Olen raskaana ja mies tuntuu vihaavan minua

Mutta onneksi SINÄ voit tehdä valinnan. Haluatko todella jakaa elämäsi miehen kanssa, joka vähät välittää sinusta ja lapsestanne?



Miehesi saattaa kasvaa isäksi lapsen synnyttyä, kun asia jotenkin konkretisoituu, mutta jos ei näin tapahdu, niin siinä tilanteessa ero on entistä hankalampi SINULLE.



Sinuna koittaisin vielä viimeistä kertaa herätellä miestä todellisuuteen ja selvittää onko hän todella valmis isäksi.



Aikooko hän herätä yöllä vaihtamaan vauvalle vaippaa ja syöttämään vauvaa tuttipullosta joskus, jotta sinäkin saisit nukkua? Aikooko hän jättää biletystä vähemmälle kun vauva syntyy, koska sinäkin tulet tarvitsemaan vapaailtoja? Aikooko hän juoda vauvan seurassa? Missä hän nukkuu känniään pois silloin kun vauva on sinun vieressäsi sängyssä (perhepeti humalaisen kanssa on hengenvaarallista)? Entäpä synnytystä edeltävä kuukausi? Sinun synnytyksesihän voi käynnistyä etuajassa, onko hän miettinyt kuka toimii kuskina sairaalaan ja aikooko mies osallistua synnytykseen? Jos niin kännisenä sairaalaan ei sitten ole menemistä. Eli viimeinen kuukausi on viimeistään rauhoitettava kokonaan kännäyksestä vapaaksi.

Aikooko hän herätä yöllä vaihtamaan vauvalle vaippaa ja syöttämään vauvaa tuttipullosta joskus, jotta sinäkin saisit nukkua? Aikooko hän jättää biletystä vähemmälle kun vauva syntyy, koska sinäkin tulet tarvitsemaan vapaailtoja? Aikooko hän juoda vauvan seurassa? Missä hän nukkuu känniään pois silloin kun vauva on sinun vieressäsi sängyssä (perhepeti humalaisen kanssa on hengenvaarallista)? Entäpä synnytystä edeltävä kuukausi? Sinun synnytyksesihän voi käynnistyä etuajassa, onko hän miettinyt kuka toimii kuskina sairaalaan ja aikooko mies osallistua synnytykseen? Jos niin kännisenä sairaalaan ei sitten ole menemistä. Eli viimeinen kuukausi on viimeistään rauhoitettava kokonaan kännäyksestä vapaaksi.

Lapsen vointi ja oma vointi etusijalle, ukosta viis, kännäilköön yksinään! Paljon voimia sinulle!

Miehenä täytyy todeta että vauva voittaa baarit ja kännisekoilut 10-0. Voin kuvitella miten paha olo sinulla on. Minä pakkaisin laukut ja lähtisin ystäville tai hotelliin.

Ehkä se herättäisi hänet?

Lähtenyt olen monta kertaa jo ja sanonut, etten kestä mitätöintiä ja yksinäisyyttä.



Mies ottaa lähtöni lähinnä lomana. Kutsuu meille kavereitaan etkoille ja jatkoille, pitää saunailtoja ja on rauhassa omissa menoissaan. Minusta ihan oikeasti tuntuu, että mies vihaa minua raskauden takia. Koskaan ennen en olisi voinut kuvitellakaan hänen käyttäytyvän näin minua kohtaan.



Lopullinen lähteminen olisi minulle todella vaikeaa. Edessä on minullekin suuri tuntematon vanhempana, enkä usko selviytyväni yksin pienen lapsen kanssa (varsinkaan sen jälkeen, millaiseksi suunnittelimme tulevaisuutemme lapsiperheenä). Olen aivan umpikujassa. Eihän kukaan itseään kunnioittava nainen antaisi miehen kohdella itseään näin varsinkaan raskausaikana, mutta niin se vaan nähtiin, miten minäkin nyt olen sylkykuppina.



ap

mies siis oli vielä kiinnostunut saamaan lapsen? Kuinka kauan suunnittelitte asiaa?

