Olenko itsekäs jos en halua lisää lapsia?

Mutta ainahan lapset tehdään tai jätetään tekemättä itsekkäistä syistä. Lapsellasi tulee varmasti olemaan vielä paljon suurempiakin ongelmia elämässään kuin sisarettomuus.

Itse olen ainoa lapsi enkä ole koskaan kaivannut sisaruksia. Ja ainokaisuudessa on hyvätkin puolensa, esim. pääsee todennäköisesti vanhempien kanssa paikkoihin joihin ei välttämättä pääsisi jos olisi monta sisarusta ja ainokaiset oppivat usein myös viihtymään itsekseenkin -> ei tarvetta seuralle 24/7.



Ja sanottakoon nyt heti kärkeen, että ainoiden lasten psykologiaa on tutkittu paljonkin. Koskaan ei olla havaittu että ainoat lapset olisivat esim. itsekkäämpiä tai onnettomampia kuin sisarukselliset.

olen tosin vasta parikymppinen, eli mieli ehtii vielä muuttua. Raskaanaoloa on minulla ikävä, mutta kun ajattelee tätä vauvan kanssa olemista, niin ei kyllä ihan heti haluaisi ottaa tätä uusiksi. Jotenkin ahdistaa tämä kaikki. Miten sitovaa lapsen kanssa on, miten rutiininomaista...

Rakastan lastani yli kaiken, mutta ei tällainen kotirouvan arki ole minua varten. Vauva, joka tulee perässä joka paikkaan ja vaatii jatkuvaa huomiota, on, kamala sanoa, melko ahdistava silloin tällöin.

Odotan, että se kasvaisi tuosta isommaksi, oppisi juttelemaan ja ymmärtäisi puhetta.

Vielä, kun jäin lapsen kanssa yksin, on siitäkin jäänyt tietty trauma, enkä ainakaan enää ikinä haluaisi ottaa riskiä, että joutuisin kasvattamaan toisenkin lapsen yh:na !!



Jos mies olisi täällä ja jakaisi vastuun 50 / 50, en varmasti ajattelisi tai tuntisi näin.

et ole. lapsia ei ole pakko tehdä kenenkään, vaan jäädä siihen mikä itelle on sopiva. Sitä varten on ehkäisy keksitty

jotka myös itsekkäistä syistä tekevät lapsia lasten perään. Lasten hyvinvointiahan he eivät ajattele yhtään (uskoisin ehkä jopa yhden lapsen vanhempien ajattelevan sitä enemmän), ainoana pontimena on se oma järjetön kaipuu saada yhä uusia vauvoja. Yhden lapsen äidillä voi taas olla järjetön kaipuu työelämään.

Itsekin pitkään ajattelin, että yksi lapsi riittää. Vasta, kun esikoinen oli lähemmäs kaksi vuotta, aloin lämmetä ajatukselle, että toinenkin lapsi olisi kiva. Nyt odotan toista, ikäeroksi lapsille tulee vajaa kolme vuotta.

Vauva-aikaa en riemuissani odota, mutta onneksi lapset kasvavat nopeasti ja sisaruksista on toisilleen sitten seuraa.

on tärkeää olla rehellinen. Se antaa myös miehellesi mahdollisuuden tuoda esille oman kantansa. Lapsella on oikeus olla toivottu, toisaalta miehelläsi on oikeus haluta lapsia samoin kuin sinulla olla haluamatta. Itselläni on 4 sisarusta ja heistä on paljon iloa. Myös iäkkäiden vanhempieni hoitaminen yms. on helpompaa yhdessä!

meitä on jo nyt liikaa täällä maapallolla. Teet hyvin ekologisen teon.

mutta mitä sitten? Parempi sinun jo olevalle lapsellesi on itsekäs, hyvinvoiva äiti kuin pahoinvoiva ja onneton useamman lapsen äiti.



On viisautta tunnustaa tosiasiat. Ehkä sinun elämäsi on parempi näin.

tuntuu että nyt on Suomessa joku suurperhe-buumi päällä ja omat sukulaiset on monen lapsen perheitä. Tuntuu että painostetaan ainakin perustelemaan miksi meille ei varmaankaan tule toista tai useampaa lasta. Itse olen isosta perheestä, enkä todellakaan ole sitä mieltä että se on ideaali perhemuoto lapsen kannalta.. Riippuu tietysti myös perheen dynamiikasta, mutta tiedostan hyvin omien voimieni rajallisuuden.

Niin mekin olimme ja elämme erittäin onnellisina kolmisin.



Kyllä sydäntään kannattaa noin suuren päätöksen edessä kuunnella.

Psykologian perusteet yo:ssa lukeneena muistan sellaisen laajan tutkimuksen, että vastoin yleistä uskomusta ainoat lapset pärjäävät monen lapsen yhdyskunnassa kasvaneita paremmin elämässään (keskimäärin). He saavat vanhemmiltaan enemmän huomiota, vanhemmat eivät ole niin väsyneitä ja talouskin on paljon parempi kuin ison katraan komppanioilla.



Eli hyvä päätös, älä välitä painostuksesta, vaan tee juuri niin kuin itse haluat/haluatte!

Hei haloo: jätät lapsiluvun yhteen jaksamisesi takia ja sehän on NORMAALIA!! Nykymammat ajattelevat lähinnä omaa persettään ja niitä lapsia sitten vaan tulee, jos ei muuten niin "kaveriksi" jo olemassa oleville ettei tarvitse itse leikkiä lastensa kanssa. Ainokainen saa huomiota, paljon rakkautta eikä joudu tappelemaan joka helvetin karkista. Jos vanhempi ei lelli häntä pilalle (aika usein monilapsiperheen kuopus on täysi vauva!), hänellä on varmasti keskimääräistä paremmat mahdollisuudet pärjätä elämässä. Huomiotakaan ei tarvitse hakea epämääräisistä paikoista kun kotona sitä riittää.

Ainahan valinnat tehdään oman halun pohjalta, eli itsekästähän se, jos sen tahtoo niin nähdä. Olen ainoa lapsi, ja ainoa ongelmani on kyllä se, että jotkut yrittävät mapittaa minut tietynlaiseksi ennenkuin edes tuntevat minua. Välillä tuntui, että mut pantiin tilille vanhempieni valinnasta, jolle en tietenkään ole mahtanut mitään...



Minua siis pidettiin automaattisesti hirveänä lellipentuna joka ei ota tosia huomioon. Sääli, koska vanhempani tekivät todella töitä varmistaakseen, että opin huomioimaan muut. Eikä alspiuuteni varsinaisesti helppo ollut, yksi isovanhemmsitani oli todella ilkeä, ja minä tietysti jouduin ottamaan jatkuvan piikittelyn vastaan aivan yksin, koska vanhempanikin olivat ainokaisia.