Mistä syistä yöt hyvin nukkunut vauva voi alkaa heräillä uusiks?
Meillä on nyt vajaan 7kk ikäinen vauva, joka alkoi sisaruksistaan poiketen nukkua yöt jo siinä 2kk ikäisenä joko yhdellä syötöllä/heräämisellä, useimmiten koko yön ilman heräämisiä. Tätä ihanuutta kesti aina n. 5kk ikään, jolloin vauva alkoi heräillä öisin puolen tunnin tai tunnin välein. Ei ole yleensä nälkä, mutta ei rauhoitu ennen kun minä tai isä (isä harvemmin kelpaa lohduttajaksi) on käyty silittelemässä. Oltiin jo siirretty nuorin omaan huoneeseen, mutta nyt kun heräily on jatkunut niin toistaiseksi kuopus nukkuu omassa sängyssä meidän sängyn vieressä niin ei tarvi vähän väliä pomppia pystyssä. Tästä huolimatta heräily on jatkunut. Viereeni en voi vauvaa ottaa, koska en osaa/pysty sillon nukkumaan ja olen vaan entistä väsyneempi.
Ollaan käytetty vauvaa lääkärissä eikä mistään löytynyt mitään vikaa vaan kaiken pitäisi olla kunnossa. Heräilyt silti vaan jatkuu ja univelka kasvaa eikä enää jaksais heräillä. Vauva ei myöskään ole oppinut liikkumaan, että heräily voisi siitä johtua. Kaipaan nyt jo todellakin sitä aikaa kun vauva nukkui yöt ja heräsi maksimissaan kerran.
Voiko tämä olla normaalia, että alkaa heräillä uusiks tosi tiheään? Mitään unikoulua en haluais näin pienelle pitää, mutta jotenkin ois itekin joskus saatava unta.
Kommentit (12)
ja muutenkin uusien taitojen oppiminen aiheuttaa tavallisesti yöheräilyä ja katkonaista unta.
Meidän vauva alkoi heräillä öisin samoihin aikoihin kun oppi ryömimään. Olen kuullut myös kavereilta ja neuvolasta, että tuollaiset isommat jutut tulevat vauvoilla uniinkin. Se oli kausiluontoinen juttu ja loppui kun ryömimisestä tuli rutiinia eikä sitä tarvinnut enää unissaan harjoitella. ;)
Oireet tuli vähän hiipien, kun lehmänmaitomäärääkin kasvatettiin niin pikkuhiljaa. Vasta kun kuulin puistossa yhden äidin päivittelevän, että maidon antaminen sai hänen lapsensa huutamaan yöllä, tajusin jättää sen pois. Muutamasa päivässä alkoi taas yöt rauhoittua. Oireet sen verran lieviä, etten olisi varmasti itse tajunnut. Kahdesti on kokeltu senkin jälkeen ja aina menee yöt ähinäksi, parahteluksi ja heräilyksi.
ja jousimiehille tiehyissä jomotusta.
Tähän on loitsukin. Menee kuitenkin ohitse. Oma vuoden ikäinen lapsemme alkoi heräilemään klo 5 aikaan vaikka on jo nukkunut 7kk koko yön hyvin.
Eli kuu on allegrassa.
Minulla ainakin meni niin, että ennen kiinteitä oli selkeä rytmi ruokailussa ja vauva nukkui parikuukautisesta läpi yön. Sitten saapuivat kiinteät kuvaan ja ruokarytmit sekoittuivat, ja heräämiset alkoivat.
Rytmitin ruoka-ajat uudelleen niin, että kiinteät ja maito tulivat aina samalla aterialla (maitoa, ruokaa, maitoa) ei ikinä niin, että maitoa, tunnin parin päästä kiinteitä jne. Melkein heti vauva rupesi uudelleen nukkumaan läpi yön.
toinen vauva oli myös rytmissä ruoka-aikojen kanssa, ja kun aloitin kiinteät yhdistin ne taas maitoaikoihin. Vauva ei ikinä ruvennut heräilemaan kesken yön, eikä tee sitä vieläkään nyt kaksivuotiaana.
meilläkin ratkesi asia silloin, vaikka oli ravattu vaikka millä lekureilla.
ja jousimiehille tiehyissä jomotusta.
Tähän on loitsukin. Menee kuitenkin ohitse. Oma vuoden ikäinen lapsemme alkoi heräilemään klo 5 aikaan vaikka on jo nukkunut 7kk koko yön hyvin.
Eli kuu on allegrassa.
ja korvalääkärillä ollaan käyty.
Kuten jo aloituksessa kirjoitin niin tämän parin kk aikana vauva ei ole oppinut liikkumaan uudella tavalla, kierimällä välillä liikkuu, näin tehnyt 4kk ikäisestä.
Kiinteät aloiteltiin 6kk iässä eli tuo heräily ei alkanut samoihin aikoihin kun kiinteät tuli kuvioihin.
Maitoallergiaa tuskin on, itse olen maidolle allerginen ja ruokavaliostani on poissa kaikki maitoproteiinia sisältävät tai tuotteet, joissa lukee, että saattaa sisältää tmv. ja lisäksi naudanliha. Muista allergioista en voi sanoa varmaksi, siis että onko vai ei.
ap
kun alkavat puhkeamaan? Ootko kokeillu nukkuuko paremmin jos laitat supon yöksi?
Nyt tämän noin parin kk aikana ei ole tullut yhtään hammasta eikä suppokaan ole auttanut öisin.
ap
kun alkavat puhkeamaan? Ootko kokeillu nukkuuko paremmin jos laitat supon yöksi?
Meillä helpotti kun otettiin vauva meidän sänkyyn nukkumaan.
Tein niin, että koska olimme ehtineet siirtää hänet omaan huoneeseen omaan sänkyyn, siirryin itse patjalle nukkumaan hänen sänkynsä viereen, näin ei vauvan tarvinnut sopeutua moniin muutoksiin, vaan minä sopeuduin siksi aikaa kunnes tuota vaihetta kesti. Kun vauva yöllä heräsi, en nostanut häntä pois sängystään vaan pistin käden hänen päälleen pinnojen välistä ja pidin sitä hänen selässään paikallaan kunnes rauhottui, laulelin samalla itsekeksimääni unilaulua niin kauan kunnes rauhottui. Tätä vaihetta kesti noin 2 viikkoa, sitten alkoi taas nukkua rauhallisemmin yönsä ja siirryin takaisin omaan sänkyyni. Muillakin vauvoilla meidän perheessä on ollut jossain vaiheessa levottomampia unikausia, ja samaa keinoa olen menestyksellä käyttänyt heidänkin kohdallaan.