Erosta vasta hetki, mutta tänään ahdistaa valtavasti

Erositteko tuon heikkoutesi vuoksi vai minkä takia? Kauan erosta on?

Voimia sulle, tiedän tuon kuristavan tuskan tunteen.

Mutta suru ja kaikki muut tunteet on vain käytävä läpi. Tuosta tilanteesta ei ole mitään kevyttä tietä ulos. Yritä kuitenkin muistaa joka päivä, että jonain päivänä olet päässyt yli tuosta. Kannattaa myös käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa, ettet yksin joudu asioita pyörittelemään.



Mm. seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksissa on usein ammattitaitoista porukkaa. Siis huom. mä olen ateisti, en siis mihinkään jeesusjuttuihin sua ohjaa. Mulla vaan on muutama sukulainen, joka on (ja on ollut) perheasiain neuvottelukeskuksessa töissä.

itse erosin vuosi sitten ja vastaavia tunteita oli mm. kun exän uusi oli meidän vanhassa kodissa omien lapsieni kanssa aika piankin eron jälkeen.



erositteko exän uuden vuoksi, vai onko tämä uusi tullut kuvioihin eron jälkeen?

varmaan sinun sijallasi antaisin sen kirjeen. Kokisin sen itsellesi tärkeänä että sydänverelläni kirjoittamani tunteet tulisivat myös miehen tietoon. En tietenkään tiedä teidän taustoja mutta itse kokisin tuon tärkeänä asiana.



Voimia sinulle!

Älä anna sitä entiselle miehellesi.



Kirjoittaminen taitaa olla sinulle luontaista, jatka sitä. Pidä päiväkirjaa.



Rakenna omaa elämääsi. Sure kun surettaa, mutta älä juutu. Rämmi aikaa myöten yli.



Tuska helpottaa. Nauti elämästä aina kun voit, aina kun tuntuu hyviä tunteita. Niiden avulla jaksat nuo yöt.



Usko tämä: Aika auttaa.

Bruce Fisher: Jälleenrakennus.

asia sinulle ja ex-miehellesi. Heikkouden tunnustaminen on vahvuutta. Tsemppiä jatkoon!

Miettisin kuitenkin tarkaan antaisinko ex-miehen lukea kirjettä. Miksi haluat että hän sen lukisi? toivotko kenties, että sen luettuaan miehesi tajuaa kuinka loukattu olet ja palaisi takaisin?



Itse todennäköisesti käyttäisin tuota kirjoittamista yhtenä selviytymiskeinonani, mutta en antaisi kirjettä luettavaksi. jos miehelläsi on jo uusi naisystävä, en antaisi hänelle sitä "iloa", että hän voisi vielä lukea kuinka pohjamudissa sinä tällähetkellä pyörit.



Etsi apua mieluummin vaikka perheneuvolasta. Olet oikeutettu käyttämään perheneuvolan lmaisia palveluita, koska teillä on ilmeisesti lapsia. Siellä voit käsitellä paitsi omia tunteitasi, mutta myös esim lasten tapaamisasioihin ja muutoinkin eron vaikutuksista lapsiin-liittyviin asioihin.



Tsemppihalaus

En noin pitkää ja avointa kirjettä ikinä antanut, mutta jotain tunteitani ja ajatuksiani yritin välittää. Samoin toiveita siitä, kuinka saisimme yhdessä tuettua lapsiamme tässä jne. Mut ignoorattiin täysin. Vain käytännön asioista kysyttäessä tuli vastaus. Satutti, kun tuntui, että mun tunteet ja mun yritykset vedettiin pöntöstä alas.



Pettymyksistä viisastuneena aloin kirjoittaa päiväkirjaa, minä sentään välitän, miltä minusta tuntuu :-)



Sinun täytyy myös ajatella sitä, että oikeasti, olette eronneet. Miehelläsi oli liittonne aikaa ottaa selville sun ajatukset ja tunteet, mutta niin ei selvästikään käynyt. Nyt olette tilanteessa, että toistenne tunteet eivät kuulu toisillenne enää. Olette erilliset niin monella tavalla, että se koskee.



Siitä selviää kyllä.

