinopettajan paluu on loistava kirja. Molemmat kirjailijat haastavat lukijan ajattelemaan, mutta kirjoja voi lukea halutessaan putkiaivoillakin sujuvien ja mielenkiintoisten juonien ansiosta.
rikoskirjailijoista.
Sitten heitän vielä sellaisen nimen kuin Nikki French.
Ihan loistavia ja myöskin Jännittäviä :) Ei malta lopettaa lukemista kesken :) Kannattaa lukea järjestyksessä kumminkin ne kirjat. Ensimmäinen kirja on nimeltään Kasvoton kuolema :)
olisiko nimi aleksandra marinina tai jotain sinne päin. Löytyy varmaan tuolla nimellä kysyen kirjastosta/kirjakaupasta. Venäjällä aikoinaan opiskellut ystäväni suositteli niitä. En ole itse vielä lukenut.
kirjan naisdekkaristeista. Sieltä varmaan löytyisi vinkkejä.
Gotlantiin sijoittuvat Mari Jungstedin dekkarit on mun mieleen, samoin tykkään Jo Nesbon kirjoista. Stieg Larssonilta luin kaikki. Wallanderit on vähän puuduttavia mutta kun alkuun pääsee, ei meinaa malttaa lopettaa.