..kun nämä pienet tyhjäpäät omissa prinsessaunelmissaan näkevät ihan jotakin muuta kuin realiteetit, kuten sen, että tuli valittua paska ukko...

Luulis että vastausten perusteella tällä palstalla ei ole ollut ollenkaan niitä, joille raskaus on ollut iso parisuhteen kriisi. Vaikka se on yllättävän yleistä. Pistä googleen hakusanaksi "Onko mies tarpeeksi kiinnostunut minusta ja vauvasta?" ja pääset selaamaan vähän erilaisempaa ketjua, jossa on jotain asiallistakin pohdintaa.

juuri raskaana ollessa kun sitä erityisesti tarvitsisi turvaa, eikä tuollaista jatkuvaa hylkäämistä. On helppo ulkopuolisena sanoa, että pakkaapa kimpsusi, ettet ole kohta kahden lapsen äiti. Poikaystäväsi käytös on täysin epäkypsää, eikä sitä voi mielestäni mitenkään hyväksyä.

jssspau.

lapsista jo 20-vuotiaista asti (jolloin aloimme seurustella), mutta vasta nyt minun viimeisen opiskeluvuoteni ajan tosissaan. En ole yksin suunnitellut perhettä, vaan mieheni on ollut tietysti mukana. Olemme pohtineet esim. hoitojärjestelyitä, nimiä, asuntoasioita ja tietysti sitä hömppää, miten suloinen yhteinen lapsemme on ja mitä kaikkea aiomme hänelle opettaa..



Kaikki on vain nyt menettänyt merkityksensä. Ensimmäiset kaksi-kolme viikkoa mies jaksoi olla todella innoissaan ja kertoili uutiset suunnilleen kaikille vastaantulijoille..

pidempään ja monesti vauva tulee todelliseksi vasta kun on syntynyt ja ollut perheessä jonkun aikaa.



Ei mies osaa samalla tavalla käsitellä asiaa kun ei se vauva kasva hänen sisällään.



Ehkä mies ei oikeasti ole ajatellut miten asia muuttaa hänen , sinun ja parisuhteen elämää.

Ei se pelkkä nimen keksiminen, auton hankinta ja asuntoasiat ole vauvan tuloa. Ne on niitä pienimpiä asioita joilla ei oikeasti ole kovin merkitystä.



Mutta kannattaa sinun ehdottomasti ottaa asia puheeksi miehen kanssa, onko hän oikeasti valmis siihen ja onko lapsi sitä mitä hän oikeasti haluaa elämäänsä!!?

Parempi, että asia tulee ilmi tässä vaiheessa, siis ettei halua lasta, kun sitten kun lapsi on vuoden ikäinen.

Sinun on helpompi asennoitua yksinhuoltajuuteen ja valmistautua tulevaan. Lisäksi tukijoukkojen kasaaminen kun vauva syntyy on tärkeää!



Yksin pärjäät varmasti! Et olisi ainoa joka saa vauvan yh:na eikä siinä ole mitään pahaa. Et ole itse tilannetta halunnut ja pyytänyt.



Toista ei voi pakottaa vanhemmuuteen, vaikkakin hyvin kurjaa mieheltä olisi muuttaa mielensä kesken "leikin".



Toki voi olla että mies haluaa nyt mennä kunnolla ennen kun perhe elämä alkaa. Tämä ei toki reilua ole.

Mutta jos hän suhtautuu näin raskauteen niin miten hän suhtautuu yövalvomisiin? Ja ensimmäisenä vauvan elin vuotena??