Lue se sitten itse (hyvänä päivänä) ja jos tuntuu että haluat sen vielä lähettää exälle niin anna mennä. Itse hätiköin ja lähetin kaiken kirjoittamani vaikka oikeastihan kirjoitin itselleni saadakseni ajatuksia hiukan järjestykseen

Nainen oli eromme syy ja jopa minä tunnen tämän ihmisen. Kävimme ex:n kanssa jopa kahvilla tämän naisen kanssa kun en tiennyt suhteesta.. No nämä ovat tietysti täysin epäoleellisia asioita.



Mies on kokenut suurta syyllisyyttä, myötää itsekkin, ja halunnut olla olkapäänä, tukena ja apuna. Alussa siis puhuimme ja itkimme, yhdessä! Tietysti silloin olisin tehnyt mitä tahansa että tilanne olisi helpottunut, toinen nainen unohtunut ja asiat olis palannut ennalleen. Kun olin itkenyt asiaa hänelle n. kuukauden oli aika lopettaa.. Tajusin että joku muu on pakko olla kuuntelijanan paikalla, eikä ex. Kun kaikki kontaktin pitäminen jäi, hän alkoi huolestua ja kysellä vointiani. Mitä kuuluu, onko kaikki hyvin jne.



Tietysti halusin salata lopulta heikkouteni koska se omalla tavalla antoi varmasti hänelle voimaa. Hänellähän menee hyvin, ojn uusi koti, uusi onni ja lapset silloin kun hänelle sopii..



Nyt kuukauden välit ovat olleet asialliset, ei mitään ylimääräistä, kaikkeen kysymyksiin mitkä koskevat minua, vastaan vain että minun asiat kuuluvat nyt muille ihmisille. Ystäville ja ammattiauttajille. Tietää siis kyllä että olen hakenut ulkopuolista apua ja varmasti tietää ettei helposta tai onnellisesta elämänvaiheesta voi puhua..



Siksi tuo kirje oikeastaan alkoi, kun halusin vastata hänelle kysymykseen, mitä minulle kuuluu. Tämäkin asia on selvästi kirjoitettuna kirjeeseen ja sanoin vielä senkin, että vastaus samaan kysymykseen löytyy vielä pitkän ajan kuluttuakin tästä samaisesta kirjeestä.



Kyllä tämä kirjoittaminen on minun juttuni.. Suhteessa kaikki vaikeat asiat laitoin kirjeenä mihelle, koksa keskustellessa tunteet on vaan niin paljon helpompi päästää levälleen. Päiväkirjaa myös kirjoitan:) Joten kirjeen saaminen minulta ei varmasti yllättäisi häntä yhtään..



ap

Miten miehen pitäisi sun mielestä kirjeeseen reagoida?



Minä en suosittelisi kirjeen antamista. Kun asiat kerran ovat sinulle vielä kipeitä,, niin sinähän toivot tilanteeseen muutosta. Toivot, että saisit jotenkin ahdistuksen katoamaan. Ja kun nyt samassa yhteydessä puhut tuosta kirjeestä, niin oletan, että toivot kirjeen kadottavan ahdistuksesi. Mikä on miehen osuus ahdistuksen poistamisessa?



Oikeesti mies ei voi sua nyt auttaa. Oot sen itsekin tajunnut, että miehellähän on pullat hyvin uunissa, eikä hän kapaa omaan tilanteeseensa muutosta. Miten hän voisi sinunn ahdistustasi helpottaa, kun hän ei kaipaa muutosta tilanteeseen?

haluaa tietää miten minulla menee, onko kaikki hyvin jne. Vaikka siis tasan varmasti tietää surun ja kiukun mikä täällä myllertää.Vastaus kaikki on hyvin, ei nyt ihan sovi tähän tilanteeseen.



En tiedä, ehkä huominen tuo uusia jatuksia..

tosin erosta vasta viikko, enkä tiedä onko toista naista olemassa. Samoja tunteita, ahdistusta ja raivoa, epätoivoa ja toivoa laidasta laitaan.



Meillä vauva vielä niin pieni, että se on minussa ihan kiinni ja mies saa tehdä mitä huvittaa.



Toisaalta elättelen vielä toivoa, että mies tulisi takaisin... On ollut niin rankkaa puolin ja toisin että ymmärrän meitä molempia kuitenkin.



Tunnetko samoin?



Itsekin mietin että näytänkö epätoivoni vai esitänkö vahvaa ja annan samalla mitalla takaisin.

Musta tuntuu, että miehet helpommin juoksevat karkuun itkeä pillittävää naista, ja ihailevat ennemmin vahvaa itsetietoista itseään kunnioittavaa naista joka ei alennu perään itkemään. Liekö olen oikeassa?



En tiedä mitä sulle sanoa muuta kuin että aika parantaa, omalla kohdallani samoin...



Ihan älyttömästi voimia sinulle, tilanne on varmasti kamala kun toinen nainenkin on kyseessä.



Tosin ex-miehesi voi käydä läpi jotain kriisiä (40?) ja kun huomaa, ettei aita olekaan vihreämpää aidan toisella puolella, onkin kolkuttelemassa ovellasi...

Eronneita, pettettyjä, jätettyjä ja ties miten karanneita.:( Niin surullista, mutta toisten tuki auttaa!



Kun meillä oli viikko erosta en halunnut uskoa eroon. On tapahtunut jokain sekaannus ja kaikki muuttuu vielä ihan normaaliksi. Meni toinen viikko, tuli tieto toisesta naisesta, tuli itkua, sekava olo ja epätoivo. Halusin ajatella että jos minä teen nyt niin tai näin, niin mies tulee järkiinsä ja tulee kotiin. Tätä vaihetta kesti siis jonkin aikaa, jolloin itkin ja raivosin, rukoilin ja anoin. Varmaan kaikkia samalla tapaamisella. Mies lohdutti, oli pahoillaan ja selitti silti joka kerta ettei paluuta enää entiseen ole. Kuvitteli vissiin lohduttamalla tekevän minulle paremman olon, vaikka todellisuudessa vain pahensi tilannetta. N. kuukausi kun todella tiesin että tulee ero. Silloin se vasta löi kasvoille, ja samalla lopetin puhumasta miehelle. Kyllä minä välillä vielä senkin jälkeen itkin ja osoitin että ei minun elämäni jatku tuosta vaan, vaikka hän niin tekeekin.



Nyt ero on sisäistetty, tietysti välillä ajatus juuri tuosta että ei se ruoho välttämättä ole yhtään sen parempaa ja tulee takaisin. Se miten paljon hän on minua kuitenkin tällä teollaan loukannut, niin en minä voi koskaan enää häneen luottaa. Joten kyllä liitto on ollut ja mennyt.



Hän hakee nyt kadotettua nuoruutta ja on uupunut työhönsä.. Tähän kuvioon ei sitten vaimo ja lapset sopineet. Jokainen omat kuoppansa kaivaa.



Lapset tietysti kärsii aina eroista ja itse olen pyrkinyt siihen, että tapaavat isää mahdollisimman paljon ja mitään "huonoa" en hänestä puhu. Tietysti totuuden että äiti on niin surullinen että iskä tahtoi muuttaa pois ja että äiti on jopa joskus vihainen iskälle. Mutta ne on minun tunteet ja sanon aina että molemmat rakastetaan kyllä tietysti edelleen lapsia.



Teidän tapauksessa kun lapsia on vauva, niin siteen rakentaminen on työläs ja monimutkainen juttu varmasti..



Voimia ja jaksamista! Hae myösulkopuolista apua, niin tein minäkin ja on ollut paljon apua!

eron aikaan päivittäin kirjeitä. En tiedä kenelle, universumille, minun tuntemuksistani. Kaikki kirjoitukset talletin omaan talteen, miehelle en niitä näyttänyt.



Liittomme loppupuolella kirjoitin miehelle kirjeitä, kun mikään ei tuntunut menevän läpi ja jakeluun muuten, kerroin miten minusta tuntuu pahalta esim. hänen välinpitämättömyytensä. Vastaukseksi lopulta sain eropäätöksen ja totesin, että tässä tämä on, tämän selvemmin ei mies voi ilmoittaa ettei häntä tippaakaan kiinnosta enää minun asiani saati tunteeni. Toki hän on puhunut anteeksipyynnöstä ym. mutta teot puhuvat puolestaan. Siksi en eron jälkeen enää tunteitani ole hänelle vuodattanut, vaan ihan muille tahoille.