Joskus yksinkin on helpompaa kun ei tarvitse stressata toisen aikuisen tekemisistä. Voi keskittyä äitiyteen ja vauvaan täysin

Omani on ihan samanlainen. Koskaan ei ole mitään tukea raskauteen herunut ja kerta kerralta vittuilu on vaan pahempaa. Silti on viisi lasta tehty ja yhdessä ollaan vieläkin. Väliaikoina haavat ehtii vähän parantua...

en hankkisi ikinä lasta alle 30-vuotiaan miehen kanssa (siltikään, vaikka jotkut noista vastuulliseen isyyteen ja perheeseen kykenevätkin)

että sun pitää jättää mies ja katsoa ymmärtääkö hän muuttaa elämäntyyliään vai ei. Se on ainoa tapa "kouluttaa" miestä mutta kaikki eivät sittenkään opi. Tuollaista elämää elävän kanssa et voi kuitenkaan elää lapsen kanssa. Elämä on valintoja!

Nuori mies ei tajua lapsen tuloa välttämättä kongreettisesti ennen synnytystä, usein sittenkin saattaa kiukutella jos pitää öisin herätä syöttämään. 25 saattaa olla kehittymätön suhteen hoitamisessa ja kuvitella että kaverien kanssa meneminen on elämän päämäärä. Yksin pärjää ja voit miettiä, että mies voisi olla kusipää ilman tulevaa lastakin. Toki mies voi kasvaa isyyteen ja alkaa hoitamaan parisuhdetta hyvin, itselläni se vaan vaati yhden eron ja kasvamista tuosta 25 vuotiaasta, kun sain ensimmäisen lapseni. Teidän suhde keskinäinen yhteistyö ja tuki toisillenne on se, mitä tarvitsette lasta kasvattaessa. Jos sitä ei ole ja perheessä on vauvan lisäksi murrosikäinen niin voi olla helpompaa keskittyä pienimpään.

Raskaana ollessa nainen on herkkänä ja kokee herkästi asioita. Kuvaamaasi miestyyppiä tämmöinen saattaa ahdistaa ja ärsyttää. Jos mies ei tajua tilannetta ja ole sinun puolellasi niin miksi olla hänen kanssaan?

jos mies on tykänny menevästä elämästä, ei se mies siitä muutu naps vaan, kun onkin lapsi tulossa. Eikä nuo kommentit pidä paikkaansa että "miehillä nyt vaan kestää kauemmin kasvaa isäksi" ja blaa blaa. Joko sitä on miehen mittanen tai sitten ei.



Esim. oma mieheni oli koko raskausajan juomatta edes saunakaljoja, koska odotettiin yhdessä, haki aina vitamiinit ja raudat apteekista omatoimisesti ja kyseli että olenhan ottanut ne, huolehti että söin monipuolisesti ja jutteli mahalle alusta asti aina ennen nukahtamista. Ja kävi joka ikisen kerran neuvolassa ja lääkärissä mukana. Osasikin heti synnytyssalista saakka ottaa vauvan sitten siipiensä suojaan. Eihän kukaan ole valmis isä, ei hänkään, mutta tärkeää onkin se, että vauvan tekovaiheessa on päättänyt tulla isäksi muutoinkin kuin paperilla.

että pärjäät kyllä yksinkin. tollasesta miehestä ei ole sulle tippaakaan apua vauvan synnyttyä. siinähän on sitten ihmeissään kun jää yksin!

minun miehelleni esikoisemme elämä masussa tuli kokreettiseksi vasta kun hän kuuli ensimmäiset sydänäänet. Ja ultrassa missä pikkuisemme näkyi ja heilutteli käsiään, jalkojaan ja varpaitaan.

Luulen että miehellesi on suuri epätieto mitä tuleman pitää ja kuinka hän selviytyy vanhempana.. (vaikkakin se ei oikeuta häntä puhumasta sinulle noin) Vaikka olisittekin miettineet jo etukäteen vauvan tuloa ym.. mut nyt tilanne on jo totisinta totta.. hänestä on tulossa isä ja sinusta äiti. Pyydä häntä neuvola käynneille mukaan ja yritä kertoilla rakkaallesi mitä teidän masu-asukki masussasi mellastaa (siis kun alat liikkeitä tuntea) ja kun vauvanne syntyy niin anna isällekkin tila tutustua pienen käärönne maailmaan.. kyllä ne isätkin osaa vauvoja hoitaa :)