Erosta on nyt 3 v ja totisin taannoin, että ne kirjoitukseni oli vain välivaihe, tarve päästä purkamaan jotain niin musertavaa ettei muuta keinoa löytynyt. En ole lukenut tekstejäni kertaakaan jälkeenpäin, eikä ole kukaan muukaan. Pysykööt tallessa vielä jonkun aikaa.

Minäkin olen eronnut, ja oli vähän päinvastainen tilanne; sain itse exältä kirjeen johon hän oli tilittänyt varmaan juuri jonain unettomana aamuyönä tunteitaan.



Oli kamalaa lukea sitä, tunsin vain suurta myötähäpeää exääni kohtaan.



Ja nyttemmin olen huomannut, että exää hävettää valtavasti tuo kirjoittamansa kirje (kun erosta on jo vuosia, ihan hyvissä väleissä ollaan) ja hän toivoo että ei olisi kirjettä koskaan mulle antanutkaan. Kirjoitti sen "heikkona hetkenään".



Exäsi tuskin tulisi sinua lohduttamaan ja anteeksi pyytelemään tai huomaisi kuinka sittenkin rakastaa sinua ja kuinka hyvä ihminen olet, jota hän on julmasti loukannut (jos jotain tällaista reaktiota odotat) vaan hän todennäköisesti tuntee vain juuri sitä myötähäpeää puolestasi ja sulloo kirjeen kerran luettuaan jonnekin, eikä sitä enää lue, eikä ensilukemisen jälkeen jää pohtimaan.

tai yhtään mitään ex-miehellesi. Pidät välit asiallisina ja pelkästään lapsista keskustelette, ette mistään muusta.



Näin on kaikkien kannalta parasta, kuten tuossa moni muukin jo kirjoitti ja me muut olemme kokeneet ihan saman kuin sinä.



Ex-miehiä ei kiinnosta ex-vaimot tai niiden elämä, ellei vaimolla sitten mene huonosti, jolloin miehen oma ego pönkittyy: "Siellä se itkee mun perään, oon minä aika kova sonni!"



Sinä pääset eteenpäin, aikaa se vie, mutta päivä päivältä, viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta se uusi elämä ja itsetunto rakentuu takaisin ja usko minua: entistä parempana!



Keep your head up!

Ymmärrän rikkinäisen olosi. Minäkin erosin kuukausi sitten. Aluksi tunsin ihanaa vapauden tunnetta ja ajattelin että nyt voin toteuttaa itseäni. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta edellisistä liitoista minulla on kaksi. Pari viikkoa meni onnen huumassa kunnes se iski. Ahdistus tuli kuin kirkkaalta taivaalta. Tätä tunnetta ei voi edes kuvata. Ystäväni kertoi jostain lukeneensa, että ero aiheuttaa ihmisessä samoja tunteita, kuin olisi sodassa. Se on mielestäni oikein hyvä kuvaamaan tätä ahdistusta.

Olen eronnut siis ennenkin, joten jossain syvällä sisimmässäni tiedän että tämä ahdistus väistyy. Niin käy aina. Mielestäni sinun ei tulisi antaa miehellesi mitään (edes kirjettä). Sillä siten annat omaa energiaa muiden käyttöön, sillä nyt tarvitset sitä itseesi. Voimia sinulle... Selviämme tästä !!!!!

Ymmärrän rikkinäisen olosi. Minäkin erosin kuukausi sitten. Aluksi tunsin ihanaa vapauden tunnetta ja ajattelin että nyt voin toteuttaa itseäni. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta edellisistä liitoista minulla on kaksi. Pari viikkoa meni onnen huumassa kunnes se iski. Ahdistus tuli kuin kirkkaalta taivaalta. Tätä tunnetta ei voi edes kuvata. Ystäväni kertoi jostain lukeneensa, että ero aiheuttaa ihmisessä samoja tunteita, kuin olisi sodassa. Se on mielestäni oikein hyvä kuvaamaan tätä ahdistusta.

Olen eronnut siis ennenkin, joten jossain syvällä sisimmässäni tiedän että tämä ahdistus väistyy. Niin käy aina. Mielestäni sinun ei tulisi antaa miehellesi mitään (edes kirjettä). Sillä siten annat omaa energiaa muiden käyttöön, sillä nyt tarvitset sitä itseesi. Voimia sinulle... Selviämme tästä !!!!!